Pitkän työviikon jälkeen päätin palkita itseni kirjalla. Se on yksi parhaista rentoutumisen muodoista, mitä voin omalle kohdalleni kuvitella. Finlandia-palkinnot oli tuolla viikolla juuri jaettu, ja mieleeni oli jäänyt lasten- ja nuortenkirjallisuuden voittaja, tamperelainen Siiri Enoranta. Vaikka palkinto tuli nuortenkirjallisuuden puolelta, Tuhatkuolevan kirous ei ole lastenkirja. 

Seikkailufantasia vei mennessään heti alusta asti, ja päädyin lukemaan kirjan yhden päivän aikana. Olin flunssatoipilaana, joten mitään muutakaan en oikein jaksanut touhuta. 

Kirjan päähenkilö on 14-vuotias Pau, joka elää ihan tavallista elämää perheensä kanssa Loimuloisteen kylässä. Kun hänen isoveljensä Tristin kutsutaan Magia-akatemiaan, kaikki kuitenkin muuttuu. Pau "menettää" sisäoppilaitokselle rakkaan veljensä, ja pienet omituiset tapahtumat alkavat kasaantua. Miksi äiti suuttui niin paljon, kun Pau leikkasi salaa pitkän tukkansa?

Taikominen ei ole Loimuloisteen asukkaille vierasta, Pau vain ei ollut tietoinen että juuri hänen perheessään olisi taikapotentiaalia. Kaikki tietävät, että Magia-akatemiaan kutsutaan vuosittain vain muutama potentiaalinen nuori.

En voi olla vertaamatta kirjaa Harry Potteriin, sillä taikakoulu omituisine professoreineen on ympäristönä erittäin samankaltainen. Mutta on toki selvää, että noidista ja taikakouluista on mahdotonta kirjoittaa ilman kouluympäristöä. Missään vaiheessa kirjaa lukiessa en ajatellut Harry Potteria, vaan Enorannan luoma fantasia on selvästi ihan omanlainen kiehtova kokonaisuus. Potterin mainitsen vain siksi, että siitä on helppo päätellä millainen fantasian laji on kyseessä. 

Lopulta tulee Paun vuoro. Loimuloisteen kylästä hän on ainoa, joka saa kutsun Magia-akatemian koejaksolle. Intoa puhkuen Pau lähtee matkaan, ymmärtämättä lainkaan millaisen tapahtumasarjan hän saa liikkeelle. 

Tuhatkuolevan kirous on kirja, jossa rikotaan piristävästi vallalla olevia kauneusihanteita. Taikomiseen tarvitaan taikojan omia karvoja, joten mitä enemmän naisella on säärissä, kainaloissa ja päässä materiaalia, sen parempi. Seurustelusuhteissa sukupuolella ei ole väliä, samaa sukupuolta olevien suhteet ovat ihan tavallisia. Lisäksi Enorannan luomassa maailmassa ollaan vahvasti yhtä luonnon kanssa, vaikka kirja ei ymmärtääkseni sijoitu millekään aikakaudelle sen erityisemmin. Teknologiaa ei tarvita, kun maailmassa on taikaa ja kunnioitus luontoa kohtaan. 

On ihan mahdotonta kirjoittaa kirjasta juurikaan enempää, tekemättä massiivisia juonipaljastuksia. Siksi suosittelen lukemaan kirjan itse. Paun kasvutarina, perheen salattu historia, hyvän ja pahan taistelu, kapinalliset ja heidän johtajansa, salaperäinen tuhat elämää lahjaksi (vaiko sittenkin kirouksena) saanut Nubya, ovat asioita, joista pitää ottaa itse selvää.

Valtavan hieno kirja omassa genressään, ja Enorannan eloisa teksti on suoranainen ilo lukea.