Dublinin keskustassa sijaitseva Guinnes Storehouse on aivan takuulla yksi maailman elämyksellisimpiä mainoksia. Sillä sitähän 7-kerroksinen kokonaisuus lopultakin on, Guinnessin mainos. Me turistit maksamme 20 euroa, että pääsemme sisään mainokseen, mutta myös tutkimaan Dublinin ja Guinnessin suvun historiaa. Nyt puhutaan kuitenkin sen luokan kokemuksesta, että parikymppinen on pieni hinta sisäänpääsystä. 

Osta mobiililippu etukäteen netistä, se kannattaa. Pääset suoraan sisään ja vältät suurimmat jonot. Ajankohtana aamupäivä on hyvä idea, ainakin meidän visiitillä sunnuntaiaamuna paikassa pääsi kiertämään rauhassa omaan tahtiin, väistämällä muutamaa ohjattua turistiryhmää aina silloin tällöin. Isompia massoja alkoi valua sisään puolen päivän jälkeen. 

Storehousen miljöö on aivan käsittämätön. On yhdentekevää pidätkö Guinnessista tai oluesta, tämä kierros on silti must see -osastoa. 1904 rakennettu tehdas oli käytössä vuoteen 1988 asti, jonka jälkeen se on kokenut huikean muodonmuutoksen turistien iloksi. Kaikki kerrokset on rakennettu viimeisen päälle elämykselliseksi. Mihin ikinä katseesi käännät, löydät jotain kiinnostavaa. 

Kierroksen aikana oppii sekä oluen että Guinnessin historiasta elokuvahuoneiden, maisteluiden ja vaikkapa vanhojen mainosten myötä. Itse rakennus on fiilistelyn arvoinen myös itsessään. 

Kierroksen päätteeksi pääsee nousemaan ylimmän kerroksen panoraamaravintolaan, jonka näköalat levittäytyvät yli Dublinin. Hintaan kuuluu pintin verran Guinnessia kyseisten näköalojen kera nautittuna, joten muista säilyttää sisäänpääsylipun kanta, jolla tuopponen lunastetaan.

Kerrotaan, että Guinness maistuu parhaimmalta juuri täällä, alkulähteillä. Pakko myöntää, että ei ihan oma lemppari, mutta pitihän tuota maistaa. Nyt olen virallisesti yrittänyt juoda tuopin Guinnesia :D

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010