Täytyy myöntää, että hirvitti jonkin verran mitä meidän 3-vuotias päättää äidilleen täksi päiväksi pukea, sillä tytöllä on meneillään maailman suurin röyhelö&pinkki -vaihe. Odotin suurinta mahdollista tyllihametta, mutta Anni osoitti päättäväisesti makuuhuoneen seinällä roikkuvaa pinkkiä Lanvin x H&M -röyhelöunelmaa, edes vilkaisematta vaaterekkiä. Kun kysyin haluaako arvon neiti asuun jotain muuta, vastaus oli tiukka ei, mekko on kuulemma kaunein. Selkee. 

Oli pakko säädyllisyyden nimissä pukea sukkahousut, vaikka päivästä lämmintä luvattiinkin. On siinä nimittäin meikäläiselläkin kynnys lähteä ovesta ulos keskellä arkipäivää kunnon hippamekossa, jonka oletin kiljuvan iltajuhlia. 

Sitten valittiin vielä kengät, ja hikoilin jo etukäteen ajatusta pinkeistä puutarha-Crocseista eteisessä, joiden väri on täsmälleen sama kuin mekon. Luojan kiitos Anni hihkaisi heti kättelyssä "puputennarit!" ja pääsin pälkähästä. Koska Crocsit ja tämä mekko... lopputulos olisi ollut kaunista :D

Aamulla hävetti, mutta pikku hiljaa päivän aikana aloin tottua röyhelöihini. Koska mekko on itsessään aika rentoa lantiolle pudotettua mallia, se on tennareihin yhdistettynä oikeastaan aika epäjuhlava. Jos tämän päivän idea oli antaa tilaa lapsen luovuudelle ja siirtää aikuismainen jäykkyys syrjään, niin minä voin todeta tehtävän suoritetuksi. Miksi ei voisi liikkua pinkkinä hörsöpallona myös arkena. Ehkei joka päivä, mutta ainakin kevään lämpöisimmän päivän kunniaksi. 

Kommentit (3)

lusene

Annillapa on hyvä maku! Oih, puputennarit. Ehkei ihan se arkisin asu, mutta kyllä tuossa hyvin kehtaa ulos mennä :D Enpä muuten muistakaan ennen nähneeni sinun päälläsi tuon sävyistä vaaleanpunaista.

Halina

Oi onpa söpö kokonaisuus! :D joskus on ihan hauska rikkoa "rajoja", esim lähteä töihin juhlavaatteissa tai mennä baariin treenivaatteissa! :D

Krisda

Mulla on itsellä tosi paha jaottelu "juhlavaatteissa" ja "arkivaatteissa". Harmittaa kun kauniita vaatekappaleita jää käyttämättä vaan siksi et tulee ylipukeutunut olo... Pitäisi ottaa Annista mallia, tennarit ja mekko, näytät hyvältä 🙂

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat