Viikonloppu hurahti kuin siivillä, miten se näin nopeasti menikin. On ollut yökyläilijöitä, kyläilijöitä, on käyty markkinoilla, synttäreillä, kirppistelty, grillattu ja saunottu, ja Veera kävi kuvaamassa Annista kauniita kesäkuvia kehystettäväksi seinälle. Tytär on noin sata kertaa luontevampi kameran edessä kuin äitinsä, onneksi. Minä ja minun äitini taas ollaan rentoja kuin rautakanget, aina kun kamera osoittaa kohti. Minäkin edelleen, sadan vuoden bloggauksen jälkeen. Jotkut osaa toiset ei.

Kun on kaahannut aamu viidestä iltamyöhään tässä jo pari päivää, alkaa tuntua siltä että on syytä mennä nukkumaan asap tai nukahdan tähän sohvalle kohta istualleen. Joten lätkäistään kuvitukseksi erään päivän hyvin tavallinen kesäasu, josta kuitenkin tykkäsin vaikkei se mikään erityinen ollutkaan. Meinasin jättää julkaisematta kun ajattelin että liian tylsä, mutta joskus arkinen on ihan kiva.





Jostain syystä olen nyt innostunut nilkkureista hameiden parina, siinä missä aiemmin käytin tässä vaiheessa vuotta vain avokkaita ja ballerinoja. Kenkätuulet vaihtelee.

Toivottavasti oli kiva viikonloppu teilläkin :)

Kommentit (4)

myohmy

Ehkä sun blogin lukijat on muotifriikkejä, mutta mulle toi asukin on jo aika harkittu eikä ollenkaan liian arkinen. Toi on normaali asu, toisin kuin mielestäni sun useimmat viritykset. :)

Näin juuri bussissa yhdessä naisella tuon yhdistelmän kukkakuosi ja valkoinen farkkutakki ja mietinkin, että on jotenkin niin ihanan kesäinen yhdistelmä. Vähän kuin valkoiset housut mun mielestä kuuluu kesään.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat