Ensimmäinen Kangastuksen ystävämyynnistä ostetuista kankaista on nyt muutettu mekoksi. Valitsin ensimmäiseksi projektiksi valkopohjaisen kukkaprinttikankaan, koska se oli jotenkin niin ihanan pirteä. Otin missiokseni tehdä samalla itselleni talteen perusmekon kaavan ja se itseasiassa onnistui tosi hienosti muokkaamalla yhtä jo olemassa olevaa kaavaa aika rankalla kädellä. Jatkossa on helppo ommella vastaavia mekkoja, ei tarvitse joka kerta säätää. Tähän asti olen leikellyt aina kaikki vaatteet vapaalla kädellä ja muokkaillut niitä sitten ompelun lomassa mieleiseen suuntaan. Säädön määrä on ollut vakio.



Kukkamekot alkaa nyt olla ojennuksessa ja valmiina, joten kesä voi minun puolestani saapua. Toiveajattelua mutta ei ole häpeä olla ajoissa valmiina.

Kommentit (13)

On niin ihanan kesäinen tytöntyllerö! :)
Itse pienen pojan kanssa kotona ollessa ihmettelen, miten kerkiät ommella tälläisiä ihanuuksia? Onko tuo helma muuten ns. puolikellohelma?

atomi

Voi että on ihana mekko! Tuollaiset kukkakankaat ovat niin nostalgisia. Äitini tapasi ommella itselleen kesäleninkejä juuri tuontyyppisistä kukkakuoseista. Eräskin valkopohjainen auringonkukkakangas oli sitten ihana...Olet kyllä taitava ompelija :-)

Vierailija

Ihana mekko,onko siinä vetoketju sivussa? Miten muokkaat kaavoja,sovittelet päälle? Pitäis kans tehdä mekko mutta inhoon niitä ohuita paperikaavoja :/

LittlePhoenix

Onpa nätti, niin mekko kuin nainenkin :) kanssaompelijana kysysin semmosta että onko tuo semmonen perus "hihaton" mekko vai onko siinä halterneck?

Emmi

Ihana mekko! :) taidolla tehty, eikä tule heti samanlaista vastaan kadulla! Voisitko joskus postata nuista kaavoista tai ompelusta vaihe vaiheelta? Vai onko se enempi toisen blogisi asioita? :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010