Voi vitsi mikä nostalgiafiilis oli eilen Helsingissä, vanha kunnon blogimiitti! Laskeskelin siinä illan aikana että olen edellisen kerran käynyt blogikekkereissä silloin, kun bloggasin vielä Indiedaysilla eli 1,5 vuotta sitten. Tsiisus! Melkoinen blogipartyanimal :D not.

Pakkasin Duracell-Natan Micraan töiden jälkeen ja sitten nokat kohti Helsinkiä. Ennen miittiä ehdittiin treffaamaan Natan pitkähiuksista versiota eli siskoa Anaa, enkä voi kun vihertyä kateudesta, että kaksi tuollaista the hymyä on osunut samaan perheeseen. Ärsyttävät hymysiskokset :D t: mörkö.

t9
t9
t10
t10
blondit1
blondit1

Yritin omaksua Tolmatsovien megahymyä. Fail :D Chandler edelleen.

bb2
bb2

Ana-treffien jälkeen siirryimme sujuvasti Skumppabaariin emäntien eli Mimmin & Pepin hoivaan, ja hyvät emännät meillä olikin, ai vitsi mitä kalaherkkuja oli tarjolla! Skumpat jäi autoilijalta väliin, mutta ei haitannut, keskityin ihan mielelläni noihin kalahommeleihin.

t8
t8

MiPekuva ryöstetty asianomaisilta.

t11
t11
t5
t5

Anna kuiskasi tuota kuvaa ennen että oikeasti vihaa mua, mutta suostuu tän kerran hymyilemään samassa kuvassa. Siksi näytän siltä, että alan kohta itkeä.

t61
t61

Peppi kuitenkin vannoi että se tykkää musta ja sitten aloin taas hymyillä ;)

t21
t21

Tanskalainen Christopher veti komiasti meille muutaman biisin.

t41
t41

Nina ja Moukku!

t31
t31
t7
t7

Koska olen maailman laiskin kameran käyttäjä, tässä se illan sato sitten olikin. Melkein kaikki bloggarit olivat tuttuja jo entuudestaan, mutta muutama uusikin beibe mahtui joukkoon. Erityisesti jäi mieleen överisöpö Peeta <3 Se on hauska miten useimmat bloggarit "heräävät eloon" vasta kun heidät näkee livenä, en tiedä onko teillä sama juttu, mutta itse koen pelkistä kuvista henkilön hahmottamisen tosi hankalaksi.

Oli tosi kiva kälistä akkain (ja Teemun!) kanssa ilman mitään sen kummempaa agendaa tai tarkoitusta, ilman kaupallisia taustavaikuttajia ja goodie bageja. Siinäpä oikeastaan syy miksi raahasin luuni kerrankin mukaan, oli puhtaasti hauskaa tavata pitkästä aikaa kollegoita.

t1
t1

Kotimatka sujui kauniissa iltahämärässä hoilaten täysillä Kaija Koota. Eikun siis viimeisintä hipsterbändiä tietenkin ;)

Kommentit (27)

mimma

Ihania naisia, mutta kyllä mä eniten sua fanitan! (: Oot kyl superkaunis + toi tukanväri pukee sua. Ja ihanaa et joku muukin välttelee "hammashymyä", mä aina vaan hymyilen vienosti kuvissa kaikkien muiden väläytellessä pepsodenttejaan.

oi tuollaiseen miittiin olisi aivan ihana päästä joskus mukaan :D Ehkä minunkin aikani vielä koittaa! Ihania tyttöjä!

Mua kiinnostaa miten nämä miitit järkätään, siis kuka kutsuu porukan koolle ja päättä ketä kutsutaan? :) Ja kannatan vahvasti Tampere-miittiä!

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

siis ihan kuka vaan voi järkätä, ei ole mitään päättäviä tahoja :) kaikki järkkääjät luonnollisesti kutsuu omia tuttujaan tai bloggareita ketä muuten seuraa, kun bloggareita on joku miljoona :D miittejä ovat järkänneet mm. Mungolifen Anna, Go4it vol2 Minttu (järkkäsi blogiristeilynkin), minä järkkäsin Fluxin Anna-Marian kanssa 2008 kerran, ööö.. Helsingissä on paljon pieniä miittejä koko ajan ja tampereella on ollut kesäisin puistomiittejä, joista ollut tietoa mm täällä: http://bubblingundertampere.blogspot.com/ ei tosin näköjään vähään aikaan ole ollut mitään tuollakaan.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

iina

repesin tolle chandlerille :)
täällä kans yks jolle ei ole suotu pepsodenthymygeeniä plus että näytän joka kuvassa ihan eri henkilöltä kun yritän vääntää naamaani normaaliksi.. Mutta toi kyllä taitaa riippua myös pienestä itsekritiikistä koska mä hyväksyisin ihan millon vaan ton sun hymys

katrielli

Höpö höpö mikään Chandler ole! Sulla on kaunis hymy eikä kaikki vaan osaa hymyillä yhtä isosti ku Tolmatsovan tytöt. :))

Sinä söpöliini itse! Voi mikä ilahduttava maininta :) Harmi että tuli missattua noi alun naposteltavat ja esiintyjät. Pari skumppaa olisin myös voinu missata :D

Repesin Chandlerille, on nimittäin mullekin hyvin tuttua :D Musta on olemassa tasan kaksi kuvaa, joissa hammashymy näyttää melkein fiksulta, koska hymy tuli niihin vahingossa...

Ihastunut

Uu kuka on tuo tyttö pöydän takana kolmasvasemmalta, musta tukka, nauha otsalla, poskipäät?

PS Sun hymy on Nelliina just ihana.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010