Meidän omenapuut eivät tunne kohtuutta. Joka toinen vuosi ne nitkuttavat yhden (rupisen) omenan taktiikalla, ja joka toinen vuosi ne taas tursuavat niin paljon omenaa, että latvat taipuvat maahan asti!

Tänä vuonna on yltäkylläisyyden vuosi, ja yritän parhaani hukata omppuja joka suuntaan. Olen mm. kantanut koko viikon omenasankoja työkavereille, jotka mielivät hillottavaa tai muuten vaan mutustettavaa. Siltikin omenaa riittää vielä vaikka pienelle siideritehtaalle!

Puutarha alkaa muutenkin kääntyä syksyyn, vaikka lämpömittarissa onkin vielä lukemia. Ruusut tosin ovat hämääntyneet lämmöstä ja alkaneet kehittää marjojen rinnalle uusia nuppuja!

Tänä syksynä meidän puutarha ei noin muuten ole ihan paraatikunnossa vaan ennemmin ydinpommin jäljiltä, kun puoli tonttia on myllerretty kaivinkoneella putkirempan vuoksi. Mutta vaikka hiekkakenttää ja menetettyjä kukkapenkkejä on surkeaa katsoa, lohduttaa tieto putkiston tuliterästä kunnosta. Vanhat tuubit olivat sen verran heikossa hapessa, että homma oli pakko hoitaa heti eikä kohta. 

Ja onhan tässä toisaalta se hieno puoli, että nyt pääsen ensimmäistä kertaa pihasuunnittelun pariin. Hiekkakenttä on kuin valkoinen paperi, joka odottaa värikynää!