HR:n parissa töitä tekevänä minulla on usein edessäni aihekokonaisuus, johon kuuluu hyvinvointi, stressinhallinta ja ihmisen jaksaminen. Hyvinvointia ei kannata koskaan ajatella vain työhyvinvointina, vaan ihminen on aina kokonaisuus. Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kuuluu myös elämä työpaikan ulkopuolella. Se on itsestäänselvyys, mutta jostain syystä yhä edelleen kovin usein törmään keskusteluihin työhyvinvoinnista ja työuupumuksesta. Stressi tai uupumus ei kuitenkaan katoa maagisesti työpaikan ovien ulkopuolella, vaan se jatkaa matkaansa myös kotiin. 

Itse siedän stressiä hyvin, vaikkei se mikään keulimisen arvoinen asia sinänsä olekaan. Stressi toimii jopa polttoaineena, josta ammennan voimaa ylittää itseni ja nautin sen tuomasta draivista. Pieni paine vauhdittaa ideointia. Mutta jatkuva stressitila on kuitenkin aina hälytysmerkki jostain, esimerkiksi että työkuorma on vinossa tai elämässä on jotain muuta ylikuormitusta aiheuttavaa.

Stressi on läsnä meidän jokaisen arjessa aina silloin tällöin, se on normaalia. En tunne yhtäkään ihmistä, joka tanssisi kevyesti ruusuilla päivästä toiseen, vaikka hänen Instagram-feedinsä olisi täynnä seesteisiä lifestyle kiiltokuvia. Kaikilla meillä on omat ongelmamme. 

Tilapäisen stressin käsittelyyn on tärkeää löytää juuri itselle sopivia työkaluja. Joku lähtee 10 kilometrin lenkille, toinen vetää peiton korviin ja nukkuu. Minä olen vihdoin löytänyt tilapäisen stressin ja paineen käsittelyyn täydellisen purkukeinon. Puutarhani.

Unohdan kaikki maalliset asiat kun kiipeän omenapuuhun ja alan leikkaamaan puuta uuteen uskoon. Vietin juuri elämäni terapeuttisimman huhtikuun, kun parturoin kaikki 20 valtavan suurta omenapuutamme. Huomasin latvuksissa keikkuessani, että siellä pystyn painamaan taustalle kaikki mieltä painavat asiat ja rentoudun. Olen olemassa vain omenapuuta varten.

Jokaisen omenapuun jälkeen hengitin syvään ja koin niin kevyen mielen, että sitä on vaikea kuvailla. Minä ilmeisesti puran kaikki mielenpäällä olevat asiat ja ahdistukset sormieni kautta ulos. Annan niiden valua pois käsieni kautta, upotan multaan tai puun latvuksiin. 

Oli myös helpottavaa huomata, että kaikki ne solmut mitä oli viikkokaupalla sisällään hautonut, järjestyivät omenapuita leikatessa perspektiiviin. Osa asioista lutviutui omenapuuterapian jälkeen kuin omalla painollaan ja osaa taas kieltäydyn enää ottamasta harteilleni. Kerääjäluonne kerää kaiken itselleen, vaikkei mitään syytä olisi. Pitää ymmärtää olla haalimatta kaikkia maailman murheita, etenkin sellaisia mihin ei voi itse vaikuttaa.

Olen nyt pari vuotta käyttänyt aktiivisesti puutarhaamme rentoutumiskeinona. Istutan, nypin, leikkaan, kokeilen. Ilmeisesti en lopultakaan ole kovin stressaantunut, sillä vanha puutarhamme on ihan yhtä villi ja rönsyilevä kuin aina. Mutta pääasia, että minulla on paikka nyppiä ja kitkeä, pudistaa mieltä ja elää käsieni kautta. 

Puutarhanhoito ei välttämättä ole kaikille stressinhoitokeino, se saattaa jopa lisätä stressiä, mutta pääasia, että jokainen löytää itselleen sen oikean purkuväylän. Kissan rapsuttelu, jooga, metsässä kulkeminen, villi tanssiminen, musiikki, kasvohoito, meditaatio, uni, pullataikinan vaivaaminen. Konstit on monet.