Pitsimekot ovat vaaterintamalla elämäni rakkaus. Innostun erityisesti vintagehenkisistä, jopa virkatun näköisistä, pitsikankaista. Ne laskeutuvat kauniisti, kuin mummolan 100 vuotta sitten virkatut pitsiverhot. Pitsi mielletään kevyeksi, mutta parhaimmillaan se on raskaasti valuvaa puuvillaa eikä höttöistä polyesteria. Ehkä jopa itse virkattua. Se vain, että yritäpä löytää puuvillapitsikangasta, ja valitettavasti en osaa virkata.

Kivoimmat löytämäni pitsit ovatkin olleet puuvillasekoitteita. Äkkiseltään epäilisin tämänkin mekkoni pitsin olevan sekoitetta, mutta en mene vannomaan onko näppituntumani oikeassa. Löysin Eurokankaan palalaarista pitsipalan, joka muokkautui toissa iltana unelmieni pitsimekoksi:

Mekon epäsymmetrinen helma lisää "valuvuuden" tuntua. Fiiliksenä tälle vaatteelle olivat huolettomat 70-luvun kesät, ja vanhempieni jo kellastuneet nuoruuskuvat. Toisaalta mekon malli ja linja ovat myös lempivuosikymmentäni 20-lukua. Kuvittele mekko yhdistettynä 20-luvun hiuspantaan ja helmillä kirjottuun pussukkamaiseen käsilaukkuun. 

Ompeleminen on sellainen harrastus, että kun kipinä iskee parin vuoden hiljaiselon jälkeen, niin sitten kone surisee jatkuvasti. Pää pursuaa ideoita, ja voisin käyttää kaiken vapaa-aikani kankaiden keskellä.