Tai siltä ainakin just nyt tuntuu. Huh että on ollut pitkä päivä tänään, mutta ihan mahtava siitä huolimatta. Messuosasto on kasassa, huomenna sitten homma käyntiin. Messuhallissa oli ihan täys kaaos vielä päällä kun me Natan ja Jussin kanssa lähdettiin, kello oli silloin melkein yhdeksän. Veikkaan, että ilta tulee venymään aiiiika pitkään suurimmalla osalla messuväestä.

Tässä pientä vilautusta meikäläisen osiosta, on muuten suht turkoosi seinä! Aivan ihana! Valitsin tuon värin sellaisen minivärikartan perusteella ihan arvalla ja siitä tulikin aivan täydellinen, pitää varmaan pyytää tuo väri jollekin muistilapulle, niin voin sitten joskus maalata keittiöni saman väriseksi.


Nälkäiset messulaiset painelivat illan päätteeksi syömään. Tuo sushipaikka oli jossain siellä foorumin takana (kampissa...?) ja oli ihan tajuhyvää ruokaa! En ehkä ikinä osaa tuonne enää takaisin tällä suuntavaistolla, mutta syytä olisi kyllä.


Hurmaavat seuralaiset, noiden kanssa saa aina nauraa ihan tärviöllä.


 

Tapasin Olav-merkkiään luotsaavan Jussin ensimmäistä kertaa tänään ja olen ihan rakastunut. Jussilla on kissa, ja kissaihmiset luonnollisesti ymmärtävät toisiaan. Etenkin jos molemmilla on prinsessa kermapersekissa :D Nöpö, vink vink, sinä just.


 

Nyt pitäisi ehkä alkaa laittamaan päätä tyynyyn, etten järkytä huomenna messuvieraita polviin valuvilla silmäpusseilla. Jos olette tulossa paikan päälle, tulkaa morjestamaan :)

Kommentit (8)

Katar

Meilläpä onkin juurikin tuon väriset seinät keittiössä kjäh kjäh.. Shakkiruutulattia vaan puuttuu

Retrolover

Santsumantsu
Liittynyt10.6.2015

Messuilla pyöritty, garderobit bongattu muttei bloggareita vaikka yläkerrassakin kahviossa pyörin ja yritin ettiä ihan asioikseni, että olisin moikannu :) Monta vuotta lukenu blogia kuitenkin, ni kiva olis ollu nähdä livenä. Mut jospa joku toinen kerta.

Kerttu

tavoitteena on myös joskus saada tuon värinen turkoosi keittiöön tai ainakin johonkin huoneeseen, tuo väri saa kyllä harmaimmankin päivän iloisemmaksi.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012