Kirjoitukset avainsanalla San Francisco

"You are entitled to food, clothing, shelter, and medical attention. Anything else you get is a priviledge". Number 5, Alcatraz Prison Rules and Regulations, 1934.

Aurinko oli juuri nousemassa, kun kävelimme San Franciscon rantabulevardia kahvikupit kädessä kohti laituria numero 33. Taivas oli turkoosi, lokit kirkuivat ja merellä oli vielä sumua, kun nousimme laivaan. Matka kohti legendaarista Alcatrazia oli startannut. 

Saari vaikutti ensinäkemältä lähes paratiisilta. Näköalat kohti San Franciscoa olivat huimaavat, raikas merituuli nipisteli poskia ja saaren kukkameri oli hämmästyttävä. Kontrasti siihen, että tällä saarella on aikoinaan elänyt Yhdysvaltain pahamaineisimpia murhaajia ja muita parantumattomiksi luokiteltuja alamaailman miehiä, on melkoinen. Alcatraz oli tarkoitettu kaikkein paatuneimmille rikollisille. 

Alcatrazissa ei ole koskaan ollut yhtäkään naisvankia tai -vanginvartijaa.

Alcatrazin saaren historiaa

Saari sai nimensä vuonna 1775, kun espanjalainen löytöretkeilijä Juan Manuel de Ayala purjehti rannikolle ja nimesi San Francisco Bayn saaret. Saarella ei ollut pysyvämpää toimintaa ennen suurta kultaryntäystä 1800-luvun puolivälissä, jolloin saarelle pystytettiin ensimmäinen majakka ohjaamaan alati kasvavaa laivaliikennettä. Pian tämän jälkeen saarelle rakennettiin linnoitus, joka oli osa kaupungin puolustussuunnitelmaa. Saarelle sijoitettiin yli 400 sotilasta, pitkän kantaman tykkejä ja siellä toimi myös sotilasvankila. 

Liittovaltion maximum-security vankila avattiin saarelle virallisesti vasta vuonna 1934. Tämä on se Alcatraz, mistä on kirjoitettu kirjoja ja kuvattu useita elokuvia. Täällä tuomiotaan lusi gangsterimaailman oma legenda Al "Scarface" Capone

Saarelle ei ole muita kulkureittejä, kuin meriteitse. Alcatraz on näennäisesti lähellä kaupungin rantaviivaa, mutta San Franciscon lahden voimakkaat merivirtaukset ovat hengenvaarallisia ja vesi on ympäri vuoden jääkylmää. Tästä syystä pakoyritykset vankilasta eivät olleet kovin suosittuja. Historiankirjoihin on kirjattu 14 yritystä, joihin oli osallisena yhteen 34 vankia. Heistä vain viiden on onnistunut kadota lopullisesti. Monia arvelee miesten hukkuneen, mutta ken tietää. Suurin osa karkureista joko ammuttiin, tai palautettiin selliinsä. 

Saaren luonto

Vankilan aikakaudella saarella asui vankien lisäksi myös vanginvartijoita perheineen. Oli jokseenkin vaikeaa kuvitella saarelle lapsia, mutta toisaalta mantereelle pääsi nopeasti veneellä joten perheet eivät olleet sinänsä eristyksissä. 

Karu kivinen saari ei ollut helpoin pohja puutarhanhoidollisesti, mutta linnuille se on kelvannut aina. Saarelta puuttuu kokonaan merilintujen luonnolliset viholliset, joten sitä käyttää pesintään valtava määrä siivekkäitä. Pesinnän aikaan osa saaresta on suljettu, pesimärauhan takaamiseksi. 

Sotilaat olivat aikoinaan tuoneet saarelle maata ja istuttaneet puita estääkseen sen karkaamista tuulen mukana. Näihin perusteisiin vankilahenkilökunnan vaimot ja lapset perustivat kukkaistutuksia ja hyötypuutarhoja. Puutarhureina toimi myös luotettuja vankeja, jotka olivat ansainneet asemansa hyvällä käytöksellä. 

Saaren toisella puolella on näkyvillä pieniä lasten perustamia puutarhoja, joissa saattaa olla vielä lasten nimetkin. Vanginvartijoiden lapsille piti kehittää jotain järkevää tekemistä, ettei elo saarella menisi vallan velttoiluksi. Tälle puolen saarta ei pääse lintujen pesimäaikaan, joka oli päällä juuri meidän reissumme aikana. 

Vankilan sulkeutumisen jälkeen puutarhojen kasvit ovat vallanneet saarta pikku hiljaa, pursuillen yli kaiteiden, kivikoiden ja aitojen. Kukkaloiston monimuotoisuus on suorastaan ällistyttävä, kun miettii saarella vallitsevia karuja olosuhteita.

Kaltereiden takana

Jos joku teistä on kaltaiseni Clint Eastwood -fani, Alcatrazissa vierailu on ihan erityisen pysäyttävä kokemus. Pako Alcatrazista -elokuva vuodelta 1979 on yksi kaikkien aikojen suosikkielokuviani, ja oli kerrassaan hillitöntä päästä kulkemaan elokuvasta tutuilla käytävillä. Itse leffahan perustuu tositarinaan: vuosi ennen vankilan lopullista sulkeutumista neljä miestä, Allen West, Frank Morris ja veljekset Clarence ja John Anglin päättivät lähteä käpälämäkeen. 

Oli aika astua sisään selliosastolle. Itsenäisellä Audio Tourilla kertojana toimivat entiset vanginvartijat ja heidän perheensä, mutta myös vangit itse. Tällä kierroksella turistit ohjataan kuulokkeet korvilla läpi koko vankilan, ja kiehtovimmat tarinat saavat unohtamaan ihan täysin muut ihmiset. Suosittelen todella lämmöllä tällä itsenäistä kierrosta, tosin se vaatii englannin ymmärrystä sillä suomenkielistä kierrosta ei ole saatavilla.

Alcatrazin kapasiteetti oli 336 henkilöä, mutta keskimäärin siellä oli 260 vankia kerrallaan. Selliosastoja on neljä (A-D), ja sellit ovat kahdessa kerroksessa. Vangit nimesivät käytävät tunnetujen katujen mukaan; Broadway, Michigan Avenue, Sunset Strip ja Park Avenue. Tila kellon alla, kulkuväylällä ruokalaan taas oli nimeltään Times Square

Selliosasto oli yllättävän pieni ja kompakti, olin mielikuvissani rakentanut Alcatrazista ihan valtavan suuren laitoksen. Sen sijaan sellit ovat täsmälleen niin pieniä, kuin nämä seuraavat kuvatkin kertovat. Tuntuu uskomattomalta, että miesten elintila on ollut pienen vessakopin kokoinen. Ei ihme, jos pakosuunnitelmia on punottu. 

Vankilan pelätyin osasto oli D block. Tällä osastolla sijaitsevat eristyssellit, joissa rangaistiin huonosti käyttäytyviä. Osaston viimeisiin selleihin ei päivänvalo juuri paistanut, ja vangit heitettiin selleihin yleensä alasti. Näissä kopeissa ei ollut muuta kuin jääkylmä betonilattia.  

Yksi Amerikan kuuluisimmista rikollisista, Robert "Birdman" Stroud vietti Alcatrazin kakkunsa tällä osastolla, sellissä numero 42. Hänen vankilakaverinsa kuvailivat älykästä murhaaja-parittajaa sanoilla vastenmielinen, äänekäs psykopaatti. Stroud otti usein yhteen muiden vankien kanssa, eikä edes yrittänyt käyttäytyä. 

Lempinimensä (Birdman) Stroud oli ansainnut aikaisemmassa vankilassaan, hän kasvatti ja tutki lintuja, ja julkaisi jopa menestyskirjan kanarialinnuista. Elinkautisvanki tosin ei saanut lintujaan mukanaan Alcatraziin, sillä hän sai rangaistuksena siirron saarelle jäätyään kiinni viinakeitoksista sellissään.

Kuuluisat pakoyritykset

Alcatrazissa on kaksi ihan erityisen kuuluisaa pakoyritystä. Toinen on jo aikaisemmin mainitsemani yritys, johon Pako Alcatrazista -elokuva perustuu. Toinen päätyi monen ihmisen kuolemaan. 

1946 vuoden pakoyritys nimettiin Battle of Alcatraziksi. Suunnitelmaan osallistui yhteensä kuusi vankia. Idean isä oli mies nimeltä Bernard Coy, joka löysi asevaraston kaltereista heikkouden. Coy laihdutti itsensä niin laihaksi, että mahtui livahtamaan kaltereiden läpi taivutettuaan niitä aavistuksen eräänlaisella itse tehdyllä kaltereiden erottajalla. 

Miesten oli tarkoitus paeta saarelta veneellä, mutta yritys meni kammottavasti pieleen. Miehet saivat käsiinsä aseet ja mutta eivät onnistuneet saamaan ulko-oven avainta. Tästä huolimatta he päättivät taistella ja ottivat panttivangeiksi sekä vankeja että vartijoita. Battle of Alcatraz kesti kaksi päivää ja lopulta merivoimien piti puuttua tilanteeseen. Turhautuneet vankilapaon yrittäjät ampuivat lopulta viisi panttivankia, joista kaksi oli vartijoita. Myös Coy itse sai taistelussa surmansa ja kaksi osallisena ollutta vankia tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin. 

Alcatrazia pidetään populaarikulttuurin vuoksi usein pahamaineisena. Tarinat vankien kohtelusta ovat kuitenkin vahvasti liioiteltuja ja entiset vangit ovat kertoneet elon saarella olleen huomattavasti parempaa kuin monessa mantereen vankilassa. Ruoka oli vankilaolosuhteisiin nähden monipuolista ja vangeilla oli oma kirjasto, he saivat pelata baseballia ja pitää bändiharjoituksia. Luonnollisesti vankila ei ole mikään lomakoti, mutta audionauhalla eräs vangeista kertoi median vahvasti liioitelleen olosuhteita. 

Vankilasta puuttui myös kokonaan death row, siellä ei koskaan suoritettu teloituksia. 

Vartijana Alcatrazissa

Vankilassa ehti 29 toimintavuoden aikana olla neljä vankilanjohtajaa. Henkilökuntaa oli yhteensä 155. Vartijat tekivät pääsääntöisesti 40 tunnin viikkoa, ja päivät olivat tarkasti aikataulutettuja. Korkea turvallisuustaso vaati jatkuvaa vankien laskentaa ja rutiineja.

Erään vartijan tytär kertoi haastattelussa, että he eivät koskaan pitäneet ovia lukossa, sillä vankilasaaren katsottiin olevan 100-prosenttisen turvallinen. He eivät olleet uskoa, kun kuulivat että kolme vankia oli oikeasti kadonnut jäljettömiin. Se oli järkyttänyt vankilasaarella asuvaa lasta syvästi. 

Näköalat saarelta ovat upeat. Toiseen suuntaan näkyy ulappa ja toiseen suuntaan kaupungin silhuetti. Myös oranssinpunainen Golden Gate -silta näkyisi Alcatraziin hyvin, jos se ei olisi kääriytyneenä sumuun ja pilviin kuten näissä minun kuvissani. 

Audio Tourilta jäi ihan erityisesti mieleen erään vangin kertomus siitä, kuinka piinaavaa San Franciscon läheisyys vangeille oli. Kaupunki ja elämä oli ihan silmien edessä, mutta se oli täysin saavuttamattomissa. Hän muisteli erästä uuden vuoden aattoa, kun lahdella risteili laiva jossa oli käynnissä juhlat. Vankilan pimeisiin selleihin kantautui uuden vuoden yönä musiikkia, naisten naurua ja juhlakansan ilakoinnin ääniä. Meri oli tyyni, joten äänet kantoivat kauas. 

Alcatrazin vankila suljettiin 29 toimintavuoden jälkeen, 1963. Syynä tähän olivat liian kalliit ylläpitokulut.

Aktivistit valtaavat saaren

Vankilan sulkemisen jälkeen saari ja sen useat rakennukset jäivät tyhjilleen. Saarelle etsittiin uusia käyttötarkoituksia, ja ehdotusten joukossa oli mm. avaruusteemapuisto. 1969 joukko aktivisteja päätti kuitenkin vallata saaren, edistääkseen Amerikan alkuperäisväestöjen (intiaanien) parempaa kohtelua. Miehitys kesti 19 kuukautta, ja se oli historiallinen käännekohta. Tietoisuus intiaaniväestön huonosta kohtelusta levisi kansan tietouteen ja media tarttui aiheeseen hanakasti.  

Saaren aktivistihistoria on näkyvillä monin paikoin. Tervetuloa -tekstien on onneksi annettu jäädä paikoilleen. 

Ikävä kyllä "Indians of all Tribes" aktivistien aikana saaren rakennuksia vandalisoitiin ja esimerkiksi vankilanjohtajan 17 huonetta käsittävä koti ja ja muita rakennuksia tuhoutui tulipalossa. 

Miten sinne pääsee? 

Varaa matka ainakin pari viikkoa etukäteen Alcatraz Cruises -sivuilta ja tulosta liput. Tämä on ainoa matkanjärjestäjä jonka kyydillä pääset saarelle ja vankilaan sisään, muut Alcatrazia mainostavat yritykset saavat ainoastaan kiertää saarta veneellä. 

N. 30 euroa maksavat liput myydään loppuun yleensä paria viikkoa ennen, mutta muutamia peruutuspaikkoja saattaa ilmestyä myyntiin samallekin päivälle. Tähän en kuitenkaan luottaisi, vaikka meillä kävikin ilmiömäinen tuuri ja saimme liput juuri tällä tavalla vatsataudin pilatessa ennakkoon varatun reissun. 

Ottakaa ihan ehdottomasti liput päivän ensimmäiseen lähtöön klo 8:45, sillä silloin pääsee matkustamaan tyhjälle saarelle eikä miljoona turistia ole pilaamassa valokuviasi. Kipaise saarelle päästyäsi välittömästi ylös kohti vankilaa ja audio touria. Kun saat kuulokkeet päähäsi, lähde kierrokselle heti ja nauti tyhjyydestä. Turistimassat tulevat pian perässä, mutta se ei enää haittaa sillä etumatka on jo saavutettu. 

Alcatrazin vankilasaari oli kauniimpi kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Rappioromantiikan ystävälle Alcatraz on sekä kuvauskohteena että kokemuksena unohtumaton. 

Lue myös muut San Franciscon matkajutut: 

Ikoninen Golden Gate -silta on upea nähtävyys

Maailman korkeimmat punapuut - Muir Woods on kuin esihistoriallinen satumetsä

Rantabulevardilla on elämää - San Franciscon kuuluisa Fisherman's Wharf on merileijonien koti

San Franciscon viktoriaaniset talot ovat taideteoksia - katso kuvat upeista linnoista

Pohjois-Amerikan suurimmalla Chinatownilla on melkoinen historia

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (13)

Elina
1/13 | 

Huh huh, en tiedä pitäisikö kiittää vai kirota tästä jutusta! Nyt tuli nimittäin aivan jär-je-tön matkakuume ja "pakko päästä Alcatraziin"-olo :D Olen siis ihan aina halunnut käydä kyseisessä paikassa ja kuten voit arvata, niin tämä juttu ei todellakaan helpottanut oloani. Kaikki sun matkakertomukset on huippukiinnostavaa luettavaa, mutta tämä oli paras kaikista. Kiitos ihan tuhannesti virtuaalisesta Alcatraz-kierroksesta! 

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Nyt laitat sitten suunnitelmat rullaamaan, sillä San Francisco on todella näkemisen arvoinen :) lennot sinne saa tosi halvalla, meillä finskit oli 420e! Kiva kuulla että kirjoituksesta näki sen miten mielekästä sen kirjoittaminen minulle oli, tällaisten stoorien rustaaminen on minulle blogin suola&sokeri <3

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Helen
2/13 | 

Ekan kerran kommentoin vaikka olenkin lukenut jo blogiasi pari vuotta :) Kiitos ihanan monipuolisesta hyvän mielen blogista! Erityisesti nämä sun reissujutut on vertaansa vailla, kirjoitat tosi mukaansatempaavasti ja kuvat on upeita :). Pääsee fiilistelemään näin kotisohvaltakin ja saa hyviä vinkkejä omiinkin reissuihin ;). Mukavaa kesän jatkoa!

Vierailija
4/13 | 

Minäkin pitkän linjan lukijana haluaisin kiittää näistä mahtavista matkapostauksista. Todella mukava lukea myös taustatietoa vierailemistasi kohteista. Arvostan, että jaksat panostaa myös tekstiin etkä vain kuviin, kuten sulla on ollut aina tapana. 

San Francisco -kuume nousee...

Marianna
5/13 | 

Tätä postausta olen odotellut siitä asti kun kerroit lähteväsi San Franciscoon (: Me käytiin huhtikuussa pienellä länsi-Amerikka -turneella (Flagstaff oli IHANA! Kiitos Route 66 -postauksista ;)) mutta SF ei valitettavasti mahtunut aikatauluun. Olen todella kiinnostunut historian pimeämmistä puolista joten Alcatraz on todellakin must see -listalla kun joskus päästään sinne asti. Käytiin muuten juuri täällä Turussa Kakola-kierroksella, joten tämä postaus oli myös hauskaa vertailua siellä nähtyihin ja koettuihin juttuihin.

Vierailija
6/13 | 

Minunkaan ei tule yleensä kommentoitua, mutta täytyy sanoa että nämä reissupostaukset ovat blogisi parasta antia ja sytyttävät sellaisen matkakuumeen että oksat pois ;) Upeita kuvia ja hyvin laadittua tekstiä, toivon että jatkat näiden tekemistä jatkossakin!

ninan
7/13 | 

WAU kiitos, KIITOS tästä! Katsoin Entouragea ja selailin blogeja ja eksyin pitkästä aikaa sinun blogiisi :) Aloin lukemaan tätä juttua ja oli pakko laittaa sarja paussille ja luin koko Alcatraz jutun henkeä haukkoen :D Mä oon ihan järjetön Alcatraz-elokuvan fani ollu sillon ku sen ekan kerran näin! Todella kiehtova juttu kokonaisuudessaan toi saari ja sen historia. Enkä tosiaan tienny että ne vartijat perheineen asu siellä saarella :O Kiitos tästä jutusta, mahtavaa :D

maire pehkonen
8/13 | 

oli todella mielenkiintoista luettavaa! olin kauhulla katsellut filmiä paikasta monta vuotta sitten. nyt pääsin näkemään tosi kuvia vankien elinomoista saarella.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

San Franciscossa on unelma-apajat sellaisille, jotka rakastavat nykymuotia, mutta myös meille vannoutuneille vintageharrastajille.

Suomessa sikakalliit ja usein loppuunmyydyt trendikengät löytyivät suorastaan halvalla lähes mistä tahansa peruskaupasta Friscossa. Matkaseurani intoili erinäisten Adidasten ja Niken tennarimallien perään, ja minäkin sain näin ollen sivistystä tällä saralla vaikka kiinnostuksen kohteeni ovatkin ihan toisenlaisissa tyylimaailmoissa. 

Tämän päivän muotia etsivät suuntaavat shoppaamaan Market Streetille ja Union Squaren ympäristöön, kun taas minun tyyliseni vintageluutat painelevat tukka putkella Haight-Ashburyn alueelle, esimerkiksi Haight Streetille. Kyseinen alue on legendaarinen upeiden vintagekauppojen lisäksi myös siitä, että hippiliikkeen kerrotaan lähteneen liikkeelle juuri täältä. 

Ikoninen The Summer of Love keräsi vuonna 1967 Haight-Ashburyn alueelle yli 100 000 ihmistä musiikin, vapaan rakkauden ja tajuntaa laajentavien pariin. Jossain määrin näytti siltä, että osa porukasta vietti rakkauden kesää edelleen. 

Haight-Ashbury on alueena todella boheemi, katutaidetta on joka puolella ja talot ovat nuhjuisia mutta kauniita. Viktoriaanisen ajan taloja on joka puolella, niissä riittää ihasteltavaa niillekin joita ei vintage muuten kiinnosta. Haight Streetin päästä voi sukeltaa valtavaan (suurempaan kuin New Yorkin Keskuspuisto) Golden Gate Parkiin. Siellä on museoita, kasvitieteellistä puutarhaa ja paljon muuta nähtävää. Tätä meille suosittelivat kaikki paikallisetkin, mutta aika loppui kesken emmekä ehtineet puistoon. Mutta laitan vinkin eteenpäin tässä, jos joku suunnittelee reissua San Franciscoon.

Kolusimme läpi monta Haight Streetin vintageliikettä, mutta valitettavasti niistä ei ole valokuvia sillä se oli kielletty ja kieltoa myös vahdittiin. En viitsinyt alkaa salakuvaamaankaan, joten keskityin rekkien penkomiseen. Mutta jos voisi muutamilla sanoilla näitä Haight Streetin kauppoja kuvailla niin... VINTAGETAIVAS! Satoja mekkoja jokaiselta vuosikymmeneltä, upeita kenkiä, hattuja, koruja, ai jestas! 

Olisin voinut viettää näissä liikkeissä vaikka viikon. Vintagekauppojen ikävä puoli tosin on se, että unelmamekko saattaa olla täysin väärän kokoinen, eikä 32 koon mekosta ikävä kyllä taiota kokoa 40. Mutta onneksi täällä riitti valikoimaa niin järjetön määrä, että kokojakin mahtui mukaan laidasta toiseen. 

Löysin tällä reissulla kaksi mielettömän kaunista vanhaa mekkoa, joista toinen oli sopiva ihan sellaisenaan ja toinen vaatii pientä säätöä olkaimiin. Onneksi tämä korjaus on helppo homma, pitää vaan löytää oikean sävyistä kangasta.

Ensiksi kirkkaanpunainen 70-luvun taskumekko. Tässä mekossa on edessä sievä napitus, ja siinä on tarpeeksi pitkä A-linjainen helma. Mekossa on olkaimet, jotka voi sitoa myös niskan taakse. Tässä niitä lemppariasioitani sitten tulikin monta kappaletta. Mekko on Relic Vintage -kaupasta, jossa myyjänä hääräsi ihan mahtava Elviksen kaksoisolento. 

Asukuvissa vilahtelee tätä nykyä kovin usein pieni pellavapää, eikä minulla pidä pokka pätkääkään tämän viuhtojan kanssa :D

Punaisen perusmekon lisäksi hurahdin tähän vaaleanpunaiseen tylliunelmaan niin pahasti, että melkein sukat pyörivät jalassa. Tämä mekko on ostettu ihan valtavan suuresta Decades of Fashion -liikkeestä, jossa päädyin sattumalta omistajan, Cicely Hansenin juttusille. Nainen oli todellinen näky! Leiskuvan punaiset hiukset, valtava lierihattu ja upea kellohelmainen vintagemekko. Hän ymmärsi oikein hyvin kun kerroin että minun on pakko saada tämä vaaleanpunainen mekko vaikka sitä pitääkin hieman fiksata ennen käyttöä. Ilmeisesti hän on aika tunnettu hahmo sekä paikallisesti että vintagepiireissä. 

Jos kaipaatte hieman fiiliskuvia kaupoista, klikatkaa niihin noiden linkkieni kautta niin ymmärrätte miksi olen niin tohkeissani. 

Nyt tarvitsen äkkiä kesäjuhlat, että pääsen käyttämään vaaleanpunaista mekkoani. 

Tosi kurjaa että valokuvaaminen oli niin kortilla, olisin voinut höpöttää tästä aiheesta vaikka kuinka paljon. Mutta postauksen viestinä siis se, että jos menette Friscoon ja jos vintage kiinnostaa, nokka kohti Haight-Ashburya. 

Kommentit (8)

Elina
1/8 | 

Ihan mieletön kauppa tuo Decades of Fashion! Onko siellä tosiaan oikeita 1800-luvun vaatteitakin kaupan? Kauniit tuliaiset löysit itsellesi!

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015
3/8 | 

Suloiset mekot ja vielä suloisempi pellavapää... Minun jälkikasvuni on jo senikäistä, etteivät ne enää tunge mukaan kuviin. Päin vastoin, itse asiassa tyttö on usein kameran varressa. Meillä sen sijaan musta, karvainen "kuopuksemme" haluaisi mukaan poseeraamaan. Sitä ei vain ainakaan asukuviin voi ottaa, koska kaveri voisi sotkea kuteet tai livistää karkuteille =)

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Oranssinpunainen Golden Gate -silta on takuulla yksi koko maailman tunnetuimpia maamerkkejä. Jokaisessa San Franciscoa koskevassa matkajutussa on joko mainittu tai vähintään kuvituksena tämä jättimäinen silta, vähän kuin Tampereella Näsinneula. Haahaa. 

Yli kahden kilometrin pituinen jättiläinen valmistui 1937 ja toi paljon kaivatun väylän San Franciscon kaupungin ja Marinin piirikunnan välille. Moni epäili huiman siltahankkeen onnistumista, mutta onneksi hankkeeseen päätettiin ryhtyä. Art Deco -tyylisen sillan ylittää 110 000 kulkuneuvoa päivittäin. 

San Franciscon merivirtaukset ovat voimakkaita, alueella on rajuja tuulia ja sakeita sumuja. Tästä syystä sillan rakentaminen ei ollut mikään selviö, ja sääolosuhteet piti ottaa huomioon myös rakenteissa. Tiesittekö että Golden Gaten suunnittelussa on ollut vahvasti mukana suomalaistaustainen Alfred Finnilä, ja hänen käsialaansa on myös ikoninen Bridge Round House -ravintola, joka löytyy sillankupeesta. 

Minä olen ihminen joka innostuu ja vaikuttuu helposti, mutta joidenkin asioiden äärellä sitä kokee kunnon mykistymisen. Muir Woods oli tällainen, ja Golden Gaten silta oli ihan ehdottomasti tällainen. En voi käsittää miten näin jättimäinen rakennelma on saatu ensinnäkin valmistumaan ja sitten vielä toimimaan. Ymmärrän oikein hyvin miksi hanketta on epäilty, etenkin 1900-luvun alkupuolella. 

Sillalle on helppo pyöräillä rantabulevardia pitkin Fisherman's Wharfilta (paljon pyörävuokraamoja), tai sinne voi matkustaa bussilla tai taksilla. Me otettiin suosiolla taksi, sillä 24h oksennustaudin jäljiltä oloni oli sen verran heikko että urheilu ei tullut kysymykseenkään. Hyvä kun jaksoin kävellä muutaman sata metriä siltaa pitkin. Mutta kannatti tsempata, näköalat huikean korkealta sillalta olivat kerrassaan unohtumattomat. San Franciscon kaupunki ja Alcatraz yhdellä silmäyksellä. 

Koska San Franciscon sääolot ovat arvaamattomat ja ne vaihtuvat silmänräpäyksessä kirkkaasta auringonpaisteesta täyteen sumupimennykseen, kannattaa ottaa suunta kohti siltaa välittömästi kun aurinko paistaa ja Golden Gate on näkyvillä. Se voi nimittäin olla, että loman muina päivinä sillasta ei näy punaista kaiteenreunaakaan, kun sumu ja pilvet sulkevat koko rakennelman sisäänsä. Useampana reissupäivänämme siltaa ei olisi tiennyt olevan olemassakaan, vaikka kaupungissa paistoi aurinko täydeltä taivaalta. Silta oli sakean sumun ympäröimänä. 

Huomaa myös ottaa laukkuun mukaan pipo ja takki, koska sillalla tuulee niin että tukka lähtee. Korvaparkani eivät kestä tuulta ollenkaan, joten pipo oli must. Oli aika vitsikkään näköistä kun osa turisteista hytisi T-paidoissa ja osalla oli toppatakit mukana :D toisia oli vinkattu etukäteen hyisestä merituulesta, toisia ei. 

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Yksi hienoimpia kokemuksia San Franciscossa oli ehdottomasti retki Muir Woods National Monumentille. Muir Woods on kansallispuisto San Franciscon kyljessä, Golden Gate - sillan toisella puolella. Matka puistoon on autolla lyhyt, alle 20 kilometriä. Tie tosin on loppua kohden todella kiemuraista, sillä puistoon laskeudutaan vuorenrinteitä pitkin. Päätieltä on hyvät opasteet perille. Jos ei ole autoa, voi myös hyödyntää turistibusseja jotka tekevät päiväretkiä alueelle.

Muir Woodsissa kasvaa jättiläismäisiä punapuita (redwood), joita ei kasva missään muualla maailmassa kuin Kaliforniassa ja Oregonissa, kapealla rantaa mukailevalla vyöhykkeellä. Punapuu saattaa kasvaa yli 100 metrin korkeuteen, joten ne ovat kerrassaan mykistävä näky tavallisiin Suomi-mäntyihin tottuneelle. Punapuu on maailman korkeimmaksi kasvava puu. On sillä tosin aikaa kasvatellakin itseään, sillä elinikä saattaa olla jopa 1000 - 2000 vuotta!

Redwood tarvitsee elääkseen juuri sellaisen ilmaston, kuin Kalifornian rannikko tarjoaa. Se imee hernerokkasumusta kosteutta, eikä viihdy tuulisilla rannoilla. Onneksi ihmiset heräsivät tämän harvinaisen puun suojeluun ajoissa, sillä sitä uhkasi tehokkaat hakkuut 1900-luvun alussa. Kaupungit laajenivat vauhdilla ja puutavaralle oli kysyntää. William Kent osti Muir Woodsin alueen vuonna 1905, suojellakseen viimeisiä hakkaamattomia punapuita.

Puistoon kannattaa mennä aamulla, se aukeaa joka päivä klo 8. Aamulla ei ole tungosta, auton saa parkkipaikalle ja metsän valo on takuulla lumoavin mahdollinen. Sisäänpääsy on 10 dollaria per nenä, ja se suoritetaan puiston sisäänkäynnille heti parkkisten jälkeen. Parkkipaikkoja on vain pari ja nekin ovat pieniä, jos ei käy säkää niiden suhteen niin tienvarsille saa parkkeerata, joskin siitä saa helposti ruuhka-aikaan muutaman lisäkilometrin kävelyä.

Puistossa liikutaan todella hyvin rakennetuilla "pitkospuilla" tai muuten päällystetyillä reiteillä, joten sinne ei tarvitse laittaa jalkaan eräjormakenkiä. Tavalliset kengät / tennarit toimivat oikein hyvin. Jos hiking kiinnostaa erityisesti, niitäkin reittejä alueelta kyllä löytyy. Tutustu niihin etukäteen ja suunnittele päiväsi / yöpymisesi kunnolla.

Koska jättiläismäiset puut kohoavat korkealle pään ylle ja blokkaavat auringon tehokkaammin kuin sateenvarjo, suosittelen pukemaan lämmintä päälle vaikka ilma olisi helteinen kaupungissa. Yllättävän vilakaksi kävi ilma rotkon pohjalla, kun käveli tarpeeksi syvälle metsään. Kannattaa pitää mielessä että myöskään kännyköissä ei ole kuuluvuutta ko. alueella.

Minulla oli koko parin tunnin kävelyn ajan sellainen olo, että muinaisten puiden takaa paljastuu ihan justiinsa vähintään Tyrannosaurus Rex, tai ainakin pari keijukaista lentää vastaan. Suomalainenkin metsä on jo itsessään aika maaginen paikka, puhumattakaan näistä Kalifornian metsistä joissa kaikki on suurta. Niin suurta, että oma olo on puunrunkojen keskellä itikkamaisen pieni. Saniaiset ja ketunleivätkin olivat ihan jättiläisiä :D Sanonta Amerikassa kaikki on suurta saattaa olla ihan aiheellinen...

Kävelyreitistä on mainittava sen verran, että metsästä voi palata takaisin ylittämällä puron neljän eri sillan kautta. Kuitenkin niin, että sillat 1, 2 ja 3 palaavat laakson pohjaa pitkin. Sillan 4 paluureitti taas kulkee huiman korkealla rinteessä, pengertie kapenee välillä alle metriin eikä siinä ole minkäänlaista kaidetta. Sanomattakin selvää, että Hillside Trail ei ole korkeanpaikankammoisille.

Minä en pelkää korkeita paikkoja, päinvastoin olin aivan ihastuksissani kurkkiessani reunan yli alas rotkoon. Tytti taas oli sydärin partaalla paluumatkan. Me ei siis tiedetty että paluumatka hoidetaan korkeuksissa ilman kaiteita :D Ilmeistä päätellen pari muutakin daamia koki sen yllärinä, vastaan tuli pari kalmankalpeaa naista jotka kulkivat katse maassa ja pysyivät rinteenreunalta niin kaukana kuin mahdollista.

Jos on liikkeellä omalla autolla, kannattaa poiketa paluumatkalla Sausaliton merenrantakylässä vaikkapa lounaalla, paikka on hurmaava! Laiturikaupalla purjeveneitä, kylänraitti täynnä pieniä kauppoja ja ravintoloita. Me käytiin kivassa rantabaarissa nimeltä Bar Bocce, iso suositus paikan pizzoille!

***

Muir Woodsin tarkka osoite:

Muir Woods National Monument
1 Muir Woods Rd
Mill Valley, CA 94941     .

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, neljävuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2019
Elokuu
Heinäkuu
Toukokuu
Maaliskuu
Tammikuu
2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011