Jotkut tarinat ovat sellaisia, että vaikka niiden vakuutetaan olevan tosia, en kuitenkaan usko. Mutta tosiasiahan on yleensä se, että totuus on tarua ihmeellisempää. Sain työkaverilta käteeni Ville Haapasalon, "Suomen suurlähettilään Venäjällä", kirjan Et kuitenkaan usko. En uskokaan, mutta haluaisin uskoa, että kaikki nuo ihan absurdit tarinat olisivat totta. 

Toinen työkaverini kertoi, että hänen isänsä on tunnettu tarinankertoja, joka on ansainnut lempinimen yläkantti. Luovan liioittelun jalo taito on sellainen mitä vaalin ja käytän tehokeinona jatkuvasti, kun itse tarinoin. Tosin käytän sitä niin, että kuuntelija aivan varmasti tietää kyseessä olevan liioittelu, eikä varsinainen valehtelu. 

Kauko Röyhkän kirjaamat Haapasalon muistelmat hänen Venäjän vuosistaan ovat niin käsittämättömiä, että en tiedä laitanko Villen vahvaan yläkanttiluokkaan vai onko tämä tarinakokoelma muka oikeasti totta. Ei se voi olla. Eihän?

Toisaalta Haapasalo on näyttäytynyt persoonana sellaisena vesselinä, että miksipä ei. Hän jos kuka olisi voinut kokea kaikki nämä kirjan episodit. Voihan se olla, että kaveri on joutunut luovuttamaan kämpän talonvaltaajarotille: 

"90-luvulla Pietarissa oli valtavia rottalaumoja. Ne saattoivat valloittaa talon. Yhdelle mun kaverille kävi niin. Ensiksi tulivat pienet rotat, jotka söivät itsensä läpi seinistä, ne olivat tiedustelijoita. Sitten tulevat ne puolimetriset. Me yritettiin kaikkia konsteja, lasia sementtiin, mutta mikään ei auttanut. Lopulta me seistiin jakkaroilla ja hakattiin niitä laudalla, kun niitä tuli seinästä. Me tapettiin sen yön aikana varmaan toista sata rottaa. Niitä vaan tuli ja tuli. Ne söivät kaiken. Me hommattiin kissa sinne, ja ne rotat veivät sen. Kissasta ei ollut mihinkään."

Ja tämä on kaikista tarinoista se kevyin. Mutta tuosta saa ehkä käsitystä millä tasolla kerronta on. Kaikkea varmasti voi sattua kun lähtee kielitaidottomana teatterikouluun Leningradiin vuonna 1991 ja on koulun ainoa ulkomaalainen.

Jos et ole vielä lukenut tätä kirjaa, vahva suositus että hanki se käsiisi. Yläkanttiin tai ei, kirja on hiuksia nostattavan viihdyttävä, kauhistuttava ja täysin uskomaton. 

Ps. Alan olla entistä ylpeämpi, että Haapasalon USA:n reissuohjelman krediiteissä oli meikäläisen nimi :D

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010