Edellisen kerran kun matkanpäänä oli Arthur's seat, minä ja mieheni eksyimme pahemman kerran sakeaan sumuun. Reissu muuttui sen myötä niin vaaralliseksi, että vieläkin pyörryttää ajatella mitä olisi voinut sattua. Mutta virheistä oppineena varmistettiin tällä kertaa, että päivä on kirkas. Pakkasin myös mukaan juomapullon, sillä mäkisellä vaelluksella se on ihan kiva olla olemassa. En pääse yli siitä vuosien takaisesta kerrasta... "tuollainen pikku nyppylä, piankos me sinne ja takaisin kavutaan, mitään vesipulloa tahi karttaa tarvita!" :D Sitten tuli sumu, ja tunti muuttui koko päiväksi. 

Arthur's Seat kohoaa keskellä Edinburghin kaupunkia. Se on sammuneen tulivuoren jäänne, ihan samaan tapaan kuin viereinen linnavuori, jonka päälle Edinburghin linna on rakennettu. Yksi Artturin istuinta koskevista sitkeistä legendoista kertoo, että tuolla huipulla olisi joskus sijainnut Kuningas Arthurin linna, Camelot, ja näin ollen siellä olisi sijainnut myös eräs tietty pyöreä pöytä. Tästä ei ole kuitenkaan mitään todisteita, mutta onhan se kiehtovaa ajatella kävelevänsä Camelotin tiluksilla. 

Näköala vuorelta yli Edinburghin on henkeäsalpaava. Koko historiallinen kaupunki levittäytyy silmien eteen. Huipulta näkyy myös Forthinvuono, jonka rannalle Edinburgh levittäytyy. 

Itse vaellukselle on helppo lähteä Holyroodin palatsin vierestä. Suosittelen vilkaisemaan karttaa etukäteen, että on edes jokin käsitys mihin on menossa. Reitillä on myös opasteita, mutta kuten edellinen keikka osoitti, niitä ei löydä jos hernerokkasumu yllättää. Skotlannin sumutilanne on sellainen, että et näe edes omia sormiasi, kun ojennat käden eteen. Jos haluaa päästä helpommalla, suosittelen menemään "Main path" -merkittyä reittiä, joka kiertää huipulle parkkipaikalta katsoen vasemmalle. Oikeanpuoleinen reitti tietää tiukkaa jyrkkää ja loputonta kiviportaikon nousua puolivälistä eteenpäin.

Upea aamuaurinko helli meitä, kun läksimme matkaan. 

Ensimmäisen nousun jälkeen vasemmalla puolella on St Anthony's Chapelin rauniot. Vanhasta kappelista on jäljellä enää pieniä osia, mutta näköala on aivan uskomattoman kaunis raunioiden läpi. Mietin kappeliin noustessa, että on mahtanut juhlaväkeä sapettaa 1300-luvulla, kivutessaan kirkonmenoihin. Tai sitten skotit olivat hyväkuntoista sakkia. 

Kappelilta on vielä melkoinen matka huipulle, mutta maisemat vain paranevat askel askeleelta. Kannattaa kulkea ihan rauhassa ja nauttia näkymistä joka suuntaan. Laaksossa näkyi kiitävän paljon kuntoilijoita, joten urheilulliselle Holyrood Park tarjoaa paljon haasteita. Me liikunnanvihaajat taas yritämme lähinnä selvitä hengissä noususta. 

Korkein huippu kohoaa 251 metrin korkeuteen. Merkityillä poluilla pärjää ihan perusturrena, mutta suosittelen lämmöllä tukevia ja pitäviä kenkiä, sillä kivet ovat yllättävän liukkaita. Kannattaa lisäksi ottaa huomioon, että korkeuksissa puhaltaa napakka tuuli, joten reppuun on hyvä varata lämmintä vaatetta lämpimänäkin päivänä. Lisäksi Skotlannin sää on todella oikukas, koskaan ei tiedä mitä taivaalta seuraavaksi tulee. Muuten mitään erityisvarusteita ei tarvita, etenkään kirkkaana päivänä. Turisteja näkyi tallovan huipulle rimpuloissa ballerinoissa.

Meidän vaelluspäivänä oli aurinkoinen ja lämmin keli (+18), ja laaksoissa pärjäsi T-paidalla, mutta huipulla piti vetää pipoa, huivia ja kaulaliinaa takin lisäksi. Seuraavassa kuvassa näkyy korkein huippu erään turren kainalossa. 

Huipulta puiston toiselle puolelle laskeutuessa voi nauttia pehmeistä Skotlannin nummista ja ottaa vaikka nokkaunet. Sammaleen ja ruohon peittämä tiivis maapohja on pehmeämpi kuin untuvatyyny. Tulee väkisin mieleen Outlander-kirjoissa kuvailtu skottien tapa yöpyä taivasalla ilman mitään tykötarpeita. Nyt ymmärrän. 

Viimeinen lasku alas ja näköalat yli Edinburghin kaupungin:

Ps. mikään kivikehistä ei vienyt muinaiseen Skotlantiin, kokeilimme pienimpiäkin :D