Nyt oli aika upottaa ensimmäistä kertaa kädet multaan ihan virallisesti. Kovin kunnianhimoisesta projektista ei ollut kyse, mutta jostain on aloitettava. Rakastan päivänkakkaroita ihan yli kaiken, joten ostin kauppareissulla 3,50 euron markettapuskan. Idea oli saada vihdoin kunnolla käyttöön ikivanha kirppikseltä löytynyt maitotonkka, jota olen tähän asti käyttänyt leikkokukkavaasina.


Koska viritelmän on pakko kestää tuulta ja tuiskua, tein kevyestä tonkasta painavan laittamalla pohjalle ensin isoja kiviä, ja multaa vasta sen jälkeen. Sitten kukka irti muoviruukusta ja mullan sekaan, ja koko komeus portaille.




Pakko myöntää että vaikka olenkin perinainen ja pidän kukista oikein paljon, olen ollut aina vähän (ihan vähän) sitä mieltä että turhaa turhaa. Alan kuitenkin kääntämään takkiani tässä(kin) asiassa, sillä kyseinen päivänkakkaramaitotonkka ilahduttaa minua joka kerta kun kuljen ovesta sisään ja ulos.

Olisikohan syytä ottaa seuraavaksi käsittelyyn tämä upea tilataideteos :D lupaan ja vannon että ensi viikolla käyn etsimässä kukkaraiset parvekeruukkuihin. Jotkut idioottivarmat, mitkä eivät kuole heti jos unohdan niitä kastella.


Kommentit (23)

Kukat eivät ole turhia. Ikinä. ;) Ne ovat elämän pieniä välttämättömyyksiä. Mutta muista käyttää hanskoja mullan kanssa puljatessasi raskausaikana.

Kaupunkilainen

Hei, ihanan näköinen istutus! :)
Ja Marketta pysyy pitkän aikaa hienona.
Tuo kivihomma oli fiksu senkin takia, että teit ruukkuun samalla salaojituksen, koska ilman reikää pohjassa vesi jää makaamaan ja tukehduttaa juuret.
Ruukkukukat on siitäkin ihania, että ei tarvi perata rikkaruohoja ja voi vaan nyppästä kasvin pois ku kyllästyy ja haluaa vaihtelua. Itellä menossa jo toinen kukkasatsi, ekat oli narsissit ja nyt on orvokit. Heinäkuussa sitten vielä uudet kukat... Kukkaista kesää:)

anonyymi

Niina hei! Pieni korjaus näin vanhemmalta naisihmiseltä: tuo on maitohinkki. Maitotonkka on se iso kaksikorvainen astia, jossa ennen lähetettiin maitoa maatiloilta meijeriin ;)

Ihanaa kesää teille ja tulevalle suloisessa talossanne unohtamatta Nöpöä!

Kaivoska

Jos tykkäät pelargonioista, niin ne kestää kuivahtamistakin. Loistavat laatikoihin!

-A

Mä suosittelen riippapelargoniaa. Alkaa riippumaan köynnösmaisesti kasvaessaan. Kestää pitkälle syksyyn. Kun kukka on kukkinut katkaiset vaan kukkineen oksan pois. Vettä tarttee mutta voi vähän kuivahtaa välillä eikä kuole.

Minna

Kaunis asetelma tuli! Mäkin oon vasta parin viime vuoden aikana innostunut enemmän kesäkukkien laitosta, oon jopa hullutellut ja vaihtanut kukat vuodenajan mukaan ;) Siis keväällä narsissit, kesällä kaikkee runsaasti kukkivaa, syksykukat ja sitten vielä talvi-istutukset erikseen. On ne vaan niin kauniita ja tuottaa iloa joka päivä kun niitä katselee <3

Ilona

Noita laatikoitahan saa altakastelumallinakin, olivat tosin melko hintavia. Oliskohan ollut Kodin Terrassa? Olen niitä myös laiskana kastelijana harkinnut, Varsinkin tosi paahteisella paikalla saisi kukkia olla kastelemassa kokoajan.

Mate

Pelargonioiden lisäksi lumihiutale kestää tosi hyvin hajamielistä kastelijaa. Mulla on ollut lumihiutale parvekkeella monena kesänä ja välillä on ollut reissun takia viikonkin ilman vettä eikä ollut moksiskaan! :) Ja kukkii pitkälle syksyyn.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

JUST tuollaisia, voi helvata kun olisin tiennyt noista toissaviikolla kun jouduin hakemaan ikeasta rekin ja henkareita arrgh!!! No, uusi reissu sitten vaan.

(pikku ongelmia tällä hetkellä kommentoinnin suhteen kun blogialustaan tehdään huoltoa, mutta parin päivän päästä pitäisi olla kaiken kunnossa taas :))

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Leenukka

Klasulla sekä kodin ykkösen Anno-sarjasta löytyy myös tuonnäköiset ledivalot, toimivat ihan sähköllä ja ovat ulko- ja sisäkäyttöön tarkoitetut. Ovat kyllä kauniit, nimimerkillä omistan molemmat

Sirpa

Hei!
Pelargoneja minäkin suosittelen, ovat niin nostalgisia. Itse olen istuttanut punaisten pelargonien väliin valkeita lobelioita.
Täälläpäin tuo astia on maitopääläri ;)
Kaunista kesän alkua ja tsemppiä raskauteen!

Onpas kivan raikkaan näköinen istutus! Kiitos hyvästä vinkistä, sillä olen juuri tekemässä istutuksia kolmeen omaan maitohinkkiini. Valkoiseen emaliseen ajattelin laittaa hajuherneen, siniseksi maalaamaani hinkkiin keltaisen samettiruusun. Kolmanteen, samanlaiseen alumiiniseen en ollut vielä keksinytkään kukkaa, siihen taitaa tulla valkoinen marketta :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012