Pääsin taas istumaan ompelukoneelle hetkeksi, ja surautin saumurilla Annille hauskat lökäpöksyt. Tai drop crotch -housut på engelska. Koska nämä olivat niin helppo tehdä ilman kaavoja, ajattelin että pakko vinkata täälläkin jos joku innostuu ompelemaan. Haarasta pudotetut housut ovat tosi kivoja kotihousuja, lapsi pystyy liikkumaan niissä riehakkaimmissakin leikeissä. Leveät resorit taas varmistavat sen, että housut eivät valu kannan alle. Tällä tavoin voi myös tehdä punttiin vähän ylimittaa, joka tarkoittaa kasvunvaraa. 

Mustavalkoinen trikookangas ja musta resori ovat Eurokankaasta, siellä oli vaikka mitä ihania lastenkankaita taas. Tässä leikkausmallia. Kangas oli 15,90/m, ja otin sitä 70cm. Kangasta jäi vielä housujen jälkeen sen verran, että voin tehdä siitä Annille paidan, tunikan, tai jonkun rusettipipon tai pannan kevääksi :)

Housut ovat täsmälleen samanlaiset etu- ja takakappaleen osalta. Mallia mittoihin voi ottaa vaikkapa lapselle sopivista collareista tai leggareista. Leggareiden mittasuhteisiin lisätään hieman leveyttä lantion ja reisien kohdalle ja haaraan lisätään n. 7 senttiä, ks. kuva. Sitten vaan reilusti mittaa resoreihin ja ompelemaan. Jos resorien kiinnitys ei ole tuttua, vilkaise ohje vaikka täältä (suomenkielinen Youtube-video). Housujen yläosa voi olla myös suora, jolloin resori rypyttää sen. Minä halusin sileämmän vyötärön joten täsmäsin resorin ja housujen yläosan lähes yhtä leveäksi. Kaareva muoto näkyy kuvasta.

Harkitsen vakavasti tekeväni itselleni samanlaiset :D

Kommentit (6)

Katrinsessa

Ujo laiha ja muutenkin arka! Laulan tätä usein pojalleni, joka ei ole mitään näistä, vaan on painijavartaloinen, reipas halailija :D offtopicina tämä ehkä "vähän". Housut on mahtavat, meillä kanssa pojalla paljon tällaisia, pitäisi uskaltaa itse opetella tekemään :)

IinaP

Tulipa kivan näköiset housut! Olen kanssa ihastunut noihin drop crotcheihin, toimivat varsinkin koti-ja pyjamahousuina.

jenski

Mä oon aika varma, että meen kohta Eurokankaaseen ja teen itelle ja pojalle tällaset :D

HH

Miepä innostuin tästä niin, että ehdin kahdessa päivässä ommella meidän muksulle viidet housut... Vaihtelun resoreitten pituutta, housujen väljyyttä ja kankaita, joten lopputuloksena oli samanhenkisiä, mutta kuitenkin erilaisia housuja. Tarkoitus olisi uskaltautua tekemään itsellekin... Kiitos vinkistä! :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010