Kirjoitukset avainsanalla Ruoka

Kaupallinen yhteistyö

- Kaupallinen yhteistyö: Akaan kaupunki

Kotikaupunkini Akaan lempinimi on Suomen Hunajapääkaupunki. Nimi ei ole pelkkä markkinointitempaus, vaan Akaa ja sen kolme kylää ovat yksi iso suunnitelmallinen kaupunkimehiläistarha, jonka parissa on uurastettu jo 10 vuotta. Hunajateema näkyy kaupunkimme sloganissa, ilmeessä ja tapahtumissa.

Mitä kaupunkimehiläistarhaus sitten tarkoittaa, siitä kävin ottamassa selvää. 

Sain kunnian vierailla paikallisen mehiläistarhaajan, Risto Niilimäen, luona tutustumassa mehiläistarhauksen saloihin. Tuosta elokuisesta aamupäivästä tuli yksi koko kesän parhaita. Olen toki tiennyt, että hunajan tuottaminen vaatii paljon käsityötä, mutta nyt asia kirkastui toden teolla. Arvostus alaa kohtaan nousi, jos ylipäätään mahdollista, entistä korkeammalle. 

Siinä ei kauaa ehtinyt Toijalan likkaa jännittää, kun ensimmäisenä käteen ojennettiin perinteinen mehiläishoitajan puku. Se samainen valkoinen suojavaate, joka on itselleni tuttu enimmäkseen elokuvista. Varmistin leuan alle jäävän tarran noin 10 kertaa, ennen kuin vakuutuin sen olevan kunnolla kiinni...

Sitten marssin Riston perässä pesiä kohti ja valmistauduin kohtaamaan silmästä silmään satoja tuhansia mehiläisiä. 

Miksi mehiläistarhalla käytetään savua?

Risto kertoi, että normaalisti savua ei tarvitse mehiläisten kanssa lainkaan, sillä ne ovat kuulemma varsin leppoisaa väkeä. Mutta näin elokuussa sadonkorjuukaudella paperimassasavua voi tarpeen mukaan suhauttaa pesään. Elokuussa mehiläispesistä kerätään hunaja, ja sehän on selvä että pörriäisiä ottaa moinen ryöstely pattiin. Hoitaja tietysti korvaa hunajan menetyksen mehiläisille sokerivedellä, mutta keruuhetkellä kaverit ovat sitä mieltä, että nyt tapahtuu ryöstö. 

Savua ei tarvita kuin pieni määrä, jolla mehiläiset harhautetaan luulemaan että pesää uhkaa metsäpalo. Kun metsäpalovaroitus on kiirinyt pesän läpi, jokainen kynnelle kykenevä mehiläinen syö parin päivän edestä hunajaa siltä varalta, että on pakko ottaa hatkat. Kun mehiläinen on täynnä hunajaa, se ei pysty pistämään ja tällöin hunajan keruu helpottuu huomattavasti. 

Tässä yllä savutellaan vaakapesää. Vaakapesiä on suomessa noin 40 ja niitä käytetään esimerkiksi satoennusteiden tekemiseen. Risto seuraa pesän tilannetta tarkkuusvaa'an avulla ympäri vuoden.

Mehiläistarhan vuosikellossa riittää työtä vuoden ympäri

Mehiläistarhaajan vuosikellossa elokuu on kiireisintä aikaa. Sadonkorjuun aikana kerätään ja käsitellään kaikkien pesien hunajat sekä aletaan valmistella pesää talveen. Yhdestä pesästä tulee noin 39 kiloa hunajaa vuodessa, mutta siihen vaikuttaa tietysti ennalta arvaamattomat tekijät kuten sääolosuhteet.

Talvikaudella Risto tekee huoltotöitä ja huolehtii kaluston desinfioinnista. Kevään tullen aletaan odottelemaan mehiläisten puhdistuslentoa, jolloin pesässä alkaa sikiöinti ja sisälämpötilan täytyy pysyä yli 30 asteessa. Ylipäätään mehiläistarhaajan työ pitää sisällään jatkuvaa pesien tarkkailua - mehiläisistä kuulemma näkee heti, jos jokin on vialla. 

Risto tietää mistä puhuu, sillä miehellä on takana parinkymmenen vuoden kokemus alalta. Hän kouluttaa nykyään myös uusia mehiläistarhaajia. Risto itse päätyi aikoinaan mehiläistarhaajaksi, koska oli keksittävä mielekästä tekemistä eläkepäivien ratoksi.

Mehiläispesiä käsitellessä täytyy noudattaa varovaisuutta, etteivät asukkaat vahingoitu. Levyt poistetaan ja ladotaan takaisin aina samassa järjestyksessä.

Mehiläisiin on ylipäätään suhtauduttava kuin mihin tahansa kotieläimiin - niistä on pidettävä huolta vuoden ympäri. 

Suuri ja kaunis mehiläiskuningatar elää vuosia

Jos katsot tarkkaan yllä olevaa kuvaa, huomaat punaisella merkityn kuningattaren. Mehiläiskuningatar on pesän isoin mehiläinen, jonka tehtävänä on tuottaa yhdyskuntaan lisää jäseniä. Keskivertomehiläinen elää noin 35 - 45 päivää, mutta kuningatar saattaa hallita jopa viitisen vuotta. Mehiläistarhauksessa kuningatar vaihdetaan uuteen parin vuoden välein, että pesä pysyy elinvoimaisena. 

Seuraavassa kuvassa näkyy pieniä kuningatarkasvattamoja eli pesiä, joissa on kasvamassa uudet kuningattaret hoveineen. Kuningatarlaatikko on kuin minikokoinen mehiläispesä vartijamehiläisineen ja kuhnureineen. 

Riston verstaasta löytyi myös kiinnostava 1940-luvulla valmistettu olkipesä, jollaisia mehiläistarhaajat käyttivät ennen kuin nykyinen puinen pesämalli yleistyi.

Takana näkyvät modernit mehiläispesät on maalattu paikallisten alakoululaisten toimesta. Tuli aidosti hyvä mieli kun ihastelin lasten koristelemia mehiläispesiä - sympaattisilla ja tärkeillä mehiläisillä on sympaattiset pesät. 

Miten hunaja käsitellään lopulliseen muotoonsa

Hunaja on tuote, johon ei tarvitse lisätä mitään. Toki hunajaa voi maustaa esimerkiksi inkiväärillä, mutta perushunaja on yksinkertaisesti 100% hunajaa. Siitä on ainoastaan siivilöity pois mehiläisvaha ja mahdolliset roskat.

Riston mehiläistarhan 20 pesää tuottavat noin 1500 purkkia hunajaa vuodessa, joten se lasketaan harrastelijatoiminnaksi. Hunajan käsittelyyn tarvittavat laitteet ja vehkeet ovat pääasiassa käsityökaluja, paitsi keskipakoisvoimaa hyödyntävä hunajalinko toimii sähköllä. 

Seuraavassa kuvassa näkyy ihan ensimmäinen hunajan käsittelypiste, jossa poistetaan vahasinetit hunajakennojen päältä. Tämän jälkeen hunaja lingotaan kennoista irti. 

Hunajan käsittelystä syntyvä "jäte" on tietysti mehiläisvahaa, joka on suurimmalle osalle tuttu tuote vaikkapa kosmetiikasta. Sivutuotteena syntyvä mehiläisvaha kerätään tarkasti talteen ja lähetetään eteenpäin jatkokäsittelyyn. 

Valmiin hunajan maku riippuu siitä, missä kukissa pesän mehiläiset vierailevat. Akaan tarhoissa valmistuu pääasiassa monikukkahunajaa, eli ympäröivä luonto on pesien pölytyssäteellä varsin monimuotoinen.

Riston mielestä hunaja ei tarvitse muita mausteita, mutta hän valmistaa asiakkaiden toiveesta pieniä eriä inkiväärillä sekä eukalyptuksella maustettua hunajaa. (Eukalyptushunaja on taivaallista!). Lisäksi mehiläisiltä saadaa mm. pergaa ja siitepölyä.

Mehiläisten todellinen arvo ei ole mitattavissa hunajapurkeilla

Vaikka me tavikset helposti miellämme mehiläisten tuottavan vain hunajaa, moni unohtaa pölytyksen tärkeyden. On arvioitu, että mehiläisten pölytys on arvoltaan 11,5 kertainen verrattuna hunajaan. Koska Akaan kaupunkimehiläistarhaus kattaa kaikki alueen taajamat, voidaan laskea, että meille akaalaisille se tarkoittaa vähintään 25% parempaa satoa vuosittain. Omenapuiden suhteen sato saattaa parantua jopa 50%, jos lähistöllä on mehiläistarha. Vihdoin sain pätevän selityksen siihen, miksi meidän pihan omenapuut, marjapensaat sekä luumupuut tuottavat ihan valtavasti satoa! 

Onneksi Riston kaltaiset harrastelijatarhaajat pitävät yllä Akaan kaupunkimehiläispesäverkostoa, että meillä harrastelijapuutarhureilla, ja tietysti myös maanviljelijöillä, on jatkossakin meheviä satovuosia. 

***

Ps. Kaupunkimme perinteisiä Hunajahulinoita juhlitaan 31.8. - 9.9. ja ohjelmassa on esimerkiksi Paljujen Yö, Läheltä lähtee! -lähiruokatapahtuma, lukuisia työpajoja sekä tietysti sadonkorjuuteemainen Hunajatori 7.9., jossa on myynnissä paljon paikallistuotteita. 

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Kiitos tästä jutusta! Hunaja on minulle lapsuudesta arkipäiväinen tuttu. Isoisäni eläessään ja isäni nykyäänkin tuottaa hunajaa. Lapsena minua harmitti kaikkialla surraavat mehiläiset eikä hunajakaan maistunut. Poikkeuksen teki kuitenkin silloin loppukesän imeskeltävät vahakennot. Namskis! Näin kolmekymppisenä olen jo oppinut arvostamaan isäni harrastusta ja nautin hunajani vähän kaiken seassa. Suosittelen lorauttamaan paistettuun broileriin lusikallisen. Myös hunajakauraleipä on herkullista.
Mukavaa loppukesää ja hunajaista loppuvuotta!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kesäloman aika koitti nopeammin kuin ehdin kissaa sanoa! Jokainen uudessa työpaikassa aloittanut takuulla tietää, millainen informaatiotulva ensimmäisen kuukauden aikana ehtii tulla ja silloin aika rientää. Olisin saanut lykätä aloituspäivääni elokuulle ja pitää piiiiitkän kesäloman, mutta en malttanut vaan halusin aloittaa heti. Oli ehdottomasti oikea ratkaisu, sillä takana on todella hieno kuukausi. 

Tänään töistä tullessa korkkasin ruusulimpparin, kippis kesälle! Olen ihan tulessa näihin ruusulimuihin. Todella hyvää tämä Fentimansinkin ruusu, mutta Nokian Panimon on parempi. Siinä lienee enemmän hiilihappoja, se on syy miksi arvioin sen ykköseksi. 

Kun tulin kotiin, Anni kiikutti minulle lomakukat. Vaaleanpunaiset tottakai, kun neitokainen on päässyt valitsemaan :D Olin tippa linssissä tietenkin, etenkin kun olin saanut aamulla kello viiden junalla tytön ja miehen kotiin Lapista. 

LOMA! Nyt.

Kommentit (2)

kesäheinä
1/2 | 

En ole ennen tuollaisista ruusulimuista kuullutkaan. Kiitos vinkistä, täytyy maistaa! Rentouttavaa lomaa!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Viime sunnuntaina otettiin lukijavinkin perusteella suunta kohti Vesilahtea. Minulle vihjattiin, että Makasiinista löytyisi seudun parhaat pizzat. Tämä väitös oli ilman muuta tarkistettava, ja asiaa vauhditti vielä kertomus ravintolan yhteydessä olevasta herkkukaupasta. 

Kun ajeltiin Viialan kautta Vesilahteen, Saku totesi, että nyt ollaan hevonkuusessa. Sanojana mies, joka on kotoisin keskeltä jänkhää :D Varsinkin kesäisin Vesilahden peltomaisemat ovat aivan upeita, monella tienpätkällä näkymät ovat kuin romanttisesta vanhasta Suomi-filmistä. Suosittelen lämmöllä pientä kesäistä road trippiä etenkin Narvan kautta.

Punainen Makasiini löytyi Vesilahden vanhan, 1802 valmistuneen, puukirkon kupeesta:

Sisällä odotti kaunis maalaispizzeria täynnä antiikkia ja retroja yksityiskohtia. Ravintola toimii myös kahvilana ja pienenä sisustus- ja herkkupuotina, joten ruokaa odottaessa ei taatusti tule tylsää.

Suuremman salin puolella oli meneillään Ulla Kauhasen taidenäyttely, josta jäi erityisesti mieleen ihana kettutyö nimeltä Jotain yhteistä. Ravintola tarjoaa seinätilaa taiteilijoille vaihtuvien näyttelyiden merkeissä. 

Pizzat olivat todella herkullisia! Arvostan erityisesti pohjaa, joka on samaan aikaan sekä rapea että sisältä pehmoinen, ja tämä oli juuri sitä. Minun vuohenjuustopizzani oli 10€ ja Sakun Laukon peurapizza 14€ (listan kallein), joten hintatasokin oli ei-ketjuravintolaksi varsin kohtuullinen. Mies oli ilman muuta innoissaan paikallispeurasta, sillä Vesilahti jos mikä on kuuluisa peuroistaan.

Sapuskan jälkeen siirryttiin vielä puodin puolelle ostoksille. Löysin erikoislakuja ja kuusenkerkkäsiirappia, joten tämä tietää pannaripäivää ihan pian. Olen ihan heikkona kaikkiin wanhan ajan herkkuihin ja kotimaisiin erikoistuotteisiin. Ne on paitsi pakattu kauniisti, myös yleensä sangen maukkaita. Olen ihan erityisesti pakkausnörtti. Myymälästä löytyi myös pientä sisustustavaraa ja esimerkiksi paikallista villalankaa Kurjen tilalta, joka vasta kiinnostava tapaus onkin. Biodynaaminen maatila ja yhteisökylä on tutustumisen arvoinen idea, klikkaa Kurjen tila -linkkiä ja lue.

Kesäaikaan Makasiinin sisäpiha on varmasti the place to be, kun kukkaloisto ja vihreys valtaa tilaa. 

Ameriikan mailla näitä paikkoja kutsuttaisi nimellä roadside attractions, joka tarkoittaa vapaasti suomennettuna erityisiä paikkoja joihin poiketa. Kiitos lukijavinkistä, tästä ravintolasta tuli varmasti meidän perheen lähimatkakohde.

Kommentit (2)

Sandy
1/2 | 

Tällaset paikat on parasta lähilöytöretkeilyn antia! Kiitos vinkistä, pitää ottaa kesällä toi ehdottomasti kohteeksi :)

AnskuK
2/2 | 

Peurapizza! Mun tarttis saada sitä. Mä olen vältellyt viime ajat lihansyöntiä mutta raudanpuutosta meinaa pukata jatkuvasti. En silti suostu syömään mitä tahansa lihaa. Peura vois toimia silloin tällöin. 

Ja hei, p.s. ottakaa meidät messiin kun meette tämmösiin mahtaviin paikkoihin seuraavan kerran! <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tamperelainen muskelimasa Bull ei varmaan kaipaa esittelyjä, mutta tamperelainen burgeribaari the Bull taas on uusi tulokas cityssä. Me poikettiin työporukalla lounaalla Hatanpään Valtatielle viime viikolla avatussa ravintolassa ja kyllä kannatti. En tosin muuta kuvitellutkaan, sillä puikoissa heiluu mm. Sami Lappalainen, mies Gastropubien takana. Gastropub Tuulensuun ruokalista on se ainoa asia mitä minulla on Tampereelta ihan tosissaan ikävä :D

The Bull tarjoilee aina lounastunneilta yöhön asti hampurilaisia (ja kaljaa), rennolla manselaisella otteella. Pian on kuulemma luvassa Gastropubin oman panimonkin tuotteita, ja tiskillä oli myös vaikuttava rivi erilaisia ginejä. "Not so fine dining" slogan kuulostaa juuri sellaiselta tunnelmalta mitä minä kaipaan.

Listalla on ihan käsittämätön määrä erilaisia lihaisia burgereita, mutta myös kasvissyöjät ja vegaanit on huomioitu. Lounasaikaan seinälle ilmestyy päivän spesiaalit, sisältäen myös salaattivaihtoehdon. Kiireisimpään lounasaikaankin the Bullissa oli pöytiintarjoilu, se kuuluu pakettiin vaikka osa asiakkaista jonottelikin kaikessa rauhassa tiskille. 

Annokset kannettiin pöytään kokoa-itse-tarjottimilla, mikä oli erittäin jees koska esimerkiksi minä en kaipaa hampurilaiseeni suolakurkkuja (maailmassa on virhe tässä kohdin, en voi käsittää lämpöisiä suolakurkkuja). Pöytäseurueemme hampurilaiset olivat kaikki vähän erilaisia, possuburgerissa oli mukana raikasta omenaa ja valkosipuliburgerin jälkeen oli kuulemma odotettavissa kotona palautetta. Että valkosipulia ei oltu pihistelty.

Pikaisen gallupin jälkeen kenelläkään seurueestamme ei ollut mitään valitettavaa, ruoka oli lounasannokseksi taattua manselaista gurmettitasoa. Maksaessa vielä kyseltiin että eihän sämpylä ollut liian kuiva (onks tyyny hyvin), tai onko muuta palautetta annoksista. Kerrankin oli sellainen fiilis että ravintolaa ihan oikeasti kiinnosti asiakkaiden palaute ja annoksia ollaan valmiita kehittämään toiveiden mukaan.

Seuraavana päivänä lounasaikaan olimme taas raapimassa the Bullin ovea, mutta tällä kertaa jono ulottui kadulle asti joten jouduimme hyväksymään tappiomme. Ilmeisesti tamperelaiset ovat ravintolan löytäneet ja hyvä niin, koska tämä rento ruokala ehdottomasti kannattaa löytää. 

Kommentit (2)

möhököhö
1/2 | 

Ihanaa että joku muukin on hampparikurkkuja vastaan, en ole enää yksin tämän asian kanssa :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, neljävuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2019
Elokuu
Heinäkuu
Toukokuu
Maaliskuu
Tammikuu
2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat