Se asshole, joka rakkaan mummofillarini nyysi, on edelleen vapaalla. Olen kuitenkin vakaasti siinä uskossa, että pyöräni vielä löytyy ja mielellään kera syyllisen. Hekumoin jo valmiiksi ajatuksella, että kaupungilla tulee kohtaaminen.

Mutta koska fillari on minulle välttämättömyys, olen tässä viikon verran selannut uskollisesti käytettyjen tavaroiden myyntipalstoja. Ja nyt! Mikä helmi löytyi! En ollut uskoa silmiäni, kun myynti-ilmoitusta avatessa eteeni pamahti tasan samanlainen pyörä, kuin mikä minulta varastettiin. Paitsi että tämä beibs on tuhat kertaa paremmassa kunnossa kuin oma mummikseni. Päivitetty versio 2.0 :D Voiko olla näin iloinen yhden pyörän takia? VOI!

Kävin tänään noutamassa kaunokaiseni kotiin. Vähän pitää nostaa tankoa ja satulaa, vissiin joku vähän lyhykäisempi tuota käyttänyt minua ennen ;)

g3
g3

Pyörää noutaessani fiilistelin jo kesäistä Ginan ponchoa, siinä toinen helmi fillarin lisäksi. Heräteostos, joka tarttui mukaan etsiessäni alustoppivaraston täydennystä. Tai oikeastaan täyttä uusimista, heitin vanhat virttyneet ja värjäytyneet kaikki roskiin. Uskomatonta, miten pitkälle sitä venyttää käyttövaatteiden ostamista... jostain tuntemattomasta syystä ahdistaa laittaa rahaa johonkin niin järkevään :D yhtä ärsyttävää kuin puuterin ja ripsarin ostaminen. Rimpsumekkoja on paljon kivempi hypistellä.

g2
g2
g1
g1

Kyllä nyt kelpaa aloittaa viikonloppu täydellisen mummiksen kanssa :) Ja tuhannen lukon prkl. Olen ihan käsittämättömän iloisella tuulella jeejee!!!

Ps. haluan silti löytää vanhan rakkaani, joten saa pitää silmät auki kaupungilla, tuntomerkit täällä!

Kommentit (21)

sohvi

hehee, sillon kun kerroit sun varastetusta pyörästä niin näin seuraavana yönä unta että löysin sun pyörän! :D Sit tulin tosi onnellisena laittamaan siitä sulle kommentin :DD En tajuu mikä sen unen idea oli, mutta ainakin asia oli jäänyt nähtävästi takaraivooni miettimään :D

Tiina

Voi se löytyäkin;) Yhden ''tutun'' ruoholeikkuri varastettiin. Kun se sitten meni katsomaan netissä myytävänä ollutta hyvä kuntoista ruohonleikkuria vanhan varastetun tilalle niin myyjän pihalla odotti mikäs muukaan kuin juuri tämä miehen oma varastettu leikkuri.

Jee et sulla on fillari taas. Ja mä pidän peukkui että vanha löytyy. Se on muuten outoo että ottaa niin kukkaroon ostaa käytttötavaraa mutta kivoja juttuja ostaa mielellään :D

milla

Toi on niin totta, että "järkevää" ja jokapäivästä ei millään tekis mieli ostaa. Ehkä takana on se, ettei niissä ole mitään uutta. Samanlaisia ripsareita, puutereita ja toppeja päivästä toiseen. :D

ella

Heh, luulin jo, että fillarisi vienyt on lukenut blogiasi, tullut synnintuntoon ja palauttanut sen, mutta ei sentään :D Hienoa silti, että olet löytänyt hyväkuntoisen korvaajan.

Itselleni meinasi tänä aamuna tulla itku, kun pyöräni lukko oli jumittunut kiinni, eikä avain kääntynyt lukossa milliäkään. Nyt toimii, mutta koko päivän harmitti vietävästi. On ne polkupyörät eräille tärkeitä :)

ss

Tuli tästä mieleen, tutulta varastettiin pyörä joka oli lukittuna pyörätelineeseen, pyöräteline lähti siis myös mukaan :D Mutta kyseessä taisi olla muistaakseni joku vasta paketista revitty miesten täysjousitettu maastopyörä tms

kiva että sait uuden pyörän!

voi, just ostin tänään uuden eyelinerin, kuivashampoota ja uuden luomivärin loppuneen tilalle, ja kiroilin, että olisin saanut rahalla ainakin 2 paitaa! :D meikkien osto on kivaa sillon, ku etsii vaikkapa ihan uudenväristä huulipunaa huvin vuoksi, ei sillon ku joku vanha välttämättömyys loppuu :P

Ihanaa et oot löytäny uuden pyörän! Oot niin oikeessa, perusvaatteiden ostaminen tuntuu usein 'rahantuhlaukselta', vaikka niistähän se vaatekaappi sitten rakentuu ja niille se perustetaan :)

Ellu

Kiva et löysit samanlaisen pyörän:) Mua niin otti päähän sun puolesta kun sun pyörä varastettiin! Multa on varastettu kaks pyörää ja lopulta ostin uuden pyörän lisäks paksun kettingin jolla fillarin saa lukittua pyörätelineeseen tai johonkin muuhun. Ei se välttämättä estä jotakuta silti varastamasta sitä mutta ainakin vaikeuttaa hiukan. Hitsi, inhoon pyörävarkaita!!

Toi poncho on muuten aivan ihana! Mä jostain syystä rakastan ponchoja valtavasti ja ostaisin kaikki vastaantulevat yksilöt:)

eimii

Onnea uuden pyörän onnelliselle omistajalle! :) Toivottavasti salama (tässä tapauksessa kakkapää-varas) ei iske kahta kertaa samaan paikkaan!! Viimeisen kuvan söpöstä hymystä kyllä välittyy sun onnen tunne. :D ^^, Ihanaa aurinkoista viikonloppua!

Pia

Joskus muunnoin aikoinaan, mun fillari varastettiin ja sitten se olikin tullut takaisin parin päivän päästä o.o Välillä mä mietin kuka sen mahto viedä.

Mahtava sattuma! Tuo sinun pyöräsi näyttää tosiaan ihanalta! Noilla mummiksilla pääsee lujaa, eikä ne meinaa hajotakkaan kymmenien vuosien saatossa!

Elina

Hahaa! Kun multa varastettiin toi sama pyörä (pyöriiköhän Suomessa joku liiga, joka varastaa vaan Nopsa Picnic -pyöriä??) viime kesänä, niin kyttäsin monta kuukautta jokaista vastaantulevaa punaista pyörää silmä kovana odottaen sitä "kohtaamista". Kiersin myös kaikki vastaantulevat pyöräparkit siinä toivossa, että omani sieltä löytyisi. Eipä löytynyt, mutta bongasin yhden prikulleen samanlaisen, joka on seissyt niillä sijoillaan siitä päivästä lähtien, kun aloin omaani etsiä. On käynyt mielessä, että pitäisikö käydä testaamassa omia avaimia siihen, kun kukaan ei sitä tunnu kaipaavan:)

Se Ex-Miehelleen Keikistellyt

Niin totta!! Perusvaatteita ei oo ollenkaan kiva ostaa, ja sitte tulee tuijotettua kaappia kera ajatuksen "ei mitään päälle pantavaa". Minä, kun en osais vaikka töihin lähteä esimerkiksi lyhyessä hamosessa. Viime kesänä opettelin kyllä rikkomaan rajojani.. mutta se vaatinee vielä lisää harjoitusta :)

Tuo pallokauluspaita on ihana!

Sipe

Voi että kun en päässyt ihan vierestä näkemään, mutta voisin melkein sanoa nähneeni tuollaisen pyörän jonkun vieraan miehen käsissä täällä herwoodissa! Huomioni kiinnittyi mieheen ajelemassa liian pienen näköisellä punaisella mummopyörällä, joka oli varustettu mustalla kopalla ja ritsillä nökötti vielä tuollainen musta vaijerilukko. Jos törmään vielä ko. mieheen ja mummikseen niin voin vaikka....seurata niitä kotiin :DDD

lukija

Moips :) Näin sut tänään koskarin tykönä pyöräilemässä sakun kanssa. Sopi tosi hyvin sulle toi pyörä :)Tosi kivan näkönen

Tepa

Mun siskon pyörä oli joskus ollut lukitsemattomana kun sisko kävi kaupassa.Sitten se pyörä oli tuntunut jotenkin oudolta ja erilaiselta ku ennen.Parin päivän päästä sitten siskolle soitti joku tyttö joka asui melkein 10km päässä meistä, ja sano että joo on tainnut sekottua pyörät kauppareissulla.Sitten pyörät onnellisesti vaihdettiin ja tosiaan oli ollut ihan mekein identtiset violetit Tunturit,mutta siskopa oli ollut fiksu ja kaivertanut runkoon alle oman nimensä+puh.numeron.

Susanna

Hyvä, että löysit toisen samanlaisen. Meidän pyörävarastossa on tismalleen samanlainen pyörä, tosin niillä harmailla renkailla, jotka sinunkin pyörässä oli. Asun Vantaalla, eli sinun varastettu pyörä ei taida olla kyseessä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012