Lukijavinkin perusteella hypättiin eräänä kauniina aamuna Dublinin Tara Stationilta junaan, jonka päätepysäkki oli Howth (Binn Éadair). Howth on pieni kalastajakylä Dublinin edustalla, ja sinne köröttelee vihreällä Dart-junalla vain puolisen tuntia. Liput saa ostettua käteväsi aseman automaatista, ja kannattaa ottaa meno-paluu (return) heti kerrasta. Lippu (n.6e) on voimassa koko päivän, joten paluujunaan voi astella mihin aikaan tahansa. 

Howthiin kannattaa lähteä joka tapauksessa, mutta ihan erityisesti silloin, jos ei aio muuten poistua Dublinista loman aikana päiväretkille muualle Irlantiin. Howthista löytyy upeita vaellusreittejä, mutta ilman eräjormakamojakin pärjää hyvin. Kannattaa tosin vilkaista säätiedotetta, sillä vesisateella tai hernerokkasumussa rinteille ei välttämättä kannata lähteä. 

Howthin juna-asema on paraatipaikalla heti rantabulevardin kupeessa. Kannattaa ehdottomasti kävellä aamukahville tai lounaalle sataman ravintoloihin. Dublinilainen taksikuskimme suositteli lämpimästi paikallisten ravintoloiden fish&chipsiä. On kuulemma aivan eri maailmasta, kuin Dublinin keskustan pubeissa. 

Ravintoloita riittää koko kadun mitalta ja suosittelen muutenkin kävelyä kadun loppuun asti, sillä perillä odottaa kaunis merimaisema, Howthin majakka, ja sieltä näkee koko rinteille kohoavan kylän. Näky on epätodellisen seesteinen, ihan kuin ei olisi enää nykyajassa. Sisämaan kasvattina kalastajakylät tuppaavat olemaan aina hieman eksoottisia.

Ylös rinteille (Cliff Path) lähdettäessä kannattaa varata jalkaan hyvät ja pitävät kengät. Korkkarit on no-no. Lisäksi kannattaa napata purjevenesataman reunan turisti-infosta mukaan alueen kartta, tai ladata se kännykkään etukäteen. Kuuluvuudet katoavat saaren keskiosissa ja Irlannin sää on sangen oikukas. Varoitusmerkit eivät ole rinteille kavutessa turhaan. 

Kauniina päivänä näköala aukeaa kauas merelle, mutta pureva tuuli kannattaa pitää mielessä, ja pakata laukkuun takkia ja hattua. Dublinin keskustassa pärjäsi tuona kyseisenä päivänä T-paidalla ja shortseilla, mutta Howthissa kääriydyin tuulisimmilla paikoilla villapaitaan ja tuulen pitävään takkiin!

Kallion reunalla kulkeva kävelupolku on helppokulkuinen, eikä kiipeilyä tarvitse harrastaa. Korkean paikan kammoiselle jänniä paikkoja saattaa olla muutama, mutta muuten kulku on iisiä. Ihailimme maisemia kaikessa rauhassa ja pidimme lounastauon luonnossa.

Harkitsimme ensin koko niemen kiertämistä, mutta reitti olisi ollut jo todella pitkä ilman kunnollista vesivarastoa. Päätimme lopulta oikaista kylän läpi takaisin Dart-asemalle ja kyllä kannatti maisemien puolesta sekin päätös. Matkalla sai ihailla sekä upeaa luontoa että Howthin kylän kauniita taloja, kirkkoja ja hautausmaita. 

Howthilla on oma historiansa viikinkien kanssa, joten suosittelen ehdottomasti tutustumaan alueen menneisyyteen ennen reissua.  

Tässä vielä kulkemamme reitti mutkat oikoen kartalle piirrettynä. Kulutimme aikaa Howthissa yhteen noin 5 - 6 tuntia junamatkoineen, lounas- ja kahvitaukoineen. Tästä saa ehkä hieman osviittaa rennosta ajankäytöstä. Kilometreissä matka oli suunnilleen 6 km eli ei juuri mitään, mutta kummasti sitä aikaa kului maisemia ihastellessa. 

Tämä on ehdottomasti Dublinin matkaajan must see -osastoa.

Kommentit (2)

Marianna

Me käytiin kesällä 2013 Dublinissa ja tehtiin päiväreissu Howthiin koska haluttiin nähdä hylkeitä - ja niinhän me nähtiin <3_<3 Siellä satama-altaassa niitä aina välillä polskuttelee, ihan omasta tahdosta koska niiden ruokkimisesta taisi saada komiat tonnin sakot tms. Hieno paikka ja ehdottomasti tosiaan must see -osastoa (:

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat