Kirjoitukset avainsanalla Lappi

Meille osui Leville viikko, jolloin taivas oli pääasiassa pilvessä ja sateli hiljalleen lunta. Onneksi kuitenkin yhtenä päivänä ehti ihailla koko pohjoisen valon kirjon, kun perjantaina aurinko muodosti kauneimmillaan pilarin.

Yhden päivän aikana valo vaihteli joka tunti, tämän postauksen kuvat ovat hyvä osoitus siitä. 

Tässä seuraavana Sammun tupa, kiva retkikohde Levillä. Pienen kahvituvan pihalla saa ihastella poroja ja sisällä nauttia kupposen kuumaa. Mikäs sen mukavampaa kauniina talvipäivänä. Pihaan pääsee sekä autolla, kelkoilla että suksilla. 

Tuona päivänä oli aivan hyytävän kylmä, yritän kuvassa epätoivoisesti piilottaa paljasta kättä kainaloon, ettei se jäädy kuvan ottamisen aikana :,D 

Jos ei laskettele, kannattaa ajella näköalaravintola Tuikkuun autolla maisemien ihastelua varten. Lasketteluporukat saavat tietysti kaupan päälle upeat tunturimaisemat, mutta onneksi meillä muillakin on mahdollisuuksia. Tuikkuun vie autotie perille asti, ja gondolihissiinkin voi ostaa kertaliput ja huristaa huipulle. 

Auringonpilari on entistä hienompi tunturilta katsoessa. Kuva ei tee oikeutta. Kotimatkalla näkyi vielä toinenkin haloilmiö, aurinkoa sivuavat kaaret. Harvemmin täällä etelässä näkee kahta erilaista haloa päivässä. 

Vaikka Lapissa päivä on lyhyt, perjantaina tuli saatua valohoitoa koko viikon edestä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Senttu
1/1 | 

Kauniita kuvia. Mä en ole koskaan käynyt Lapissa talvella. Koska ei lasketella tai hiihdetä niin on vähän sellainen jumiutunut ajatusmalli, että mitä siellä sitten tekisi, mutta ehkä sitten vain ihastelisi maisemia.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jos yhtä täytyy suositella Levi - Ylläs akselilla, niin Lapland Hotelsin SnowVillagea eli lumikylää. En olisi uskonut, että lumi- ja jääveistokset voivat olla näin vaikuttavia!

Elämyksellisen talvihotellin kantavana teemana on tällä kaudella TV-sarja Game of Thrones. Oma historiani kyseisen sarjan kanssa on sellainen, että katsoin ensimmäisen kauden sarjamaratonina, jonka jälkeen totesin, etten jatka enää. En vain pystynyt katsomaan niin raakaa sarjaa, joka ylsi julmuuksissa niin sanotusti nextille levelille. Mutta jos siirtää sivuun em. asian, voin antaa pisteet visuaalisuudesta. 

Tähän visuaaliseen petojen täyttämään fantasiamaailmaan lumikylän teema nojautuu. 

SnowVillage on noin tunnin ajomatkan päässä Leviltä, keskellä metsää. Moni tulee paikalle myös moottorikelkalla, sillä Ylläs - Levi kelkkareitti kulkee lumikylän ohi.

En oikein tiedä mitä odotin etukäteen, mutta en todellakaan osannut varautua näin valtavan laajaan kokonaisuuteen. Lumikylän etupiha oli yhtä suurta valkoista muuria, joten sekään ei valmistanut kokemukseen. 

Sitten kassan kautta ja sisään. Pidin ensin sisäänpääsyä kalliina (aikuiset 17,50 ja 4 - 14 v. lapset 10 euroa), mutta jouduin pyörtämään puheeni. Oli todellakin hintansa väärtti minulle, joka astui ensimmäistä kertaa aikuisten lumilinnaan.

Seurueemme lapset olivat aivan haltioissaan astuessaan jännästi valaistuun käytävään:

Käytävän jälkeen avautui näkymä jääbaariin, jossa halukkaat voivat nauttia virvokkeita. Baarialueen jälkeen pääsi sukeltamaan vielä syvemmälle tunneleihin, useaan eri suuntaan. Seinistä löytyi karttoja, joten eksymistä ei tarvinnut pelätä. 

Alueen laajuus alkoi pikkuhiljaa hahmottua, kun uusia huoneita tuntui löytyvän joka mutkan takaa. 

Lumiveistosten kokoluokkaa voi hahmottaa tuosta yllä näkyvästä kuvasta, jossa törötän michelinukkona. Lumikylään on syytä pukeutua lämpimästi, sillä sisälläkin on (luonnollisesti) kylmä. Veistosten yksityiskohtaisuus oli hämmentävän tarkka. On oikeastaan surkeaa ajatella, että nuo teokset sulavat lopulta pois. 

Sarjan eri hahmoille oli omistettu huoneita, joihin kuljettiin jääovien lomasta. Näissä huoneissa on mahdollisuus myös yöpyä, jos kaipaa hieman erilaista hotellia. Huone varataan Lapland Hotelsin sivuilta. En tiedä miten osaisin nukkua, jos sängyn yläpuolella hohtaisi siniset silmät tai lohikäärme!

Näissä kuvissa näkyy vain murto-osa paikan lumi- ja jäätaiteesta. Lumikylästä löytyy myös jäinen elokuvateatteri sekä kappeli, joten naimisiinkin lumen ja jään keskellä on mahdollisuus hilpaista. 

Iso suositus tälle nähtävyydelle, jos Levin ja Ylläksen suunnalla liikutte.

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 | 

Viime vuonna oli myös GoT-teema ja oli kyllä hieno! Sama fiilis aluksi, tuntui kalliilta muttei todellakaan lähtiessä tuntunut siltä että olisi harmittanut maksaa sisäänpääsystä.

Vierailija
2/4 | 

Tuo Levin lomakylä on puhdas kopio Kemin lumilinnasta. Lumihotelli, kappeli, jääveistokset ovat Kemissä hyvin samanlaisia, tosin linnan teema vaihtuu Kemissä joka vuosi. Tosin voi olla että Kemikin on ideansa jostakin hankkinut, harvoinhan mikään asia syntyy täysin tyhjästä...

Herb
3/4 | 

GoT on aluksi ihan järkyttävän raaka, esim. kultainen kruunu on jättänyt mulle ikuiset traumat:D Mutta muistaakseni jo toisella tuottarilla helpottaa, ja sarja onkin yksi parhaista:) Mahtavan näköisiä veistoksia kyllä.

Jep
4/4 | 

Sarja on todellakin yksi parhaista, mutta en kylla sanoisi etta raakuus helpottaa. Itseani se ei onneksi ole hairinnyt liikaa, vaikka joidenkin ihmisten julmuus ja toisten kohtalot kylla on aika omaa luokkaansa ja ahdistaviakin. Ehka siksi kun kyse on kumminkin fantasiamaailmasta ja joukossa on hyviakin tapauksia, asia ei ole ollut ongelma, en tieda. Aikonaan en pystynyt katsomaan Kellopeli appelsiinia raakuuden vuoksi... mieleeni on jaanyt kohta, jossa silhuetteina nakyvat kaukana olevat hahmot potkivat maassa olevaa ihmista, jostain syysta tama oli se kohta jonka jalkeen en voinut enaa jatkaa. Jotenkin se tuntui liian aidolta, niin kuin olisi itse ollut todistamassa tapahtumaa eika katsomassa taide-esitysta. Olin sillon tosin nahnyt aika paljon vahemman ruutuvakivaltaa, mutta olin aikuinen kumminkin. Voi olla etta ehka nyt katsoessa ihmettelisin aiempaa reaktiotani.
Maailmat, joissa jollain tavalla kaikki on pahoja ja maailma ruma, ei viehata ja alkaa ahdistaa sen verran etta en halua katsoa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Saku on viettänyt kuluvan viikon Lapissa sukunsa luona kyläilemässä, ja voi olla, että erästä täällä Hämeessä on hitusen harmittanut ettei ehtinyt töiden vuoksi mukaan koska maisemat ovat olleet koko viikon melko kohdillaan! Lapin taikaa -sanapari avautuu talvisin jokaiselle, joka napapiirin tuolla puolen käy. 

Tässä WhatsApp postikortteja Lapista: 

Reissumies on tällä hetkellä jo kotimatkalla, kassissa iso kasa vanhoja LP-levyjä. Ensi viikolla meillä soi Topi Sorsakoski, Madonna, Mörköjä ja Menninkäisiä ja ehkä myös Badding. Levysoitin on paras ostos naismuistiin.

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tuli vietettyä viikko Lapin upeissa maisemissa, jotka mykistävät minut joka kerta. Yksi huikein kokemus oli ehdottomasti ex temporena toteutettu retki Teuravuoman suolle, joka on koko Euroopan suurin suo. Kolarissa sijaitseva Suur-Teuravuoma kuuluu kansalliseen soidesuojeluohjelmaan, ja syystä. En muista koska olisin ollut yhtä vaikuttunut luonnossa. 

Yksi lähtöpaikka suovaellukselle on Venejärven kylästä. Venejärven ja Kurtakon välillä kulkee n. 10 kilometrin pituinen pitkospuureitti, Telatie. Reitti on rakennettu jo 1800-luvun puolivälin jälkeen, ja sitä ovat käyttäneet mm. postinkantajat, kauppiaat, paikalliset asukkaat ja marjastajat. Pitkospuita pitkin pääsi oikomaan suoalueen läpi, kun teitä pitkin matkaa olisi kertynyt useita kymmeniä kilometrejä kylien välillä. Tämä ehkä kertoo jotain siitä, kuinka suuri suoalue on. 

Venejärven lähtöportilta suo alkaa kunnon ryteikkönä, uljas kuusimetsä sulkee pitkospuut sysimustaan syliinsä. Jos olisin taikauskoinen, tämä olisi ollut juuri se paikka missä mielikuvitus olisi lähtenyt lentoon. Kun ajaa autolla 20 kilometriä lähes kärrypolkumaisiin mittoihin kapenevaa tietä keskelle hevonkuusta, siinä tulee väkisin mietittyä että apua ei kovin lähellä ole, jos sitä sattuisi tarvitsemaan. 

Hiljaisuus metsän keskellä on korviahuumaava, sen rikkoo vain Kelhujoen pauhu ja satunnaiset lintujen rääkäisyt. 

Pitkospuut olivat aika kapeat ja sateen jälkeen liukkaat, joten kulkeminen vaati keskittymistä. Ei ollut ihan yksi taikka kaksi kertaa kun meinasin tippua takamukselleni tai horjahtaa puilta, joka olisi taannut suht kostean loppumatkan :D Ilman pitkospuita tänne ei olisi mitään asiaa, paitsi kahluupuvussa. Vain satunnaisilla pienillä metsätilkuilla maasto kohosi selvästi korkeammalle, ja jalkojen alla oli hetkittäin tukevaa kuivaa maata. 

Parin kilometrin korpisuon jälkeen pääsimme vihdoin ulos metsästä, ja eteen aukeni aivan uskomattoman kaunis avosuo. Lieneekö tämä tyypiltään nevasuota? On noista yläasteen maantiedontunneista hetki aikaa, niin en uskalla tehdä väittämiä ilman kysymysmerkkiä. 

Tässä kohdin suoaluetta ei todellakaan ollut asiaa pitkospuilta pois, sillä suonsilmäkkeitä oli silmänkantamattomiin. Juuri sellaisia elokuvamaisia mustia vetisiä pieniä lampia, mihin uppoaa kaulaansa myöten välittömästi. Meillä alkoi jutut olla mieheni siskon kanssa jo sen luokan säikyttelyä, että aloin tosissani odottaa kelmeän käden nousevat hitaasti vedestä ja tarttuvan nilkkaani!

Telatiehen on panostettu ja panostetaan edelleen, reitin varrelta löytyy laavuja, avonuotiopaikkoja ja jopa pari huussia. Sitä voisi luulla, että keskellä luontoa voisi mennä myös puskaan, mutta suolla ei todellakaan voi, koska maa ei kanna. 

Meillä ei ollut kovin paljon aikaa tälle retkelle, sillä juna kohti etelää lähti samana päivänä. Harmi, koska tämän reitin olisin halunnut kävellä kokonaan, Kurtakkoon asti. Mutta jäi ainakin ensi kerralle jotain mitä odottaa, sovittiin jo että ensi syksynä kävellään koko Telatie. 

Lähtöpisteessä paisteltiin vielä makkarat ja sitten kotia kohti. 

Tällaiselle epäeräjormalle syksy on mitä parhainta aikaa olla luonnossa ja harkita jopa pieniä vaelluksia, sillä itikat ovat jo heittäneet veivinsä. Ainakin suurimmat massat. Lappilaiset pitivät minua hulluna, kun mainitsin että olen tappanut jo ainakin viisi hyttystä ja vähintään yhtä monta paukamaa löytyy kintuista.

Hyttysiä ei pitänyt olla enää elossa kylmien öiden jäljiltä, sanoivat. Paitsi että oli, ja ne todellakin löysivät minut. Lyön vaikka vetoa, että se viimeinen henkitoreissaan ollut itikka haistoi vereni kun junamme saapui Kolariin, sai uutta virtaa ja elvytti pari kaveriakin mukaan. 

Kommentit (3)

Tondzaa
2/3 | 

siellä on vielä kolmas haara joka vie Teurajärven kylään, jonne on myös lyhyt matka ylläkselle vievältä tieltä. omasta mielestäni parhaat maisemat löytyvät myös sieltä kun ylläs näkyy kivasti silmänkantamattoman jänkän takana :)

Iiia
3/3 | 

Ihania maisemia! Lappiin pitäisi kyllä taas joskus päästä, mielellään ruskan aikaan. Ainoan kerran tähän mennessä siellä on käyty vaan kuutosluokan luokkaretkellä talvella, ei paha toki sekään.

Mutta hyttyset! Vielä niitä jostain täällä idässäkin löytyy. Nilkat on yhtä pahasti paukamilla kuin kevään ekojen inisijöitten jäljiltä. Mitähän superhyttysiä ne ekat ja vikat onkaan...? Uhh.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, neljävuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2019
Elokuu
Heinäkuu
Toukokuu
Maaliskuu
Tammikuu
2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat