Tuon ihanaisen kirppislaukkuni sisälle mahtuu heittämällä digijärkkäri, eikä se siltikään näytä täyteen ahdetulta! Iltalaukkuongelmani on täten ratkaistu. Mikä siinä muuten on, että laukkuja saa joko järjettömän kokoisina jätesäkkeinä tai onnettomina minilaukkuina, jonne mahtuu huulipuna ja pankkikortti. Bloggari ainakin tunnustaa tarvitsevansa kameran nielevää, mutta silti pienehköä, laukkua. Etenkin juhlalaukut ovat aina juuri niin ärsyttävän kokoisia, että joutuu änkeämään puolet romuista miehelle.

Osatapa itse ommella laukkuja! Olen niin miljoona kertaa miettinyt laittavani jonkun räjähtäneen parin euron kirppisnahkatakin paloiksi, mutta jotenkin kaipaisin käytännön vinkkejä, ohjeita tai jotain, millä pääsisi alkuun. Ehkä pitää aloittaa simppelistä pussista ja katsoa mitä kaikkea siihen ympärille pystyy väkertämään.

p12
p12
p13
p13

Lauantain kaupunkiasua, kun oltiin Heinin kanssa humputtelemassa. Humputtelin itselleni 26 euron arvoisen kynsilakan, joten paree olla maailman parasta töhnää! Oli tottakai pakko Tuulensuun jälkeen kieppasta Fidan kautta, että näin omin pikku kätösin pukemani mallinuket näyteikkunassa :D

Jäi selvästi päälle värikkäät sukkikset -vaihe, niiden perjantaisten violettien jälkeen. Se nyt vaan on ylivoimaisen helppo & halpa piristyskeino, jos asu on muuten musta.

Kommentit (39)

Shrek

Missä välissä sä kynsilakan ostit? Tietty semmoinen OPI:n hilelakka Sokokselta? Käpälöin niitä itsekin...

Päivi

Voisit kokeilla vaikka yksinkertaista kirjekuorilaukkua aluksi. Sen saa suorakulmiosta taiteltua ja jos haluaa hieman lisää tilavuutta sivuun voi laittaa lisäsuikaleet. Kannattaa valita jotain tukevaa kangasta.

Kirppishommat rokkaa, odotan niin innolla, että pääsen viikon päästä tonkimaan Pariisin second hand -tarjontaa ja hullaantumaan Kiliwatchille. :)

wiid

Kyseinen laukku on myös omia suosikkeja! Sinulle tuo ketju tosin näyttää olevan juuri sopivan pituinen, itse olen 165-senttinen ja ikävästi tuppaa nostamaan tietyissä tilanteissa hameenhelmaa.. :D

Nyt muistan miten ihania erilaiset sukkikset on. Itellä on taas kaikki rikki, saa etsiä perusmustiakin sukkiksia laatikon kätköistä. Ja varastaa siskolta.

Minulla onkin aika saman näköinen hattu (postasin siitä nyt kuvan omaan blogiini.)

Jos haluat ommella nahkalaukun, hanki ompelukoneliikkeestä nahkaneula ja nahalle sopiva paininjalka. Teflonpinnoitettu olisi varmaan hyvä, mutta ihan varma en siitä ole... Liikkeessä osaavat kuitenkin neuvoa!

Jos käytät materiaalina vaikkapa sitä vanhaa nahkatakkia, luulen sen onnistuvan ihan näppärästi. Ihan perus kotikoneella kun pitäisi pystyä ompelemaan pukinenahkaa. Tampereella on myös nahkatukkuja, joista olen itsekin materiaaleja hankkinut. Opiskelen siis kenkäsuunnittelua ja muutama laukkukin on siinä sivussa tullut tehtyä :)

Onnea kokeiluihin!

Mä en jotenkin tajunnut, että toi laukku on noin iso! Mä ajattelin, et se on sellanen minikukkaro just :D Mut tosi hyvä, et se on tuon kokoinen!

Henne

Jos yhtään pyssyy virkkuukoukkuk käessä, kannattaa ehottomasti virkata laukkunen! Ei tarvi mitään ohjeita, koska virkkaus on käsitöiden kuvanveistoa. Aika helposti huomaa, mikä vaikutus omalla tekemisellään on ja jos huomaa liian myöhään, aina voi purkaa! Mmm.. ite aattelin ehkä muutamasta suikaleiks leikellystä trikoopaidasta yrittää jotain väkertää koukun kanssa piakkoin kunhan saan jonku nurkissa pyörivistä rojekteista valmiiks. Kivvaa ja tunnelmallista marraskuuta sulle!

Sini

Hui! Sinuna varoisin laittamasta tuohon laukkuun kameraa :( Itsellä oli ekaa kertaa tuo laukku käytössä ja oli kamera mukana bileissä ja laukku hajosi , siis hihna repesi toisesta päästä irti. En siis tiedä että oliko laukussa liikaa painoa, että se ei kestänyt sitä. Kameralle ei sentään käynyt kuinkaan. Mutta kylläpä otti päähän, kun se tosiaan oli juuri sellainen laukku johon mahtui kaikki tarvittava mukaan, tosin voihan sitä käyttää clutchina mutta painavana ei oikein ole kiva kannella kädessä. No mutta toivottavasti siulle ei käy yhtä huonosti kun minulle!

Asta

Pakko kysyä, että mistä onnistut löytämään sopivan kokoisia värikkäitä sukkahousuja? Itsekin olen lähemmäs 180cm pitkä ja värilliset sukkikset on lähes poikkeuksetta liian lyhyet, haarat roikkuu polvissa.

Sande

Ihana laukku! Täytyykin pitää silmät auki, jos osuisi joskus omallekin kohdalle. Ja kivan väriset sukkikset. Taitaakin olla samat Voguet, joita olenkin jo hiplaillut, mutta vielä odottavat kaupassa.

Kannattaa tutkia valmiita laukkuja ja katsella niiden muotoja. Joskus niistä pystyy päällekinpäin näkemään minkämuotoisista paloista on tehty. Jos teet isompaa laukkua niin kannattaa laittaa sinne pohjaan paksusta puupahvista tuki, muuten laukun pohja on aika veltto. Ite oon tehny aika monenlaisia laukkuja ja kasseja, sekä juhla että arkikäyttöön. Isoin laukku jonka olen tehnyt oli matkustamiseen tarkoitettu olkalaukku joka mahtuu lentokoneessa matkustamoon. Siihenkin tuli kovitettu pohja ja vetoketjullinen sisätasku.

Nahkaa en ompelis välttämättä saumurilla kun eihän se purkaannu. Tavallinen suora ommel lähellä kappaleiden reunaa riittää. Jos nahka on tosi ohutta ja pehmeää niin ihan tavallinen koneenneula kyllä menee siitä läpi. Kannattaa vaan ottaa vähän paksumpi neula ettei paksuissa kohdissa katkea niin helposti. Jos ei halua ostaa teflon-jalkaa niin voi hommata teflon tarroja jotka liimataan paininjalan pohjaan, helpottaa ompelua kummasti. Toinen vaihtoehto on sitten että kokoajan tasaisella vauhdilla vetää nahkaa pois paininjalan alta.

PS. Mun vanhassa blogissa on videotutoriaali laukun ompeluun

http://evildressmaker.blogspot.com/2008/10/laukun-ompelu-ohje.html

nane_

Mulla on tollanen Dear-pussukka kosmetiikkalaukkuna. Sinne mahtuu pieni omaisuus sisään. Siitä on tullut ihan rrrrakas :)

Sannnna-

eBaysta löytyy muuten pilkkahinnalla tosi kivoja ja simppeleitäkin laukkukaavoja :)

Tuota bambilaukkua olen minäkin metsästänyt jo aikani, no ehkä nyt viimein huuto.netin huutoni tärppäävät.. :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013