Olen hillonnut tätä puuvillakankaista hametta kangasvarastossa arviolta kymmenen vuotta. Kangas ei ole riittävän suuri mekkoon, jota siitä alunperin haikailin. Tiedän myös, että hameena tälle ei olisi ollut käyttöä. Vyötärö on noin XS-kokoa, joten minun olisi täytynyt tehdä koko vyötäröosio uudelleen ja tehdä nilkkapituisesta hameesta polvimittainen. Harkitsin myös toppia, mutta en keksinyt sille riittävän montaa alaosavaihtoehtoa. 

Kangas itsessään on kuitenkin hurmaava, joten siitä piti ehdottomasti tehdä jotain. Jolle olisi myös käyttöä. Lopulta päädyin tekemään hatun, ja sen jälkeen kangasta jäi vielä sen verran yli että teen joko kangaskassin tai Annille liivimekon. 

Vanhan (itse tehdyn) kirppishameen uusi elämä kesähattuna: 

Nyt siirsin kesähattukaavat ompelupöydältä veks eli säilöön. Muuten joudun perustamaan pienen hattuputiikin :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, neljävuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Heinäkuu
Toukokuu
Maaliskuu
Tammikuu
2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat