Luulenko vain että ilma muuttui välittömästi heinäkuun vaihduttua elokuuhun, olen aistivinani hienoisen kirpeyden ja erilaisen auringonpaisteen kuin vielä pari päivää sitten. Luonnon värit ovat syvemmät, eivätkä niin kuulaat kuin keskikesällä. Kesämekoilla on kuitenkin vielä armonaikaa, etenkin villatakkien kera. Mutta tällä kertaa vielä ilman neuleita.


Vyö ja laukku - kirppis, kengät - Minna Parikka, mekko - Olivia Rougen ompelema.





Tämä asu oli niin hätäisesti kerätty kasaan ennen lähtöä, että en ehtinyt miettimään sopiiko mikään osanen yhteen keskenään. Ei sovi, mutta tykkäsin asusta jostain syystä siitä huolimatta. Sisälläni asuu pieni mätsääjäintoinen, vaikka olenkin pohjimmiltani sitä mieltä että riitasoinnut ovat usein kiinnostavampia.

Siskoni soitteli jo tuon vihreän laukkuni perään, on kuulemma ihan selvästi sen nimellä varustettu :D

 

Kommentit (8)

Martha

Ihan saman syksyisen tunnelman olen aistivinani nyt elokuun ensimmäisinä päivinä. Olkoonkin vain mielentila, mutta auringonvalo tuntuu lankeavan matalammalta kuin heinäkuussa ja värit hehkuvat syvemmin.

Puolestani kesämekot saavat jäädä odottamaan ensi kesän helteitä. Elokuu ja mekot ovat yhtä rakkautta! Loppukesä/alkusyksy ja kerrospukeutuminen, asustamisen loputtomat mahdollisuudet!

Aaaaa noi pupukengät!! En kestä! Harmi, ettei mulla nykyään tuu käytettyä korkkareita juurikaan :( Muuten alkaisin säästää noihin heti.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

-1 litra tomaattimehua
-3dl kookosmaitoa
-valkosipulia, sipulia
-chiliä
-(kanaliemikuutio)
-suolaa ja muita mausteita oman maun mukaan
-tuoretta tilliä
-katkarapuja
-1 tl sitruunamehua

Kuullota kattilassa öljyssä sipulit, kaada perään kookosmaito ja tomaattimehu, + mausteet. Keittele vartin verran ja kun valmista, sekaan tillit ja katkaravut. Se on siinä :)

Ps. ei vitsi että alkoi tehdä mieli tätä keittoa nyt!

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Elli

Kaipailin yhtä vanhaa reseptiä Liikunnanvihaajan puolelta, mutta en löytänyt blogia enää mistään. Muistelen joskus kokeilleeni keittoa, johon tuli ainakin tomaattimurskaa, kookosmaitoa ja katkarapuja, mutta en muista mitä kaikkea muuta siihen tuli?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat