Kirjoitukset avainsanalla kotimaanmatkailu

Heinäkuun kuumipana viikonloppuna meillä oli aikomus lähteä Yyterin hiekoille nauttimaan merestä ja dyyneistä. Poriin on kuitenkin parin tunnin matka, joten aloin kartoittamaan majoitusvaihtoehtoja kaupungista. Koska olimme liikkeellä ihan viime tipassa, oli ihan odotettavaa, että hotellit olivat varattuna. Ulotin kuitenkin hakua keskustasta kauemmas, ja törmäsin tuurilla FinnDome glampingiin. Ei tarvinnut kauaa harkita varaanko meidän perheelle 16 neliön läpinäkyvän kupolin järven rannalta, reilun vartin ajomatkan päästä Yyteristä!

En osannut odottaa, että tästä telttailuelämyksestä tulisi koko kesän hienoin! FinnDomen 10 kupolitelttaa sijaitsevat Ruosniemen vanhan kaivoksen reunamilla, ihan järven rannassa. Aamu-uinti ja iltauinti ovat ihan muutaman metrin päässä, voiko telttaretkellä enää parempaa olla!

Saavuimme ensimmäisinä paikalle, joten saimme vielä itse valita minkä teltan haluamme. Osa teltoista oli peremmällä metsän siimeksessä ja osa ihan rannalla. Me otimme teltan puolivälistä.

Rakastan retkeilyä, mutta kunnon eräjormaksi en voi itseäni väittää. FinnDomen suuret ja tilavat kupolit olivat kuin tehty meikäläiselle, jolla on toinen jalka citymukavuuksissa ja toinen landella. Puolimatkassa siispä ollaan itsekin. Teltat oli varusteltu muhkeilla parisängyillä ja kunnon peitoilla sekä tyynyillä, mutta sähköjä tai muita mukavuuksia ei ollut. Tämä sopi erinomaisesti, sillä ei tullut mieleenikään ottaa mukaan muita sähkölaitteita kuin pakollinen kännykkä ja sille varavirtalähde. 

Leirintäalueella on yhteinen nuotiopaikka ja ruokailuterassi, jonne voi jättää kylmäsäilytettävää tavaraa (makkarapaketti tms) jääkaappiin. Alueella oli myös tynnyrisauna, SUP-lautoja sekä bajamajoja. 

Meille tosiaan osui kunnon megahelle, eikä auringon porottaessa tullut mieleenkään jäädä tulikuumaan telttaan hengailemaan. Ja muutenkin, ulkona oli mitä kaunein kesä ja vieressä järvi sekä retkeilymaastot. 

Kiipesimme Ruosniemen kallioille ihastelemaan näköalaa yli Porin ja Ulvilan peltomaisemien. Jännästi metsässä alkoi olla jo syksyä ilmassa, vaikka mittari näyttikin 28 astetta plussaa. Kallioille pääsi kipuamaan joko kivenlohkareita pitkin jyrkemmältä puolelta tai sitten pururataa kulkien takakautta lähes huipulle asti. Helppokulkuinen purtsa toimi hyvin 5-vuotiaan kanssa. 

Iltasella kävimme vielä uimassa laguunissa ja sen jälkeen ruokahommiin lierintäalueen nuotiopaikalle. Siinä vaiheessa aurinkokin oli jo laskenut sen verran alas, että telttakupolimme oli viilentynyt. Vähän etukäteen jännitti, että tuleekohan yöstä sauna 24/7 -kokemus, mutta onneksi niin ei käynyt. Yöllä lämpötilan laskiessa alle 20 asteeseen teltassa oli jo niin viileää ja ihanaa, että sai hyvillä mielin kaivautua syvemmälle vällyihin. 

Porille myös 10 pistettä siitä, että yhtäkään hyttystä ei tällä reissulla nähty :D

Vaaleanpunaiseksi värjäytyvät pilvet ja taivas auringon laskiessa on takuulla yksi hienoimmista asioista Suomen kesässä. Luontonäytelmän seuraaminen pehmeästä sängystä läpinäkyvän katon läpi on tottavie telttailua 2.0. 

Kokemuksena glamping oli 5/5, en olisi voinut toivoa enempää. Kuuma hellepäivä rannalla, ilta leirinuotiolla ja auringonlaskun ihaileminen suoraan sängystä! Aamulla herääminen linnunlauluun ja aamukahvit teltan terassilla maisemia ihaillen. 

Jos teille tulee mieleen vastaavia elämysretkipaikkoja eteläisemmästä Suomesta, niin saa vinkata. Nämä kotimaan helmet tuppaavat olla sen verran hyvin piilotettuja, ettei niistä ihan helpolla äkkää tietoa etsiä. Tämäkin paikka löytyi vahingossa ja hyvällä tuurilla, mutta toivottavasti tästä postauksesta mahdollisimman moni FinnDomen bongaa :) Hyvät vinkit jakoon!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (3)

Vierailija
2/3 | 

Hauskaa että kävitte tuolla. Asun parin kilometrin päässä ja käyn usein lenkillä siellä pururadoilla. Olenkin aina ohikulkiessani ihmetellyt, että miten noiden systeemit toimii. En ole koskaan nähnyt henkilökuntaa paikalla eikä noita mitenkään näkyvästi mainosteta.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaupallinen yhteistyö

- Kaupallinen yhteistyö: Akaan Kaupunki

Eräänä kesäisenä päivänä kävin tutustumassa akaalaiseen Tolvilan kartanoon, jonka pihassa hyönteisten surinaa ja satoja vuosia vanhojen tammien havinaa rikkoo vain kaukaa metsän takaa kuuluva satunnainen bääääää. 2012 luomutilaksi muutetun Tolvilan kaikki lampaat ovat suomenlampaita. Kyseessä on jalostamaton alkuperäinen lammasrotu, joiden esivanhempien arvellaan saapuneen Suomeen jo 4000 vuotta sitten. 

Sain kunnian tutustua Tolvilaan isännän ja paimenen, Jarmo Latvasen, kanssa. Tolvilassa elelee paimenen perheen ja muutaman työntekijän lisäksi noin 200 suomenlammasta, saman verran karitsoja sekä paimenkoira Vesa, joka olikin pihaan saapuessani ihan ensimmäinen tuttavuutta tehnyt tilan asukas.

Jarmosta tuli tilallinen vuonna 2002 sukupolvenvaihdoksen myötä. 

Minä ja Tolvilan kartano

Siihen on syynsä, miksi tämä vierailu oli minulle ihan erityisen kiinnostava. Minulla on yhteistä historiaa Tolvilan kartanon kanssa yli 30 vuoden takaa! 

Olen asunut lapsuuteni Akaan Viialassa, jossa perheellämme oli paitsi koti, myös mökki. Mökki oli fillarimatkan päässä kotoa, mitä kauneimman Vanajaveden rannalla. Lapsuuden kesiin liittyy olennaisesti myös mökkitien varrella laiduntaneet ravihevoset, karja sekä lampaat. Kaikki edellä mainituista liittyivät läheiseen Tolvilan kartanoon, joka näyttäytyi meille lapsille mystisenä valtavana linnana peltojen toisella puolella. 

Jarmo muisteli, että minun pappani on ollut aikoinaan sähkömiehenä kartanolla. Itse tiesin, että hän oli sähkärinä ainakin läheisellä Mantereen tilalla, josta papalla oli kerrottavana niin hiuksia nostattavia kummitusjuttuja, että jokainen niitä kuunnellut muksu vietti taatusti unettomia öitä miettiessään pitävätkö ne paikkansa. En ole vieläkään ihan varma, sillä pappani ei ollut yleisesti ajatellen mikään hölösuu. Kun hän kertoi tarinan, siinä oli taatusti jotain perää. 

Tolvilan kartanoon ei liity meheviä kummitusjuttuja, mutta meidän lasten keskuudessa eli sitkeästi huhu kuinka päärakennuksessa olisi täytetty jääkarhu. Kukaan ei ole tähän mennessä voinut legendaa vahvistaa, eikä Jarmokaan ollut moisesta kuullut :D

Hinkan tila osaksi Tolvilaa

Nykyiseen Tolvilaan kuuluu myös naapuritila Hinkka, jonka Tolvilan isäntä osti vuonna 2005. Siinä missä Tolvilan kartanon metsät ja pellot ovat olleet leikkikenttäni lapsena, Hinkan tilaan taas liittyy toisenlaisia muistoja.

1980-luvulla Hinkan sikalan perällä oli pieni hevostalli, jossa ystäväni kävivät ratsastamassa. Olin jo silloin varautunut hevosten kanssa, mutta hevoskauhuni viimeisteltiin lopullisesti, kun valtavan suuri Ferro-niminen ori potkaisi itsensä pilttuustaan ulos ja lähti rynnimään tallin käytävällä minua kohti. Peruutin viime hetkellä ponin karsinaan ja totesin, että nämä valtavat eläimet eivät tosiaan ole minua varten. Roikuin silti talleilla ystävieni mukana, mutta rapsuttelin mielummin vuohia kuin heppoja.

Hinkan tilaan puolestaan liittyy perinteisiä pelottelujuttuja, joita me lapset kerroimme toisillemme taskulampun valossa kesäisillä telttaretkillä. Milloin tallista heinien keskeltä oli ampaissut esiin pelottava kulkuri, milloin sikalan vintiltä kuului omituisia ääniä. Juttuihin antoi vauhtia sikalan ylisen erikoinen ikkunalasi, joka ulkoa katsoen näytti siltä kuin irvokkaat kasvot olisivat katsoneet ikkunasta ulos. Sisältä tiiraillessa ikkuna taas näytti ihan tavalliselta. Keräsin viikkokaupalla rohkeutta, että uskalsin kiivetä ylisille tarkistamaan ikkunan todellisen tilanteen. Lapsen mielikuvitus on hieno asia. Muistelen kaiholla noita lapsuuden kesiä ja sitä jännityksen kihelmöintiä vatsanpohjassa, kun lopulta uskaltautui kohtaamaan oletetun aaveen. 

Hinkan vanha sikala on tätä nykyä Tolvilan lampola, joskin parhaillaan tyhjillään, sillä lampaat ovat laitumilla. Erikoista ikkunalasia ei enää ikkunassa ole, sillä huonoon kuntoon ehtinyt rakennus uudistettiin kokonaan lampolan tarpeita vastaamaan. 

Lappalaisten ajoista tähän päivään

Harva nykyihminen tulee ajatelleeksi, että Hämekin on ollut muinoin saamelaisten aluetta. Tolvilan kartanon maiden mainitaan olevan viimeisiä alueita Akaan seudulla, joilta lappalaiset lopulta siirtyivät kohti pohjoista. Kartanon historia tiedetään ainakin 1400-luvulle, jolloin maanomistajaksi on mainittu Martti Tolvila.

1600-luvulla Tolvila oli Viialan ainoa rälssitila, mutta vuosisadan lopulla se muutettiin ratsusäteriksi. Vuonna 1772 Lempäälän kirkkoherrana toiminut Erik Edner sai tilan lahjaksi. On arveltu, että hänen aikanaan on rakennettu nykyinen päärakennus, joka muistuttaa pohjaratkaisultaan ennemminkin perinteistä pappilaa kuin ajalle tyypillistä kartanoa. 

1800- ja 1900-lukujen taitteessa pihaan rakennettiin vielä kaunis syytinkirakennus, jota entisöidään parhaillaan. 

Hypätään ajassa vielä kertaalleen taaksepäin, aikaan ennen kartanoita aina kivikaudelle asti. Tolvilan mailta on löydetty kaksi muinaismuistolailla suojeltua kivikautista asuinpaikkaa. Lisäksi Tolvilan kartanon historia saattaa kietoutua myös Sääksmäellä sijaitsevaan Rapolan muinaislinnaan, joka on yksi lempipaikkojani koko maailmassa. Tarina kertoo, että Tolvilan mailta löytyvä valtava siirtolohkare, "kellokivi", olisi osa Rapolan linnavuoren varoitusmerkkituliketjua. Kun vihollinen lähestyi, sytytettiin merkkitulet varoittamaan lähestyjistä puolustusketjun seuraavaa pistettä, esimerkiksi juuri Rapolaa. Vanajaveden laajalla selällä tulet näkyivät kauas, etenkin järkälemäisen siirtolohkareen päältä. 

Aion ensi syksynä tarpoa katsomaan Tolvilan kellokiveä sekä läheistä kivikehää, jossa olen lapsena seikkaillut. Muistoissani kivikasat olivat ihan valtavia ja niitä ympäröi se kuuluisa muinaisuuden tuntu, joka mainitaan usein näiden paikkojen yhteydessä. 

Hevostilasta luomuviljelyyn ja lammastilaksi

Tolvilasta tuli lammastila vasta vuonna 2012. Sitä ennen tilaa oli vuokrattu ravihevostoimintaan, ja itsellänikin on tuoreessa muistissa upeat liinaharjat mökkitiemme varrella.

Alkysysäys lampaisiin lähti siitä, kun läheisen Mantereen tilan lampaat olivat "lainassa" Tolvilassa. Lampaat pitivät huolta perinnebiotooppi-laitumista. Jarmo kertoo, että nykyaikainen maatalous on niin tehostettua, että perinnebiotoopit ovat kadonneet Suomesta lähes kokonaan. Tolvilan kartano on mukana LUMO-hankkeessa, jonka tavoitteena on säilyttää suomalaisen luonnon monimuotoisuus niittyineen, hyönteisineen ja lintuineen. 

Lainalampaiden jälkeen Tolvilaan otettiin ensimmäiset 15 suomenlammasta ja taitojen karttuessa uuhiluku nousi pikkuhiljaa reiluun kahteensataan. Jarmo kertoi, että uuhilukua ei ole tarkoitus enää kasvattaa vaikka Tolvilaan mahtuisi tilojen puolesta jopa 600 lammasta. Tuotannon maksimointi ei ole tilan arvojen mukaista. Tolvilan luomulihasta suurin osa menee vähittäismyyntiin (tilalta suoraan loppukäyttäjälle) ja ravintoloille sekä tukuille myydään ei-oota. 

Yllä näkyvä kuva on Tolvilan lampaista, mutta se on otettu viime kesänä mökillä. Meillä on tapana pysähtyä katselemaan näitä karvakavereita mökkitien varteen, jos lampaat vain sattuvat olemaan sillä suunnalla. Jarmo totesikin tilakierrosta tehdessä pilke silmäkulmassa, että se lienee luomutilalla hyvä merkki, ettei lampaita ole näkyvissä lainkaan vaan ne saavat laiduntaa valtavilla niitty- ja metsäalueilla mielensä mukaan. 

Suomenlampaan villan potentiaalia ei vielä ymmärretä

Suomenlampaan villa on ainoa villa maailmassa, joka pärjää vertailussa merinolampaiden villalle. Lisäksi suomenlampaan villa sisältää poikkeuksellisen paljon lanoliinia, jota käytetään esimerkiksi kosmetiikkateollisuudessa. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että joidenkin arvioiden mukaan jopa puolet suomenlampaiden villoista jää täysin hyödyntämättä. 

Tolvilan tilalla tilannetta ratkotaan esimerkiksi omalla tilamyymälällä, jossa on myynnissä lankoja joka lähtöön. Lisäksi valikoimissa on taljoja sekä laadukkaita villasta valmistettuja torkkupeittoja ja kaulahuiveja. Mainittakoon, että tässäkin blogissa usein nähty Myssyfarmi valmistaa tuotteensa myös suomenlampaiden villasta. Muistan, kuinka Myssyfarmin emäntä Anna tuskaili ihan saman asian kanssa kuin Tolvilan Jarmo - kansallisrotumme suomenlampaan villan potentiaalia ei vielä hyödynnetä riittävästi. 

Jarmo näkeekin tilansa kasvumahdollisuudet nimenomaan villapuolella. Lähituotettu suomenlampaan villalanka on ekotuotteiden aatelia. Harmittaa entistä enemmän, etten osaa neuloa. Olisin mielelläni mukana edistämässä suomenlampaan villojen hyötykäyttöä. 

Tilamyymälässä myytävät Tolvilan villalangat kehrätään Virtain villakehräämössä ja valmistuotteiden osalta yhteistyökumppanina on kotimainen Karkelo

Tolvilan tilamyymälärakennus, Paimenen makasiini, on laitettu Hinkan tilan entiseen viljamakasiiniin. Uniikki punatiilinen viljamakasiini on rakennettu 1890-luvulla ja siihen otettiin vaikutteita mm. Tampereen ortodoksikirkosta. Makasiini entisöitiin vanhaa kunnioittaen, sillä rakennus on paitsi erikoinen myös museoviraston suojelukohde.

Paimenen makasiinin syyskauden aukioloajat löytyvät täältä.

Nostan vielä erikseen esille Akaan Läheltä lähtee! -lähiruokatapahtumaa, joka järjestetään 31.8. Päivän aikana moni alueen lähiruokatila pitää avoimien ovien päivää, niin myös Tolvila. Lähiruokatapahtuma on hyvä tapa tutustua tilojen toimintaan. 

Viimeinen mieleen jäänyt asia Tolvilasta lähtiessä oli tuoksu. Apiloiden, heinien ja ylipäätään niittyjen huumava tuoksu, jota ei nykyään enää juurikaan koe. 

Kommentit (4)

jennii
1/4 | 

Onpa mieletön paikka! Suurkiitos vinkistä! Tällaisiin kohteisiin törmätessä tulee aina mieleen, että Suomessa on runsaasti ainutlaatuisia paikkoja, joissa kävisi ehdottomasti, jos vain tietäisi niistä. Vaikka Tampereen seutu on tuttu, koko ajan sieltäkin löytyy uutta ja ihanaa!

Hellu
2/4 | 

Olipa mielenkiintoinen juttu. Kartano pitänee ottaa reissukohteeksi kotimaankierroksella. Kiitos myös omakohtaisisten kokemusten esittelystä! Se sai jutun elämään. Kummitusikkuna...huh. Ja sun vaari vaikuttaa huikeelta tyypiltä, tarinankertojien parhaimmistoa kuten ilmiselvästi lapsenlapsensakin. Se on näköjään geeneissä:D

mmagic
4/4 | 

Olipa mielenkiintoinen postaus lukea ja ihanaa että viet eteenpäin tällaisten suomalaisten kohteiden ja tuotteiden sanomaa. Täytyy painaa tuo lähiruokatapahtuma mieleen ja tulla sinne kotiseudulle silloin katsastamaan paikka itsekin, suomenlampaanvillainen huivi ei kuulostaisi yhtään hullummalta talveksi :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö: Akaan kaupunki

Meidän kylältä löytyy tapettitehdas, jossa perinnetapetteja valmistetaan yli 180 vuotta vanhalla rotaatiopainomenetelmällä. Tapettitehdas Pihlgren ja Ritola Oy on perustettu vuonna 1930, ja nykyisissä tiloissa Nahkialanjärven rannalla tehdas on toiminut vuodesta 1937. Samassa osoitteessa toimii myös tehtaanmyymälä. 

Tänä kesänä Pihlgren ja Ritola avasi Toijalan keskustassa kesänäyttelyn, jossa voi tutustua monta käsityövaihetta sisältävän tapetin valmistukseen. Näyttely on esillä Ritolan suvun entisessä kotitalossa, joka sijaitsee kivenheiton päässä Toijalan torilta. Näyttelyn esillepanon kannalta vanha keltainen hirsitalo on hurmaava ratkaisu, sillä tietysti sen kaikki seinät on tapetoitu oman tehtaan eri tapeteilla. 

Kävin tutustumassa kesänäyttelyyn viime viikolla pian avajaisten jälkeen. Käynti vain vahvisti jo ennestään vahvaa arvostustani käsityöläistuotantoon. En usko, että kovin moni edes hoksaa miten monta vaihetta perinteisen paperitapetin valmistuksessa on. Ero massatuontatotapetteihin on huomattava, ja käsityön jäljen sekä näkee että tuntee. 

Talon seinistä löytyy edelleen tuotannossa olevia tapetteja, mutta myös sellaisia vanhoja aarteita, joita ei enää voida valmistaa. Syy tuotannon päättymiseen voi olla esimerkiksi se, että tapetin painamiseen tarvittavat telat tulevat tiensä loppuun. 

Tässä seuraavassa kuvassa näkyy hyvin se, kuinka Ritva Kronlundin suunnittelema Juhannusruusu-tapetti valmistuu vaihe vaiheelta. Kaikki kuosiin tarvittavat värit tarvitsevat oman telansa, sillä yhdellä telalla painetaan aina vain yksi väri. 

Pihlgren ja Ritolan tapetteja on hauska bongailla vaikkapa vanhoista kartanoista. Esimerkiksi Knuutilan kartanossa Nokian Siurossa oli seinissä sekä Juhannusruusua että Ohdaketta. 

Kesänäyttelyssä on esillä myös taiteilijoiden alkuperäisiä mallipiirustuksia. Moni taiteilijatapetti on peräisin 1950-luvulta, jolloin Pihlgren ja Ritola järjesti mallisuunnittelukilpailuja. Kilpailuissa oli kaksi sarjaa: kaikille avoin sekä kutsukilpailu kotimaisille taiteilijoille. Suunnittelukilpailut olivat menestys, sillä elettiin suomalaisen designin nousukautta. 

Moni nykyisinkin valmistettava Taiteilija-malliston tapetti on peräisin samalta aikakaudelta, suunnittelijoina esimerkiksi Birger Kaipiainen, Annikki ja Ilmari Tapiovaara sekä Yki Nummi.  

Värisävyjä verrataan aina tapettien alkuperäisiin malleihin, ennen kuin uutta painoserää aletaan tehdä. Kaikki tapetteihin tarvittavat värit sekoitetaan edelleen tehtaalla käsityönä. Tapetit ovat tästäkin syystä täysin uniikkeja. Silloin tällöin valmistetaan myös erikoistapettieriä mallistosta poikkeavilla väreillä.

Yksi Birger Kaipiaisen tunnetuimmista tapeteista on Pihlgren ja Ritolan edelleen valmistama Kiurujen Yö. Edellisessä kuvassa tapetti näkyy sinisävyisenä, mutta siitä on saatavilla monta muutakin variaatiota.  

Vuosikymmeniä sitten painoteloja valmistettiin itse. Näyttelyssä on esillä muutama tela näiltä ajoilta (edellinen kuva), joissa kaiverrustyö on vielä vaiheessa. 

Seuraava kuvapari on otettu Pihlgren ja Ritolan tehtaalta, ei itse näyttelystä. Kuvan painokoneessa on parhaillaan painotyö kesken, ja kahden kilometrin pituinen tapettirulla roikkuu ilmavilla laskoksilla koneen takana kuivatuskatossa. 

Kesänäyttelyssä tätä 50-luvun painokonekaunotarta pääsee ihailemaan videolta. Koneen estetiikka on ihan omaa luokkaansa!

Perinnerakentajaa kiinnostava tieto lienee, että Pihlgren ja Ritolan tehtaanmyymälästä löytyy myös aitoja vintage-tapetteja vuosikymmenten takaa. Vintage-rullia myydään tietysti vain niin kauan, kuin niitä varastossa on.

***

Kesäisessä Suomessa liikkuville tästä vinkiksi kesänäyttelyn aukioloajat: 

Tapettitehdas Pihlgren ja Ritola Oy:n kesänäyttely on avoinna 20.8.2019 saakka ti - pe klo 12-17 sekä la klo 10-14. Lisäksi lauantaina 24.8. ja 31.8. klo 10-14. Juhannusaattona ja juhannuspäivänä suljettu.

Osoite: Kalevantie 10, 37800 Akaa. (Toijalan rautatieasemalta lyhyt kävelymatka).

Näyttelyyn on vapaa pääsy. 

Kommentit (1)

paulii
1/1 | 

Jos innostuisimme tekemään kesälomaretken Toijalaan tapetteja ihastelemaan mieheni kanssa, mitä muuta Toijalassa kannattaisi samalla pistäytyä katsomassa? Tiedän, että olet aina välillä vinkkaillut kohteita, mutta harmikseni ei ole tullut laitettua muistiin. Tykkäämme kauniista rakennuksista, puutarhoista, eläimistä, vanhoista esineistä ja huonekaluista sekä tietenkin hyvästä ruuasta. :) Kiitos jos viitsisit laittaa pari tämän kesän kuuminta vinkkiä!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Ulkomailla kulkiessa etsin kohteesta aina pari vakiojuttua: historialliset hautausmaat sekä vankilat. Näissä paikoissa pääsee harvinaisen lähelle menneiden aikojen ihmisiä ja tapahtumia. Yleensä kohteita on myös kohdeltu museointimielessä riittävän vakavasti, eikä sorruttu liimaamaan päälle muovista turistisirkusta. 

Täältä löytyy kirjoittamani tarina esimerkiksi Dublinin reissultani Kilmainham Gaolin pahamaineisesta vankilasta, ja sitten on tietysti legendaarinen Alcatraz, vankilasaari San Franciscon edustalla. Alcatrazin vierailu on yksi hienoimmista kokemuksista omassa turistihistoriassani. 

Suomen vankilat eivät yllä tarinoiden puolesta ihan mafian värittämiin Alcatrazin legendoihin, mutta paikallishistoria menee enemmän ihon alle. Teimme hetki sitten visiitin toukokuussa auenneeseen Vankilaan eli  keskiaikaisen Hämeen linnan pihapiirissä sijaitsevaan vankilamuseoon. 

Kaunis punatiilinen vankila on Suomen ensimmäinen, vuonna 1871 valmistunut, sellivankila. 

Kun kävelin sisään selliosastolle, häkellyin hetkeksi. Ihan kuin amerikkalaisessa vankilassa, arkkitehtuuria ja väritystä myöten! Selvisi, että mallia on todella otettu suoraan rapakon toiselta puolelta. Erikoinen tuntemus olla Hämeenlinnassa ja jenkeissä samaan aikaan. 

Kuuluisista suomalaisista rikollisista tässä vankilassa ovat istuneet mm. puukkojunkkarit Isoo-Antti ja Rannanjärvi.

Suomessa vankeja kahlittiin niinkin tehokkaasti, että jalkakahleita ei riisuttu edes nukkumaan mentäessä. Vasta vuonna 1981 jalkakahleet kiellettiin kokonaan. Lieneekö viilakakkuvitsit peräisin tältä ajalta, sillä tarinoiden mukaan edes raskaimmat kahleet eivät pidätelleet osaa vangeista. 

Vankilassa vierailumme aikana Vanajalla alkoi kehittyä kunnon myrsky, joka sopi hyvin tunnelmaan vankilan muurin yli katsellessa. 

Tämä on se museokohde, minne kannattaa ottaa kamera mukaan. Sopivasti kulunut ja seinäkirjoituksia täynnä oleva vanha vankila on täydellinen kuvauskohde. Omat räpsyni on otettu vasurilla (toisessa kädessä innostunut 4-vuotias), mutta niistäkin saa jo käsityksen paikan estetiikasta.

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, neljävuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2019
Elokuu
Heinäkuu
Toukokuu
Maaliskuu
Tammikuu
2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010