Minun tuurini kaikenlaisissa arvonnoissa on Aku Ankan luokkaa. En voita oikeasti koskaan mitään. Vaikka arpalippuja olisi tasan kaksi, voitto menee takuulla sille toiselle. Masentava fakta, mutta olen jo hyväksynyt tämän akuankkamaisuuteni. Tästä syystä jätän yksinkertaisesti osallistumatta, sillä pessimisti ei pety. 

Kautta aikojen kirvelevin häviö on ollut viitisen vuotta sitten Curious-Nooran blogissa. Noora oli neulonut itse todella kauniita villapantoja, ja järkkäsi niistä lukija-arvonnan. Tämä oli sellaisen arvonta jonka todella halusin voittaa, mutta ylläri ylläri ei käynyt säkä. Sen jälkeen totesin että pitäkää arvonnat tunkkinne :D

Vuosia myöhemmin tutustuin ihan oikeassa elämässä Nooran kanssa ja mikäs sen hauskempaa kuin vanhojen blogitraumojen kertailu, joten kerroin tamperelaisbloggarille myös tästä viiden vuoden takaisesta pettymyksen hetkestä. Ilmeisesti olin tarpeeksi säälittävä, sillä Noora laittoi puikot heilumaan ja neuloi minulle juuri sellaisen harmaan pannan jonka perään olin jäänyt itkemään. Kirsikkana kakussa neulepannassa oli vielä hieno sulkakoriste, täydellisesti minun tyyliseni. 

Neulomiskyvytön kiittää ja kumartaa, säälittävyys kavereiden suuntaan kannattaa aina :D Hauskana faktana sellaista, että Noora on arponut näitä pantoja blogissaan vuosien aikana jo yli sata ja edelleen niitä kysellään jatkuvasti!

Pantapäivänä oli vielä niin nätit pöllövillasukat jalassa, että laitetaan nekin tähän näkyville.

Blogiarvontoja järkätään ympäri blogosfääriä jatkuvasti, ja joku niissä aina voittajaksi kruunataan. Myös itse järkkäilen silloin tällöin arvontoja ja mikään ei ole sen kivempaa kuin ottaa yhteys iloiseen voittajaan ja laittaa palkinto matkaan. Ihan poikkeuksetta olen saanut hyvän mielen kun joku lukija ilahtuu voitostaan. Eli joku voittaa aina, mutta kuka.

Ihan mielenkiinnosta kysyn että oletteko te kaltaisiani Aku Ankkoja vai ennemmin Hannu Hanhia? Oletko joskus voittanut blogiarvonnoista tai muista arpajaisista muutakin kuin keltaisen leikkitraktorin? Edellä mainittu on tasan ainoa koko lapsuuteni ajan arpajaisvoitto, ja sekin taisi olla luokkaa jokainen arpa voittaa. 

Kommentit (47)

Pömppö

Minullakin on surkea arpakohtalo. Pikkulapsina saatiin mammalta usein luontoarpoja ja pikkuveikka veteli niistä hurjasti voittoja samalla kun minä raaputin tyhjää. Koulun discojen arpajaisissa hurjin voitto kuuden vuoden aikana taisi olla paketti kynttilöitä (tähtäsin kyllä luonnollisesti risteilylahjakortteihin) ja turha kai edes mainita ettei ole ollut onni myötä myöskään netistä löytyneissä arvonnoissa :D

Jostain syystä jääneet nämä arpapelit nuoruuden sitkeän yrittämisen jälkeen vähän vähemmälle...

Sanjana

Yleensä tuurini on surkea, syytän syntymistä perjantai 13.päivänä. Kuitenkin blogiarvonnoissa on ollut yllättävän hyvä tuuri (toki niin moneen ku osallistuu niin pakosta joskus voittaa), oon nimittöi Nooralta just joskus voittanu huulipunan ja just eilen tuommosen samanlaisen pannan, ihanaa! Ja joskus voitin yhestä blogista leffaliput, jotka tosin jouduin myymään kaverille ku eihä täällä ole Finnkinoa (tosin ostin sit liput samaan leffaan paikalliseen teatteriin :D). Lotossa en voita ikinä mitään, pelikoneista joskus vähäsen.

Vierailija

Olen voittanut ainakin Suuri Käsityö -lehden kansiasun, sekä jotain muuta lehtiarvonnasta. Blogeista en koskaan mitään. 

Tiia

Aku Ankka ilmoittautuu! Sinun blogisissasi järkättyihin arvontoihin olen osallistunut tasan aina tässä muuaman lukijavuoteni aikana, sen verran kivoja ne ovat olleet. Mutta, nada :D

majii

Minäkään en ennen ikinä voittanut yhtään mitään. Mutta sitten tapahtui joku käänne minun arpaonnessani, ja viime vuonna taisin voittaa peräti 5 kertaa blogi/instagram arvonnoissa :D Ja tänä vuonna on jo yksi voitto. Tosin ennen olin juuri tuollainen "en osallistu, en kuitenkaan voita" tyyppi, eli osallistuin arvointoihin tosi harvoin.. Joten ehkä arpaonnen muuttumiseen vaikuttaa myös se, että päätin ruveta oikeasti osallistumaan niihin arvointoihin! :D

ps. IHANA PANTA!!

SHaidi

Toinen Aku Ankka täältä kuittaa. Tästä kertoo mm. viimeisen viiden vuoden aikana olen osallistunut kymmeniin ja taas kymmeniin blogiarvontoihin. Voitin kaksi vuotta sitten lipun helsingin tapahtumaan, joka loppujen lopuksi oli päivänä jolloin ei ollut mitään mahdollisuutta olla poissa töistä. Jouduin siis pyytää arpomaan palkintoni seuraavalle. Jes! Noh, tulipahan sille toiselle sit päivän piristystä.

T

Olen juuri niitä "en voita koskaan mitään", mutta viime vuonna sitten onnistikin kerralla enemmän ja voitin 500e matkalahjakortin. Huono tuurini sai siten kertaheitolla anteeksi ;)

Suusuli

Muistanko väärin vaan mutta aiva ku olisit joskus voittanut alkuaikoina semmoset sydän arskat vai oliko se niin että arvoit sellaiset :D

Suusuli

Noku ne oli niin ihanat :D Yllättävän paljon kyllä muistaa,melkeinpä alusta asti lukenut :D

saya

Kylmä fakta on että jos ei osallistu niin voittomahdollisuudet ovat 0%, joten osallistumalla mahdollisuudet paranee huomattavasti ;) itse olen viime vuosina osallistunut moniin nettiarvontoihin sekä blogeissa että esim. lehtien sivuilla, ja kyllä se lopulta kantaa hedelmää: olen voittanut esim. Iittalan laseja, ison Glitterin paketin, kosmetiikkaa (erityisesti mulla on hyvä Essie-tuuri, niitä olen voittanut 3 kertaa :D ), kashmirhuivin ja kaikenlaista pienempää. Ennen osallistuin melkein kaikkeen, nykyään olen tajunnut, että arvonnoissa voi oikeasti voittaa ja mietin, onko palkinto sellainen mikä jää vain kaappiin pölyttymään vai toisiko se iloa vaikka olisikin jotain mitä en omalla rahalla ostaisi :D

iinaem

En ole ikinä voittanut blogeista tai muistakaan arvonnoista mitään, vaikka teinivuosina esim. Trendin arvontoihin ilmoitin mukaan myös pari läheisintä kaveria. :DD Blogien suhteen taas olen suurin piirtein salaliittomielellä parhaimmillaan, kukaan niitä kuitenkaan oikeasti voita... *jupinaa*

Ei vaan, minkäs sitä huonolle tuurilleen mahtaa. Panta on kyllä kiva, onneksi äiti osaa neuloa niin silloin kun nuo ekan kerran tulivat muotiin sain ihan kotoa sellaisen. :)

lukija

Koitin jo aiemmin kommentoida mutta en tiedä tuliko perille asti kun tämä kk:n kommentointi on ihan uutta mulle. Täällä siis yksi Hannu hanhi kirjoittelee. Aina kun arvontoihin osallistun niin piru vie melkein joka kerta jotain voitan. Kaikkea onkin kertynyt tämän takia mm. Fleecehuopa, softshelltakki, sipulileikkuri, kuokka( kyllä vaan siis ihan aito oikea Fiskarssin perunakuokka:D) viimeisin voitto on viinipulloteline joka näyttää norsulta kun siihen laittaa pullon :'D

KatjaM

Meidän perheessä arpaonni on mennyt minun pikkuveljille; omat arpavoittoni on olleet kahvipaketin luokkaa x) Toinen veli voitti kerran sonnivasikan ja toinen Pokemon lehden arvonnassa Nintendon käsikonsolin + Pokemon pelin siihen. Molemmat olivat siis päävoittoja, tosin eri vuosikymmenillä :'D Pidin ihan huuhaana kun pienempi veli kerran selitti, että "laitoin postikortin Pokemon lehden arvontaan, aion voittaa *mikäliekonsoliolikaan*." Ja jonkun viikon päästä konsoli odotteli kotiovella. Ihan epäreilua... 

Osallistun harvoin blogiarvontoihin, koska en viitsi kilpailla esim. kosmetiikkapalkinnoista, koska en niitä käyttäisi. Mutta kerran voitin edesmenneestä Buttermilk Bisquits blogista aivan ihanan t-paidan :)

Milla

Täällä myös yksi Aku Ankka! Katselen aina vierestä kun voitot menee sivu suun. Sama tuuri on ollut lapsesta asti. Jossain joulujuhlassa voitin lapsena kerran vaateharjan (!) muiden kahmiessa karkki ja lahjakorttipalkintoja :D olen tästä huono-onnisuudesta tunnettu sekä ystävien, sukulaisten että työporukankin kesken.

Miau

Vaikka monessa muussa mielessä tunnen itseni Aku Ankaksi on arpajaisissa minulla ollut elämäni aikana huikea Hannu Hanhimainen tuuri! Olen pienempien voittojen lisäksi lapsena voittanut jäätelökoneen arpajaisissa, nuorena ministereot Jyrki-ohjelmasta ja kasallisen lakuja pandalta.. Viime aikoina olen vähemmän osallistunut mihinkään, mutta kappas kun osallistuin Pupulandian Jennin untuvatyynyn blogiarvontaan olenkin siitä saakka nukkunut yöni höyhenenkevyesti :D Siksi osallistunkin nykyään vain arvontoihin, joiden palkintoja oikeasti haluan voittaa. Jossain pitää tuuria olla, minulla se on ollut arvonnoissa, toisilla se tuuri on muissa jutuissa. Ei nekään välttämättä huonoja ;)

Maira__

Nyt Niina sitten asenteen muutos! https://www.facebook.com/notes/maija-hautere/onnentaidot-ja-positiiviset...

Ei ole olemassa hannuhanhia. Tutkimusten mukaan se on enemmänkin asennekysymys "mä en koskaan voita mitään" vs. "Olen onnekas."
-->

Älykkyyden suhteen ryhmät eivät eronneet toisistaan eivätkä myöskään ennustamiskykyjensä suhteen. Jälkimmäistä asiaa tutkittiin niin, että koehenkilöitä pyydettiin ennustamaan seuraavan viikon lottonumerot. Yli 700 koehenkilöstä 36 voitti jotain ja voittajia oli kutakuinkin sama määrä molemmissa ryhmissä. Kukaan ei voittanut suurta summaa. Kaksi henkilöä - toinen onnekas, toinen epäonninen - voitti viiskymmentä puntaa. Lottokokeessa ryhmät kuitenkin erosivat yhden asian suhteen huomattavasti toisistaan. Suurin osa hyväonnisista nimittäin odotti voittavansa lotosta toisin kuin epäonniset, jotka eivät uskoneet voiton mahdollisuuksiinsa. Tutkimuksen jatkuessa esiin tuli muitakin seikkoja, joiden suhteen ryhmät erosivat huomattavasti toisistaan.

Hyväonniset ihmiset näyttävät eroavan epäonnisista ihmisistä neljän asian suhteen:

1. Hyväonniset luovat enemmän mahdollisuuksia onnekkaisiin sattumiin.
2. He luottavat intuitioonsa.
3. He odottavat tulevaisuudelta hyvää.
4. He näkevät epäonnessaan myönteisiä puolia.

puikkotiikeri

Nuoruudessani voitin markkinoilta "kaikki arvat voittavat" -arvonnasta batman-tarroja. Jee. 

Kerran voitin lapselle kumpparit kenkäkaupan arpajaisissa, vaan niiden tulemisessa kesti niin kauan, että oli pakko ostaa kumpat käyttöön ja kaikenlisäksi siinä vaiheessa kun kumpparit lopulta saapuivat, olivat ne jo liian pienetkin... no kaverin lapsi sai siitä sopivat jalkineet, mutta kyllä vähän harmitti. 

Äitiyslomilla tuli muutaman kerran voitettua blogiarpajaisissa jotain ihan kivaakin (kangasta ym), johtui varmaan siitä kun silloin jäi iltaisin aikaa surffailla ja osallistua niihin arvontoihin. Mutta etupäässä sillä akuankka-linjalla täälläkin mennään. 

Miuminttu

Huono arpaonni myös täällä! Muistan, kun pikkasena Toijalan torilla oli arpoja myynnissä ja usein siellä käytiin ja aina piti sellanen parin euron arpa ostaa. Ainoa voitto oli sellainen myrkyn vihreä korkea kukkapöytä. Siitä voitosta on noin 15 vuotta aikaa ja edelleen tuo kukkapöytä on tallella merkkinä siitä, että joskus myös jotain olen voittanut! Pienenä tuo voitto ei kauheasti lämmittänyt, kun olisi ollut myös kaikenlaisia lelujakin tarjolla. Nykyään tuunattuna tuo kukkapöytä on ihan näppärä.
Viimeisin harmituksen hetki oli, kun viime vuoden marraskuussa yhdessä blogissa oli arvontana kosmetiikka/ kauneustuote joulukalenteri (eli bloggaaja kokosi erilaisia kosmetiikka/kauneus tuotteita 24 päivälle ja lähetti ne postissa voittajalle). Olisin niiiin halunnut kyseisen arvonnan voittaa ja voittajan julkaisu päivää odotettiin kuin kuuta nousevaa. Harmikseni voitto meni toiseen osoitteeseen ja kaikki 24 päivää seurasin kateellisena, että mitä sieltä joulukalenterista paljastui (bloggaaja joka päivä siis esitteli päivän yllätyksen). Harmitus ja v**utus oli kova! :D sen jälkeen arvontoihin ei ole tullut paljoo osallistuttua, koska asenne on "no en mä kuitenkaan sitä voita" :D ehkä pitää tyytyä tuohon kukkapöytään :D

Vivi Vinna

Niih, no minäkin olen tällainen Aku Ankka, en koskaan voita mitään. Yhden kerran osui arpaonni eräästä blogista ja olin aivan todella otettu ja iloinen! :) Muuten voitot ovat minut aina kiertäneet kaukaa. :P

Muutaman kerran olen mieki blogissa järkkäillyt arvontoja ja oon niin samaa mieltä, mikään ei ole niin mukavampaa kuin antamisen ilo! :)

miiainkeri

Mun arpaonni on sarjassa kova onni. Voitin kerran matkan Brysseliin ilman, että olin osallistunut mihinkään kisaan. Hyvä muuten, mutta olin juuri tuolloin muutenkin menossa sinne puoleksi vuodeksi töihin. Tapasimme minulle palkinnon antaneen tahon kanssa ja naureskelimme kovaa arpaonneani :)

imlacking

Mulla on ihme kyllä välillä suosinut arpa arvonnoissa ihan hyvinkin, esimerkiksi Nooran blogista oon voittanut ainakin kolme kertaa jotain :D. En tosin pantaa. Muistakin blogeista pieniä voittoja on tullut toisinaan, lähinnä kosmetiikkaa ja koruja. Isommissa arvonnoissa ei oo onni kuitenkaan koskaan suosinut.

Mun täti oli joskus lapsuudessa laittanut mun puolesta jonkun arvontalapun ja voitin lasten kankaisen kiikun. No itsehän olin jo siinä vaiheessa ihan liian vanha sellaiseen joten eräs serkkuni sai sen. Toi tais olla ehkä jotain kasarin loppua tai ysärin alkua.

Ja mummon ja papan kanssa oltiin aikoinaan hirvipeijaisissa ja ostettiin sitten sieltä arvat. Minä sitten voitin kassillisen palvattua hirvenlihaa :D. Tästäkin on jo yli 20. vuotta aikaa, mutta on jäänyt mieleen.

Hane

Mulla on itseasiassa (ollut) aika hyvä arpaonni. Joskus vetelin arpavoittoja koulun joulumyyjäisissä kotiin sekä naapureille, kun pistivät mut asialle. :D Kerran voitin sinun blogiarvonnasta Vilan lahjakortin. <3 Turhin voitto on kyllä ollut joku Tupperwaren ihmeellinen keksimuotti, se on niin epäkäytännöllinen että on jäänyt nurkkin pyörimään. Raha-arpoihin en ole kyllä ikinä koskenut.

Jänis

Haha täällä kanssa yks perjantai 13 päivä syntynyt. Tosin olen alkanut jo aikaa sitten pitämään tätä onnenpäivänä, luontainen pessimismi kuristaisi muuten liian kovalla otteella :P Ajatellaan mielummin me Akut ja Millat, että on onnea rakkaudessa <3

Meinas unohtua! Keltainen pieni betoniauto kuuluu arpaonneni helmiin, joten ole säkin ylpeä traktoristasi! Keltainen lienee Akujen väri...

hannamariavv

Blogiarvonnat meinaa olla niitä ainoita juttuja, joista koskaan voitan mitään :D Viime juurikin Nooran blogista ihanan Marc Jacobsin hajuveden tuossa ennen joulua - rakastuin suuresti ja se kyllä päästi niiiiin oikeaan kotiin! Tää panta on ihan superihana, itselläkin pysyy puikot sen verran käsissä että voisin kokeilla tälläisen tekoa jos löytäisin ohjeen jostain!

hanna

www.hannamariav.com

Cerp

Arpaonni on hanurista, mutta mulla kävi kerrankin hyvä kirppistuuri! Löysin naamakirjakirppisryhmästä uutta vastaavan Marc by Marc Jacobsin Classic Q  Baby Groovee-veskan metallinhohtoisena! Oon rakastunut tuohon paksuun ja jämäkkään nahkaan. Mun ymmärtääkseni kyseisen merkin veskat on aika kestäviä? 

mea a

Täällä kanssa yks joka ei koskaan voita mitään. Nyt joulukaleteriarvonnoissa osallistuin paljonkin hyvien palkintojen toivossa, mutta ei.

Karvain pettymys tuli, kun Mami go go-blogi oli arponut ihanan Uhana Designin huppuhuivin jolla on hintaakin kivasti ja se oli koko joulun lemppariarvonta. Minttu julkaisi kaikki voittajat samassa postauksessa ja Uhana-palkinnon kohdalla luki oma, semi harvinainen nimeni ja et arvaakaan miten innoistuin. Kuitenkin, koska mulle ei ollut tullut sähköpostia voitosta, kävin huvikseni kurkkaamassa kännykässä olevalla "etsi tältä sivulta"-toiminnon avulla että onko joku muu saman niminen osallistunut ja kyllähän siellä oli yksi toinenkin samalla nimellä ja hänen kommentin alla luki Mintun onnitteluvastaus.... :D näin ei voi vain käydä.

Katti

Ikinä en voita mitään! Kerran jostain arpajaisista lapsena kahvipaketin :D Eiku! Voitin viime vuonna ilmaisen hammaslääkärin tarkistuksen, se oli ihan hyvä.

Vierailija

Täällä ilmoittautuu eräs sinun blogistasi voittanut! Voitin nimittäin joitakin vuosia sitten suoristusraudan ja silottavan harjan. Harja on edelleen käytössä varsinkin matkoilla, ja suoristusrauta päätyi ystävälleni, kun yhtenä jouluna sain lahjaksi GHD-raudan. Olivat hyviä tuotteita molemmat, suuret kiitokset!

Nyt kun aloin miettimään, niin olen kyllä voittanut kaikenlaista muutakin. Blogivoittoja on kaksi lisää, ja kummatkin tuotteet olivat tosi kivoja ja tulivat heti käyttöön. Minulla on muuten filosofia, etten koskaan osallistu arvontaan, jos arvottavana on tavaroita tai tuotteita, mitä en ehdottomasti itse tarvitse, olivat kuinka arvokkaita tahansa. Annan mieluummin jonkin muun voittaa. Ehkäpä joku muu antoi vuorostaan minun näissä onnekkaissa tapauksissa. :-D

Panta muuten sopii sinulle, kuin nenä päähän. Hieno!

Suntu

Hehee, oon voittanut yhden ainoan blogiarvonnan ja kas, se oli sinun blogistasi, useamman vuoden takaa. Ilo oli suuri! Sain silloin tilata yhden mekkosen, joka on edelleen käytössä : ) 

SaaraMaria

No oon aina luullut, että mulla on huono tuuri. Mutta olen tässä vuosien varrella voittanut kahden ison blogin arvonnassa, vieläpä oikein hyvät palkinnot, toisessa ison tuotekassin ja lahjakortin, toisessa laatumerkin huulikiillon. Viimeksi viime viikolla facearvonnassa voitin lastevaatekaupan lahjakortin :D En oikein usko itsekän, miten olen voinut voittaa, mutta en valita, lottoa tosin ei sitten kai kannata laittaa vetämään, rajansa varmaan kaikella.. :D

Rikkuz

Luulin myös vuosia, ettei mistään arvonnoista voita mitään ja sitten osuin sattumalta Arvontahullut.fi-sivuille ja voittoja alkoikin tippua tasaiseen tahtiin muutama per kuukausi! :) Että voi se onni muuttua matkan varrellakin!

Ellukoo

Mä kuulun niihin, joita arpaonni ei yleensä suosi. Mut pari ylläriäkin on sattunut. Yhdessä blogissa voitin tietokirjan ja yhdessä fb-arvonnassa 50 euron lahjakortin erääseen vaateliikkeeseen. Näistä olenkin iloinnut kovasti! Yleensä en kyllä voita mitään... Mut toi sun keltainen leikkitraktori-voitto on ihan huippu :D Nauroin sitä vedet silmissä jo silloin Nelliinan vaatehuoneen aikoihin kun kerroit siitä yhdessä postauksessa :D

MW

Blogiarvoinnoista en ole voittanut yhtään mitään, mutta muuten on pakko todeta, että muuten arpajaisonni on ajoittain toiminut varsin hyvin. Huippuna ammattiliiton kyselystä voitettu 400 € matkalahjakortti. Tosin oikeasti vielä enemmän mieltä lämmitti köyhimpinä opiskeluvuosina arpajaisvoitoksi saatu nippu S-ryhmän lahjakortteja, jotka käytin sitten todella tylsästi ihan ruokaan.

Piipu

Yhden kerran voitin blogi arvonnassa jotain leivontaan liittyvää. Palkinto ei ikinä saapunut mulle asti ja olen vieläkin katkera tästä :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011