Kirjoitukset avainsanalla Kirjatoukka

Luin vihdoinkin Eve Hietamiehen Yösyötön, josta on nykyään jo elokuvakin. Kirjassa pariskunta saa vauvan, mutta lapsen äiti päättääkin lähteä kuvioista pian lapsen syntymän jälkeen, jolloin isä jää pojan kanssa yksin. Siinä juoni tiivistetyssä muodossa. 

Meillä tyttären vauva-ajasta alkaa olla jo sen verran aikaa, että kirjan huumori ei osunut aivan maaliin. Muutamissa kohdissa tuli kuitenkin hymisteltyä oikein urakalla, että se oli muuten just tuollaista! Ennen lasta minulla ei ollut aavistustakaan kaikenmaailman VK- eli välikausivaatteista, D-vitamiinitipoista tai siitä, miltä oikea väsymys ja univaje maistuu. 

En voinut kuitenkaan välttyä ajatukselta, että miksi ihmeessä lapsen isä olisi yhtään sen enempää pulassa vauvan kanssa kuin äitikään? Ei meille naisille sen enempää kuin miehillekään siirry vauvatietämys äidinmaidon mukana. Kyse on siitä, että ottaa asioista itse selvää ja kohtaa tilanteet yksi kerrallaan. Siksi kirjan isää, Anttia, koskeva yleinen avuttomuus ei niinkään naurattanut vaan pääasiassa ärsytti. Helvetti, olin itse ihan yhtä pihalla, mutta otin aktiivisesti asioista selvää. Ei se mitään ihan kvanttifysiikkaa kuitenkaan ole, mitä ihmislapsi tarvitsee ensimmäisen vuoden aikana. Yllättävän moni asia ratkeaa maalaisjärjellä, eikä siinä ole sukupuolella osaa tai arpaa. 

Ymmärrän kyllä, että komediassa stereotypioilla leikkiminen on yleistä ja joskus siitä irtoaa parhaat naurut. Mutta jos ajattelee asiaa laajemmin, tuntuu hieman ikävältä, että miehet lokeroidaan sukupuolen vuoksi täysin kykenemättömiksi ymmärtämään, että vauva tarvitsee elääkseen ruokaa. Ehkä kirjan huumori meni myös siksi ohi, että meillä mies oli lapsen kanssa kotona ihan yhtä pitkään kuin minäkin. En epäillyt hetkeäkään, etteikö mies olisi aivan yhtä pätevä hoitamaan tytärtämme. Annin vaatteet olivat isävuoden aikana kohtuullisen hauskoja ratkaisuja, mutta ei lapsi siitä kärsi ettei housujen väri natsaa paitaan :D (Vaatehörhö äiti mietti lähinnä itsekseen, että mahtaakohan perhe pukeutua pimeässä.)

Kirjassa Antti löytää lopulta ympärilleen turvaverkon karikatyyrimäisistä leikkipuiston äideistä ja mukavista naapureistaan. Ystävyyssuhteet tuovat tarinaan edes hieman alkua positiivisemman vireen. Vakavampaa osastoa taas edustaa Antin katoamistempun tehnyt vaimo, joka kärsii mielenterveysongelmista. On ihan validia pohtia, miten sellaisessa tilanteessa tulee toimia ja mikä on lapsen etu.

Yösyöttö kannattaa lukea jo ihan siksi, että tiedostaa millaisia älyttömiä odotuksia ja asenteita tuoreita isiä ja äitejä kohtaan on. En usko, että kirjan maailma menee kovin pahasti metsään siinä mielessä. Ehkä kirjailijan tavoite olikin korostaa juuri tätä ja laittaa lukija ajattelemaan, että onko tämä nyt muka hauskaa. Toivoisin kuitenkin näkeväni nykyajassa ennemmin sellaisia kirjoja ja leffoja, joissa isyys on ihan yhtä luonnollinen asia kuin äitiys. Että vahvistettaisiin tasa-arvoista vanhemmuutta.

Kommentit (4)

Tarja
1/4 | 

Nyt kun olet lukenut Yösyötön, niin kannattaa jatkaa Tarhapäivällä ja Hammaskeijulla. Tarhapäivä tulossa jo marraskuulla elokuvanakin. Itse olen lukenut kirjat moneen kertaan  ja sen jälkeen elokuva ei oikein maistunut:)

Jotenkin kirjat kolahtivat, vaikka meidän perheen vauva-ajasta kohta 30 vuotta... Ehkä Eve Hietamiehen kirjoitustyylillä on jotakin osuutta asiaan.

Emmih
2/4 | 

Tarhapäivä on näistä kolmesta kirjasta ehdottomasti hauskin, suosittelen! Yösyöttö on elokuvana vielä kirjaakin kärjistetympi, toivottavasti tuleva Tarhapäivä-elokuva olisi hieman parempi.

Sande
3/4 | 

Mä luin tuon Yösyötön reilu vuosi sitten e-kirjana ja pakko oli jatko-osatkin ostaa, mainio kirjasarja 😊

Vierailija
4/4 | 

Vanhan ajan naista alentavaa sovinismiä. Ei kovin normaalia. Ei nykyään naiset leiki muumimammaa kotona miehen elätettävänä vaan tekee töitä ja hoitaa lapsia ja kotia, kuten miehetkin. Aika harvoja nämä poikkeustapaukset.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ystäväni tipautti minulle ohikulkiessaan muutaman kirjan, joista hän arveli minun pitävän. Kirjailija Carlos Ruiz Zafón oli nimenä tuttu, mutta en ollut koskaan tarttunut yhteenkään tämän espanjalaisen kirjailijan kirjoittamaan kirjaan. Nyt niitä on uutuuskirjahyllyssäni 4!

Otin ensimmäisenä käsiini kirjan nimeltä Marina, sillä Hulle oli maininnut sen olevan itsenäinen teos. Muut 3 kirjaa liittyvät ilmeisesti jollain tapaa toisiinsa. Kirjailija kertoi esipuheessa, että tämä oli kuulemma hänen viimeinen nuortenkirjansa, jonka jälkeen hän siirtyi pysyvästi kirjoittamaan aikuisille. Kirja oli siirtymävaihe, jolla hän jätti hyvästit kultaiselle nuoruudelle.

Täytyy sanoa, että tämä kirja pääsi yllättämään. Kuvittelin aloittelevani tavallista tarinaa, jossa tyttö tapaa pojan. Mutta kirja johdattikin minut suoraan frankensteinmaiseen kauhuelämykseen! En ole harrastanut kauhukirjallisuutta sitten parikymppisenä luettujen Kingien, joten Marina meni kaikessa yllätyksellisyydessään suoraan ihon alle. Huikeaa!

Kauhusatu sijoittuu Barcelonan sateisille kaduille sekä hylättyihin palatseihin, joissa elää enää vain pimeässä viihtyviä otuksia. Tavalliset kansalaiset eivät jaksa kiinnostua hylätyistä taloista ja tarinoista niiden takana. Nuori itseään etsivä Óscar päätyy kuitenkin eräänä päivänä kulkemaan erään ränsistyneen talon rautaporteista. Tämä muuttaa hänen elämänsä. 

Talossa asuu nuori nainen, Marina, vanhan isänsä kanssa. Marina johdattaa Óscarin seikkailuihin, jollaisista poika ei ole ymmärtänyt edes haaveilla. Jännitys muuttuu kuitenkin lopulta hengästyttäväksi kauhuksi, sillä kaksikko onnistuu sotkeutumaan asiaan johon yhdenkään elävän ei kannattaisi sotkeutua.

"Menimme yhä syvemmälle kasvihuoneeseen. Pysähdyimme kohtaan johon lankesi katosta kaksi valoläiskää. Marina oli aikeissa sanoa jotakin, kunnes kuulimme uudestaan saman pahaenteisen räminän. Läheltä. Alle kahden metrin päästä. Suoraan päidemme yläpuolelta. Vilkaisimme ääneti toisiimme ja nostimme hitaasti katseemme kohti hämärään ankkuroitunutta aluetta talvipuutarhan katonrajassa. -- Tyhjyydessä roikkui useita kulmikkaita hahmoja. Niitä oli ainakin tusinan verran, ehkä enemmän. Jalkoja, käsivarsia, käsiä ja hämärässä kiiluvia silmiä. Lauma velttoja ruumiita keinahteli yllämme kuin manan marionetit. Hipoessaan toisiaan ne pitivät metallista rohinaa."

En välttämättä lokeroisi Marinaa ihan puhtaasti nuortenkirjaksi, sillä kauhuelementit ovat ihan aitoa ja klassista kauhua. Tietynlainen suoraviivaisuus ja yksinkertaistaminen kirjassa kuitenkin on läsnä. Eikä lokerointi ole edes tarpeen, sillä helppolukuinen ja kaunis kerronta vie varmasti mukanaan, oli lukija minkä ikäinen tahansa. 

Marina oli erittäin kiinnostava poikkeus normaalisti lukemieni kirjojen keskellä, en varmasti olisi osannut tarttua tähän itse. Nyt vain täytyy toivoa, etteivät helvetilliset marionetit tule uniin!!!

Kommentit (6)

lusene
1/6 | 

Hei, kiitos tästä! Olen lukenut nuo kolme muuta tämän kirjailijan kirjaa (ovat muuten tosi hyviä), mutta en juuri tätä. On vähän päässyt unohtumaankin. Viime aikoina vanha kauhuinnostuskin on vähän nostanut päätään pitkästä aikaa, niin ehkä otan Marinan seuraavaksi lukulautaselle.

paulii
2/6 | 

Oi Unohdettujen kirjojen hautausmaa - sarja on yksi lemppareitani koko maailmassa. Siihen kuuluvat Tuulen varjo, Enkelipeli, Taivasten vanki ja Henkien labyrintti, ja vaikka ne ovatkin kaikki itsenäisiä teoksia ja ne voi lukea missä järjestyksessä tahansa, ne antavat niin paljon enemmän tarinalle, kun luet ne kaikki. <3

Kiitos tästä lukusuosituksesta, Marinaan en ole törmännyt, mutta Carlos Ruiz Zafónin tarinankerrontatapa on niin koukuttava, että tämä pitää heti kaivaa jostakin luettavaksi!

ida ihana
3/6 | 

Kaikki Zafonin kirjat ovat mun ehdottomia lemppareita!:) Niin jänniä ja hyviä, ettei niitä halua laskea käsistään. Ihanaa on kuitenkin, että se perustuu toimivaan kirjoitustapaan ja ja koukuttavaan juoneen -ei mässäilyyn väkivalallalla tai säikäytyksillä. Pitäisi taas lukea nämä uusiksi, kiitos muistutuksesta!:)

Mukavaa viikonloppua!<3

Ida Kotona kaupungissa -blogista

http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Toinen nimeni voisi olla kitsch. Rakastan kaikkea upean mautonta eli flamingoja, pop art -kuvitusta ja rihkamakoruja. Kesäaikaan tämä mauton ihastukseni puhkeaa kukkaan todenteolla ja purkautuu esimerkiksi pörrötossuina, flamingoviuhkoina, jelly-laukkuina ja... donitsi-shortseina! Alelöytöjen aatelia, uudet uimashortsini: 

Nämä Carlingsin shortsit ovat todennäköisesti miehille suunnattu, mutta mitäpä sitä takertua sukupuolirajoihin. Reidessäni on suurikokoinen tatuointi, jota alkaa kuumottamaan jos olen auringossa liikaa. Siksi rantsussa on hyvä olla shortsit mukana. Että nyt on sitten, niin näköiseni vaatekappale kun olla voi:

Kesälomalukemisena Elena Ferranten Napoli-sarjan neljäs osa. Tulikuumaan Italiaan sijoittuva kirjasarja on ollut ihan täyttä timanttia, vaikka jostain syystä luen sitä hitaammin kuin keskimäärin kirjoja yleensä. Elenan ja Lilan tarina vaatii selkeästi enemmän pureskelua. 

Kommentit (1)

Cattibrie78
1/1 | 

Ihan mahtavat sortsit! Upee kuosi ja värit, sopisi mun tyyliinkin :) Elena Ferrantea en ole vielä lukenut, ehkä pitäisi, kun niin monet sitä suosittelevat. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

*Kirja on arvostelukappale, saatu Gummerukselta

Niina Meron esikoisteos, Englantilainen romanssi, on täysiverinen romanttinen romsku. Minulle romanttiset tarinat ovat juuri sitä, mihin ne on tarkoitettukin: kepeää viihdettä. Odotan tältä viihdekirjallisuuden lajilta äärimmäisen sujuvaa lukukokemusta, enkä halua lukemisen aikana vaivata aivojani millään muulla kuin itse tarinalla. Romanttisen kirjan ei pidä laittaa lukijaa ajattelemaan liikoja. 

Luen mieluiten romanttiset viihdekirjani englanniksi. Äkkiseltään suomalainen romanttinen sankaritar ja suomen kieli tämän genren sisällä on ajatuksena lähinnä vaivaannuttava. "Hänen värisevät kupeensa yltyivät loimuaviin rakkauden liekkeihin Pertin kosketuksen alla..." on yksinkertaisesti liikaa. Siksi tartuin tähän kirjaan jokseenkin epäileväisenä. Miten ihmeessä kotimaisuus muka toimii romanttisessa viihdekirjallisuudessa?

On maailman paras tunne olla väärässä! Niina Mero on onnistunut kirjoittamaan romanttisen suomalaisen kirjan, jossa mahtipontista romantiikkaa on tarpeeksi muttei liikaa. Päähenkilö Nora asuu Tampereella, rakastaa tatuointeja ja kirjoja ja on aina ajoissa (samaistun :D). Romanttisen viihdekirjallisuuden näyttämöksi ei ihan äkkiseltään ajattele Mansea, ja Norakin ottaa nopeasti siivet Englantiin Oxfordiin. 

Noran siskopuoli Heli on menossa naimisiin huikeissa kartanomaisemissa Oxfordissa. Nora ja Heli ovat persoonina kuin yö ja päivä, mutta erilaisuudestaan huolimatta silti läheisiä. Kirjallisuuden opiskelija Nora on historiallisessa Oxfordissa kuin taivaassa, ja valtava sukukartano tarjoilee sopivasti mysteerejä ratkottavaksi. Mihin on kadonnut sulhasen isoveli, josta perhe vaikenee itsepintaisesti? 

Meron eduksi on luettava samaistuttavampi huumori, kuin mitä hänen amerikkalaiset kollegansa pystyvät tarjoilemaan. Suomalaiseen makuun kuivempi ja astetta sarkastisempi huumori poistaa lopullisesti vaivaantuneisuuden tunteen. Päähenkilö Nora on tatuoitu introvertti, joka ei tosiaankaan ole se tavallinen tarina romanttisessa viihdekirjallisuudessa. En tiedä mistä tämä varovainen ajatus juontuu, mutta en olisi välttämättä kaivannut Noralle minkäänlaista romanssiviritelmää. Noran hahmo olisi toiminut aivan täydellisesti myös mysteerejä ratkovana Neiti Etsivänä. Mutta sitten toki kirja olisi siirtynyt dekkareiden puolelle. 

Kaikkiaan hieno esikoisteos Niina Merolta, joka tekee parhaillaan väitöskirjaa nykypäivän romanttisesta viihdekirjallisuudesta. Olen viihdytetty!

Kommentit (2)

Ellukoo
2/2 | 

Tämä on mulla lukupinossa, mutta olen ollut epäileväinen sen suhteen, luenko sitä kuitenkaan. Kiitos vinkkauksesta! Sait mut kiinnostumaan kirjasta tosissaan :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, neljävuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2019
Elokuu
Heinäkuu
Toukokuu
Maaliskuu
Tammikuu
2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat