Meillä isän ja tyttären lempiruoka arjessa on chili con carne. Tai chili sin carne, jos kaupassa sattuu olemaan Härkistä. Reseptin voi toteuttaa lihalla tai ilman. 3-vuotias on tottunut maustettuihin ruokiin pienestä asti, eikä hätkähdä chiliä, yrttejä tai esimerkiski homejuustoa lainkaan, oikeastaan päin vastoin. Miedon makuinen ruoka on yäk, tulinen nam. Pestoa hän söisi suoraan purkista. 

Kaikki ruokaronkeliudet tuntuvat olevan lapsilla ihan sattumanvaraisia, vailla mitään logiikkaa. Ainoa logiikka on löytynyt tuon mausteisuuden merkeissä. Ja toki kaikki muu vihreä kuin pesto on tosi tosi epäilyttävää. Salaatti pitää piilottaa mustikkasmoothieen :D

Meillä ei syödä kovin usein perunaa, etsin mielummin lisukkeita joissa on jotain pureskeltavaa. Alla näkyvä Riisi-Ohra on yksi lemppareista, jonka kanssa toimii monet padat ja kastikkeet.

Tämän postauksen resepti on helppoa arkiruokaa parhaimmillaan. 

Chiliä, riisiä ja ohraa

400 g jauhelihaa tai paketti Härkistä

1 iso keltasipuli

2 tkl Mutti tomaattimurskaa

1 tlk kidney-papuja chililiemessä

kourallinen tuoretta korianteria

chiliä oman maun mukaan

1/2 tl kanelia

suolaa, sokeria

Riisi-Ohra seosta / riisiä 

Paista pannussa jauheliha ja sipulisilppu. Kaada pannulle tomaattimurskat ja pavut. Mausta niin tuliseksi kuin haluat ja taita makua kanelilla ja sokerilla. Lisää suolaa jos tarpeen. Anna hautua pienellä lämmöllä noin 20 - 30 minuuttia eli sen aikaa kunnes riisi on valmis (valmista pakkauksen ohjeen mukaan). Silppua lopuksi korianteri ja sekoita joukkoon.

Kommentit (6)

Riia

Pakko oli tulla kertomaan, että ihastuin jakamaasi kesäkurpitsa-sienikastikkeeseen joskus vuosia sitten ja teen sitä edelleen säännöllisin väliajoin! Ehkäpä tästä tulee seuraava vakkarinumero :D

Halina

Hei tätä vois kokeilla! :D ja kiva kun te syötte ilmeisesti samaa ruokaa lapset ja aikuiset. Itsellä ei oo lapsia , mut hassua kun jotkut tekee lapsille mausteettoman version ja aikuisille maustetun version. Oon aina ihmetelly sitä, mutta ehkä siiinkin on joku logiikka :D meillä poikaystävä rakastaa kaikkea tulista, joten täytyy koklata tätä reseptiä ! :D

Senttu

Meidän 3 vee on ollut tosi ennakkoluuloton ruokien suhteen, mutta on alkanut nirsoilemaan ja viettää esim. banaanitaukoa, joka alkaa ja loppuu aivan miten sattuu. Eläisi varmaan juustoilla jos antaisin ja Auraakin syö paketista.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010