Häät. Tuo paljon tunnelatausta, hermoilua, iloa ja odotusta täynnä oleva päivä. Meillä se oli 4 vuotta sitten, aurinkoisena syyskuun 5. päivänä. Tänään juhlitaan keramiikkahääpäivää. Yhteistä taivalta noin muuten on takana jo yli 7 vuotta, enkä voi käsittää miten aika on mennyt näin nopeasti. Vastahan me tavattiin!

En uskonut ennen Sakun tapaamista siihen oikeaan, mutta näiden seitsemän vuoden aikana minulla ei ole ollut epäilystäkään etteikö tuo lappilainen karvapää olisi minulle se oikea. Ennen Sakua suhtauduin niihin oikeisiin ja rakkauteen ylipäänsä harvinaisen kyynisesti (pessimisti ei pety / avioerotilastot ovat armottomia), ja pidin tosi rakkautta etsiviä vähän pöljinä. Tottakai ymmärrän että maailma ei aina pyöri kuten sen odottaa pyörivän ja että se oikeakin saattaa osoittautua lopulta vääräksi, mutta jostain syystä tässä suhteessa minulla on lapsen usko siihen että meidän juttu on nyt sitä ihteään. Entiseltä rakkauskyynikolta tämä on aika iso tunnustus (ja takinkääntö).

Mutta ettei nyt mene ihan ällöpumpuliksi, laitetaan kuvaa kehiin. Hillitöntä kikatusta aiheuttaa yksi ensimmäisistä yhteiskuvistamme, voi vitsi tuota Sakun tukkaa aaww.. Eipä sillä että oma peroksidiblondini olisi yhtään sen luonnollisempi. Tässä oltiin itseasiassa menossa ensimmäistä kertaa suvun eteen esittelemään uutta sulhaskokelasta.

En pidä meitä sen erikoisempana parina kuin ketään muutakaan, kaikki ihmissuhteet kun ovat ainutlaatuisia omalla tavallaan, mutta sen uskallan sanoa, että me ollaan aika mahtavia yhdessä. Ei minkäänlaista epäröintiä suuntaan tai toiseen. Olemme itsenäisiä, mutta kuitenkin tiivis yksikkö. Molemmilla on oma elämä lomittain yhteisen kanssa, ja uskonkin että tämä vapaus ja luotto on yksi isoin syy miksi me toimitaan. Olemme ihmisinä täysin erilaisia, mutta jollain kummalla tavalla täydennetään toisiamme. Saku on harkitsevainen NO-man siinä missä minä olen YES-man ja aina valmiina lähdössä. Yhdessä me olemme tasapainossa. (Enkä minä ehdi hosua ihan niin paljon, kun on joku joka puhuu välillä järkeä.)

Riitelemme harvoin, mutta sitten kun räjähtää niin räjähtää kunnolla. Vähäiset riidat johtunevat siitä, että molemmat avaavat suunsa heti, kun joku asia kaihertaa mieltä. Itselläni on se periaate että paria kertaa enempää en suostu samasta asiasta jauhamaan, vaan sitten siihen pitää saada lopullinen ratkaisu, olen harvinaisen ratkaisuhakuinen persoona ja vihaan "puljaamista". Nääntyisin, jos joutuisin esimerkiksi raivostumaan kerta toisensa jälkeen Sakun olohuoneen lattialle jättämistä futiskamoista, kun voin ihan hyvin viedä ne kaappiin itse ja olla hermostumatta. Ongelma ratkaistu. Ja vastaavasti toisinpäin, ihan samanlailla toinen joutuu sietämään minun epäloogisia toimintatapojani, ei minun tapani ole ainoa oikea. Miksi käyttää energiaa mitättömyyksiin, kun ne on ihan helposti hoidettavissa itse.

Meilläkin tosin vei aikaa opetella riitelemään rakentavasti. Seurustelun alkuaikojen riidat päättyivät usein siihen että Saku oli pakkaamassa tavaroitaan ja muuttamassa pois, siinä missä minä olin kerta toisensa jälkeen ihan äimänkäkenä että mitäs nyt hemmettiä, ei pikku kärhämä kai ihan niin vakava asia ole. Kunnes minulle selvisi että Saku oletti riidan tarkoittavan heti sitä, että minä haluan hänestä pysyvästi eroon. Aika lyhyitä olisivat parisuhteet, jos riidan jälkeen olisi heti pakko erota.

Meidän suhteessa Saku on se toivoton romantikko, ja minusta saa kuulemma nyhtää hohtimilla rakkaudentunnustuksia. Rakastan rakastan, siitä huolimatta vaikka olenkin suomalainen tuppisuu.

Musiikkimaku meillä eroaa lähes täysin, eikä siinä ole näkyvissä kompromisseja. Joitain harvoja bändejä on neutraalilla maalla, mutta pääsääntöisesti inhoan Sakun suosikkibändejä. Tämä pätee nimenomaan näin päin, että minä en voi sietää Sakun musamakua. Onneksi kuulokkeet on keksitty, koska en takaa sittenkään sitä ikuisuutta yhdessä, jos joutuisin kuuntelemaan Killersiä päivästä toiseen.

Sakun mielestä taas on äärimmäisen rasittavaa, että minä haluan katsoa ainoastaan happy happy joy joy -luokan elokuvia, en mitään vakavaa enkä varsinkaan mitään pelottavaa. On nähkääs niin, että eläydyn leffoihin ihan liikaa, ja ahdistun, jos juoni on ahdistava. Kauhuelokuvat olen hylännyt jo aikapäiviä sitten, koska haluan nukkua yöni rauhassa. Tästä johtuen käymme leffassa harvemmin yhdessä, mutta onnea on ystävät. Minulla ne, jotka lähtevät katsomaan aivottomia happyhappy pätkiä, ja Sakulla niitä, kenen kanssa tuijottaa scifiä ja maailmanlopun alku -filkkoja.

Joten life is good ja lähden iloisena viidennelle vaimovuodelle. Arvostan avioliittoamme juuri tällaisenä kuin se on, että toisen kanssa on helppo hengittää ja synkkaamme yhteen vaikka elämä olisi kuinka kiireistä. Se on ihanaa. Stressaavassa arjessakin tietää, että kotona on tukipilari, vaikka olisi hetkellisesti kuinka kärttyinen ja karmea akka tahansa.

Yllä oleva on viimeisin meistä otettu pariskuntakuva parin viikon takaa. Aika kuumaa tyylikkyyttä nysseasemalla :D Selvennykseksi on ehkä syytä kertoa, että kyseessä on rooliasut ystävän videoprojektia varten.

Mutta ihanaa hääpäivää meille, ja jos tämä sattuu olemaan jonkun muunkin hääpäivä niin onnea onnistuneesta valinnasta, syyskuun viides oli upea, ainakin täällä Mansessa.