Koska ID:n synttärit jäivät flunssan vuoksi väliin ja Kirsi Nisosen rusetti ei päässytkään juhlimaan, oli otettava vahinko takaisin eilen. Sopivasti Saku pyysi minua treffeille, ihana mieheni oli tehnyt pöytävarauksen Marusekiin. Me molemmat rakastamme Marusekin sushia, siellä juuri oikeanlainen riisi. Eli neutraali, ei missään tapauksessa makea. Makuasioita, mutta minä en voi sietää makeaa sushiriisiä.

Hattuhyllyäni koristaa nykyisin Kirsi Nisosen rusettipanta. Sovittelin aikani sitä rusettiturbaania, josta olen kohkannut kohta kaksi vuotta. Vaikka se olikin ihana, jouduin myöntämään että se sopii paremmin esimerkiksi Veeralle. Mutta jättimäinen musta paljettirusetti sen sijaan oli täysin minua. Tervetuloa tulevaisuuden hiuskriisien pelastajani, Big Giant Rusetti!

kirsi nisonen rusettipanta
kirsi nisonen rusettipanta

Ja jos on rumapäivä, voi rusetin siirtää myös reilummin kasvojen eteen ja leikkiä kohtalokkaan salaperäistä :D Olen aivan huumaantunut paljettihässäkästäni, se on riittävän överi eikä mikään pikkusievä räpistys.

Loppuun vielä kaikille Marusekin kävijöille ruokavinkkiä. Tilatkaa jälkkäriksi Hot Cake + Sakura-jäätelöä, ei ole mitään herkullisempaa yhdistelmää! Melkein kannattaa mennä ravintolaan syömään kyseinen herkkuannos, vaikka ei japanilaisesta ruuasta muuten pitäisikään. Na-mi! Kaverini tutustutti minut aikoinaan tähän jälkkäriin (terkut vaan Mairalle...) ja sille tielle jäin.

hot cake
hot cake

Kommentit (18)

Hurmaavan näköinen jälkiruoka. Jo pelkästään tuon takia voisi taas joskus tulla sinne tampereelle shoppailemaan:D

ja ihana rusetti, ainakin tarpeeksi iso!

Ääk mikä annos! Voin melkein kuvitella miltä tollanen maistuu.. Kuolaneritys kasvaa liian pahaksi kohta, jos en postu tältä sivulta äkkiä. :D

ihan raivostuttavan upea! Mutta itselleni taas tuollainen pantamalli ei passaisi, kun tukka jäisi ikävästi töröttämään. Mut hitto, mua kaivelee se turbaani edelleen...

Näistä Nisosen päähineistä on puhuttu paljon ja kauan MUTTA mistä niitä voi hankkia..? :( Vai onko nää taas näitä muotibloggarien etuuksia..?

puu

pitäisikin pitkästä aikaa käydä marusekissa ja kokeilla tuota jälkiruokaakin. Näyttää herkulliselta.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

sp: et kuule uskokaan, se on ihan taivaallisen herkkua <3

rosetta: on :)

miia: no ehdottomasti, shoppauksen välissä tankkaamaan Marusekiin :)

aava: helsingistä prkl :/ meitä tamperelaisia sorsitaan. Eli hkissa myydään ainakin Stockalla ja Helsinki10:ssä.

ansq: se on just niin hyvää kun kuvittelet, ja parempaa ;)

rosuliini: molemmat on ihania :D

veera: se turbaani oli niin sulle, että sun on nyt vaan pakko se hakea pois. Nih.

meri: makea riisi on pilaa kyllä tosi tehokkaasti sushin yh!

tiia: hahhah ei ole muotibloggareiden juttuja, ihan hki Stockalta tuon ostin :) ja Helsinki10:ssä kuulemma myydään myös.

puu: suosittelen, todella :)

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Melkomoisen hyvältä näyttää pannariannos!

Asetin itselleni haasteen, että tänä vuonna koittaisin sushia ekaa kertaa. Jänskäti.

Aivan mahti rusetti, kaikin puolin upea! Itse olisin liian ruikulipersaus tuollaista pitämään, isot peukut sulle! Ja Maruseki on edelleen kokeilematta vaikka avokki sushista niin tykkääkin. Sinne siis (minä lähinnä tuon jälkkärin toivossa ;O) ) !

Nopo

Mahti rusetti, sopii sulle!

Ja perhana kun nyt maistuis Hot Cake :D sitä ei yhessä vaiheessa saanu Marusekista, ilahduin suunnattomasti kun sitä saa taas tilattua. :)

Munkin mielestä Marusekin sushit on ehdottomasti ylitse muiden! Ja lounassetelillä saa just sopivan kokoisen annoksen jolla maha täyttyy :) mutta tän postauksen nähneenä täytyy kyl testata seuraavan kerran noita jälkkäreitäkin!

Hei,

vastaan myös itse kysymykseen mistä mallistoni tuotteita voi ostaa. Päivitettyjen nettisivujen kautta voi tilata tuotteita ja Suomen jälleenmyyjät löytyvät contact-osiosta.

Yst.terv. Kirsi Nisonen

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011