Asettelin pari päivää sitten ruokakauppareissulla ostoskoriini aika näppärän kimonon ja shortsit. On oikeastaan aika kiva, että ruokaostosten lomassa voi hypistellä vähän vaatteitakin, joten Lidl on asian ytimessä näiden Heidi Klumin yhteistyömallistojensa kanssa.

70-luvun boohemia kesäfiilistä täynnä oleva Esmara by Heidi Klum -mallisto tuli myyntiin torstaina, ja tuo kimono (17,99) oli koko malliston ehdoton ykkönen. Viihdyn parhaiten pitkissä takeissa, ja tämä loipake on juuri sellaista mallia. Kangas tosin on sen verran ohutta, että takiksi tätä ei voi kutsua. Kesähelteillä keveys on kuitenkin plussaa. 

Jäin miettimään, että onko markettimuodilla yhä edelleen vähän arveluttava junttimaine vaiko ei? Olen itse vähän jäävi vastaamaan, sillä en ole logojen perään ylipäätään. Jos löydän hienon vaatteen ruokakaupasta, se on erittäin ok. 

Kommentit (6)

Vierailija

Ei ole.Tosiaan Lidl toi meille markkinatalouden Suomeen ja kaikesta sydämmestä toivon että muutkin marketit ottaisi näistä kipinää <3

heips

Tuo kimono on todella kaunis, haluaisin omaankin kaappiin, mutta lidlin vaatteiden eettisyys arveluttaa - samalla lailla kuin myös muiden ketjuliikkeiden. Pyrin ostamaan nykyään mahdollisimman vähän ja mahdollisimman vähän uutena, joten... ehkä löydän sen joku päivä kirppikseltä.

Käytkö Helsingin kirppiksillä? Osaatko suositella parhaita? X

Vierailija

Uskoisin, että monet ketjut ja halpakaupat tekevät todella paljon työtä tuotteiden alkuperän jäljitettävyyden ja eettisyyden eteen. Juurikin siksi, että niitä aina epäillään. Kalliita brändejä ei niinkään kyseenalaisteta, vaikka ne samalla tavalla teettävät esim. vaatteensa Kiinassa tai Intiassa. Jotkut jopa ihan samoissa tehtaissa kuin halpakaupatkin.

Vierailija

Riippuu paljon missä ollaan! En itse teininä, n. 15 vuotta sitten tohtinut kertoa edes parhaille kavereilleni mistä hilpeimmät ja myös ihastelluimmat printti-t-paitani olivat kotoisin (säästötalo robinhoodista), ja samoilla nurkilla edelleen asuva sukulaistäti paljasti nyt kevään ylppärijuhlissa hieman noloillen, että sai selätettyä juhlamekkokriisinsä menemällä toisen isoimman päivittäistavaraketjun automarkettiin ja sovittamalla _kaikki_ kokolapun mukaan sopivat mekot väristä ja mallista välittämättä. Hirvittävän "tyylitöntä ja kiusallista", eikö? ;)

Sen sijaan täällä pääkaupunkiseudulla ketään ei tunnu kiinnostavan sen paremmin omien kuin naapurin nuttujen ostopaikka minkään vertaa. Ja toisaalta, kun automarkettienkin valikoimasta iso osa on tunnettuja (urheilu)vaatemerkkejä, niin eivätpä ne geneeriset kolmiraitatossut herätä edes huomiota.

Halina

En ole itse löytänyt marketeista muuta vaatetta kun perus mustia bambupikkareita vaellusreissuille, mutta varmasti vähän jokapuolelta löytyy nykyään vaikka mitä :) Itseä mietityttää nykyisin vaatteiden eettisyys kovastikin, joten ostan pelkästään 2handia ja suomessa tehtyjä vaatteita (jos vaan löydän). Lidlistä naapuri osti kerran mulle urheilupaidan, mutta se oli ainakin huono eikä tullut käytettyä. Lidliä en enää tue muutenkaan, koska on ainakin osassa toimipisteistä todella huono työnantaja (tutut olleet töissä useammassakin pisteessä ja ovat vaihtaneet muille työnantajille kun työntekijöiden kohtelu ollut niin alarvoista).

Heidi:)

Aika jännä, mä taas olen Lidlissä työskenteleviltä tuttavilta kuullut ihan päinvastaista. Lidlissä on kuulemma parempi palkka ja paremmat työolot muutenkin kuin muissa kauppaketjuissa. Prisman työntekijöiden kohtelusta olen kuullut eniten pahaa. Mutta varmaan on tosi paljon vaihtelua eri toimipisteiden välillä, kaikista kauppaketjuista löytyy varmasti hyviä ja huonoja työantajia 😊

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat