Kirjoitukset avainsanalla Marimekko

Kevyesti topattu Marimekon kimonotakki on helpoin mahdollinen tapa pukeutua mukavasti siten, että myös viihdyn vaatteissani. Olen eniten kotonani suurien printtien ja ylipäätään suurien pintojen kanssa. Kun on venynyt pituutta tähän malliin, niin midi- ja maximitat sekä näyttävät kuosit houkuttelevat muutenkin enemmän kuin pienet piperrykset :D Tai ehkei asialla ole niinkään tekemistä pituuden kanssa, makuasiahan tuo. 

Kääntövaatteet ovat puhdasta neroutta, sillä tällä tavalla yhdestä vaatteesta tulee kaksi. Kun kuosit ovat riittävän erilaisia, tämäkin takki tuntuu ihan konkreettisesti kahdelta eri takilta.

Aiheen tiimoilta tulee mieleen myös muutaman vuoden vanha Kenzon ja H&M:n yhteistyömallisto, josta löytyi useampikin huikea kääntövaate. Lempimekossani tuosta mallistosta on toisella puolella hillitty tummansininen kuosi, ja toisella puolella kirkkaanoranssi leopardikuosi - täydellinen vaate, jota voi käännellä päivän fiiliksen mukaan. 

Tummanharmaa beanie on Samujin mallistoa, mutta se on jäänyt käyttökerroissa täysin paitsioon ystäväni neuloman pörröisen vaaleanpunaisen beanien rinnalla. Mutta neutraalille tummanharmaallekin on paikkansa, silloin kun esimerkiksi takki on näyttävä. 

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 | 

Onpa kauniita kuvia! Kääntövaatteista tuli muistikuva kietaisuhameesta(?) jossa oli kirkkaan oranssi tai punainen yksityiskohta. Onko sun vaatekaapissa joskus ollut tällainen vai muistanko täysin väärin?

Olisi kiva nähdä joskus taas 1 mekko - monta asua tyylisiä postauksia! Niistä on kiva inspiroitua itsekin hyödyntämään olemassaolevia vaatekaapin helmiä.

atomi
2/4 | 

Ihan uteliasuuttanan vanha lukija kyselee että onko beanie jotenkin spesiaali nimitys tietynlaiselle myssylle  vai miksi suomalainen pipo-sana ei kelpaa?Omaan silmään tuo Samuijin kiva päähine näyttää ihan tavalliselta pipolta. Nyt kun käydään keskustelua uuden Mall of Tripla- kerrosten englanninkielisistä nimistä, olen huomannut että suomalaiset ilmaukset korvataan arkipuhessakin - toki ikäsidonnaisesti- anglismeilla. Jotenkin olen ajatellut, että kun lukee paljon kirjallisuutta niin oman äidinkielen vaaliminen olisi ihan verissä. Mutta ehkäpä nykyihmisten suussa on luontevampaa  ostaa esim workout pantsit tai tightsit ja napata beanie päähän - olisihan varsinkin se tamperelaisten pipa aika hellyyttävän kotikutoinen ilmaus  trendikkään ihmisen suuhun :D

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Hyvä kysymys,  itse nostin tuon beanien postaukseen siksi että tuo myssy on Samujilla tuotenimeltään Chunky Beanie. Mielestäni "muotikielessä" kuitenkin juuri näistä tosi muhkeista pipoista käytetään yleisesti termiä beanie, mutta ihan hyvin se voisi olla myös muhkea pipo, joka on paljon söötimpi :D 

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Käyttäjä17225
Liittynyt24.8.2018
3/4 | 

Itsellänikin nousi kyllä vähän karvat pystyyn tuon beanien kanssa. Ihan minkälaista tahansa pipoahan se beanie tarkoittaa, ainakin englanniksi, joten mitään tarvetta en näe pipo-sanan korvaamiselle. Varjelen suomen kieltä senkin takia, kun itse asun ulkomailla, mutta on se kyllä maailmanlaajuisesti muutenkin hupeneva luonnonvara - oma hieno, erityislaatuinen kieli. (Meinasin sanoa globaali ja uniikki. Pitää vähän skarpata itsekin. Mistäköhän se skarppaaminenkin tulee... Ruotsista varmaan, sitä en osaa tarpeeksi hyvin että tietäisin :D)
Kyllähän noita lainasanoja kielessä vilisee, ja osa on ihan kiva ja hyödyllinen lisä. Mutta osa taas sitten ei.
Oma lukunsa on sitten ne sanat, joille ei löydy sopivaa suomalaista versiota, pahimpina smoothie ja selfie. Smoothie siksi, että en edes ymmärrä miten sen voisi millään lailla järkevästi suomen seassa lausua, eikä smuutti tai mehupirtelökään kovin innosta. Selfiessä risoo jo sanan merkityksen älyttömyyden lisäksi tuo sama ie-pääte, mikä ei mitenkään solju suomeen jos sen auki lausuu, ja kuulostaa hölmöltä koska ei sitä englanniksikaan lausuta. Ja sitten taas jos jättää lausumatta, miksi se siellä kirjoitusasussa on... Varmaan sen ie:n takia tuo beaniekin kävi ahdistamaan hieman tavallisia anglismeja enemmän.

No niin tulipa valitettua kun kerran sattui, tätä aihetta on mietitty pidempäänkin XD
(Sen pärstäkuvan nimeksi voisi kyllä olla omari ihan hyvä. Jos sitä sanaa tosiaan siis tarvitaan. En tajua.)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vihreä vintage-takkini pääsee kunnolla oikeuksiinsa kun muu asu on mahdollisimman neutraali. Niin monta vuotta väistelin vihreää, ja nykyään ns. kunnon vihreä on yksi kauneimmista väreistä. Maailma muuttuu ja tyyli sen mukana vai miten se nyt oli. 

Vaikka ruska on ulkona nyt kauneimmillaan, muutaman myrskypäivän jälkeen äljellä on enää tasainen harmaus. Silloin piristeenä toimivat juuri tällaiset takit <3 Viikonloppuna täytyy tehdä ruskaretkiä, kun vielä ehtii!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tämä Marimekon Autuas Taivaankukat -kääntötakki on vienyt sydämeni ihan kokonaan. Tykkään vaatteissa monikäyttöisyydestä ja tämä takki on kuin kaksi takkia käätöasian vuoksi. Toisella puolella Taivaankukat-kuosi (kuvat löytyy täältä) ja sitten ikoninen Unikko, joka näkyy näissä kuvissa.

Olisi tosin syytä ratkoa kokolappu niskasta irti :D kiva huomata valokuvista tämä heh... 

Takkiin kuuluu näyttävä vyö, mutta sitä käyttää ihan hyvin myös ilman jolloin lopputulos on rennompi. 

Olen tosi iloinen, että Marimekko on onnistunut brändäämään Unikon uudelleen. Supersuosion huippuvuosien jälkeen kuosi koki jonkinlaisen inflaation, mutta siitä tietää sen lähteneen uuteen nousuun, että muorison lisäksi nykyään myös nuoriso näyttää viihtyvän Unikoissa. Ainakin katukuvassa on ollut havaittavissa Unikon uusi tuleminen. Hieno juttu kotimaiselle designille. 

Kommentit (5)

ida ihana
1/5 | 

Ihana takki, en kyllä ihmettele, että se on vienyt sydämesi!<3<3

Ja olen ihan samaa miettinyt tuosta Unikon uudelleen brändäyksestä, tykkään ja upea juttu, kuinka se on onnistunut!:) Uudet väriyhdistelmät Unikko-kuoseissa ovat todella kauniita ja raikkaita :)

Ihanaa alkavaa viikkoa!<3

Ida Kotona kaupungissa -blogista

elmeri
2/5 | 

Aivan ihana takki❤️.
Onko se kuinka paksu, eli menisikö pikku pakkasilla vielä ja jopa lämmittäisi? Määkin tahdon tuommoisen.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Sanoisin, että ei ole kevyttoppista vastaava, eli en ehkä luottaisi pikku pakkasilla. Itse varmasti tarkenen tällä pitkälle talveen, kun ei työmatkoilla tarvitse olla ulkona pitkiä aikoja kerrallaan joten sillä tavalla toimii. Uskoisin että käyttöaste on samaa luokkaa kuin nahkatakilla eli mitä pidemmälle syksy menee, sen muhkeammat huivit ja myssyt kaveriksi :D

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

elmeri
3/5 | 

Kiitos vastauksesta 😊.
Omani laitan tilaukseen kun vaan pääsen itseni kanssa yksimielisyyteen oikeasta koosta.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Takkiongelma. Se on arkipäivää tällaiselle puhvi- ja lepakkohihojen suosijalle. Koittakaa huviksenne saada lepakkohihainen neulepaita tungettua perustakin alle... ei muuten onnistu. Lepakkohihainen mekko ja tavallinen takki on suoranainen vitsi, sillä takin kainalot nostavat polvipituisenkin helman vesirajamittaan! Näissä tilanteissa kimonotyylinen takki pelastaa päivän. Täydellinen takkimalli kerrassaan.

Marimekon Autuas Taivaankukat -kääntötakki oli rakkautta ensisilmäyksellä, johon päätin sijoittaa kesän kirppistienestit. Kevyesti topatussa kimonossa on toisella puolella ikoninen Unikko-kuosi ja toisella puolella Taivaankukat-kuosi. Alle mahtuu mikä tahansa vaateviritelmä, sillä takissa on tilaa vaikka kahdelle. Myös hihoissa ja kainaloissa. 

Laukku on vintagea ja saappaat Palmroth Original. Baskeri A+More.

Mahtavan kirpeitä syyskelejä <3

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Ihan käsittämättömän upee!! Koko tyyli,mutta erityisesti tuo takki! Itselläni kaappi pursuaa ihania takkeja ja ne vievät hirveästi tilaakin,mutta ihan totta,Suomessa jonkunlaista päällyshuitulaa on pakko käyttää n.10 kuukautta vuodessa,joten sanon silti hienolle takille ehdottomasti kyllä!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, neljävuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2019
Elokuu
Heinäkuu
Toukokuu
Maaliskuu
Tammikuu
2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat