Korvani eivät kestä yhtään viimaa, siksi syksy on kohdallani melkoista hattutykitystä. Nyt tarkenee kuitenkin vielä kepeillä baskereilla ja neulemyssyillä, ja niistä otankin sitten kaiken irti. On toisaalta ihan hyvä että en osaa neuloa pätkän vertaa, koska jos osaisin, en varmaan muuta tekisikään kuin hauskoja myssyjä ja lakkeja. Tämä punainen on vuosia vanha H&M:n tupsumyssy.

y10syys14



Poikkesin eilen Annin kanssa Viialassa pappaa moikkaamassa ja tuli todettua että auto on kyllä ihme kapistus. Vaikka tyttö olisi vetänyt millaiset kitinäfestarit tahansa ulkovaatteita pukiessa, silmät menevät kiinni sillä sekunnilla kun auto käynnistyy. Annilla on tasan samat kriisit vaatteiden kanssa kuin minullakin oli lapsena (ja vähän edelleenkin) eli kapealinjaiset kaulurit ja kypärämyssyt ovat ihan peestä, ja ulkovaatteiden pukeminen on so not cool. Minähän en voi vieläkään käyttää ahdistumatta esimerkiksi poolokauluksia, ja lapsena inhosin jos paidat koskivat kainaloita :D kainaloihin ei saanut pakkautua kangaskerroksia tai seisoin kuin meritähti kädet leväällään naama kurtussa. Odotan suurella mielenkiinnolla mitä tämä meidän pieni tahtonainen tuumaa siinä vaiheessa kun pystyy sanalliseen protestiin pukeutumisasioissa. On vähän sellainen kutina että mielipiteitä saattaisi olla tuloillaan.

Kommentit (11)

Minnanen

Aivan täydellinen takki sinulla näissä kuvissa! Onko se mistä löytynyt? Jos vaikka löytäisin samanlaisen :) Ja onnea hieman näin myöhässä vauvasta ♥ ja talosta! Anni on ihana nimi ja sopii kyllä hienosti pikkuneidillenne ♥

Satu

Me ostettiin kaukalopussi. Ei tarttenu ku nakata vauva tumpuissa ja pipossa kyytiin. :)

Miumau

Olen itse ollut ihan samanlainen autoilun rakastaja kuin teidän pikkuinenkin :). Tai siis autossa nukkumisen rakastaja :D. Rasittavuuteen asti, koska matkustajan penkillä en vieläkään tahdo pysyä hereillä. Siksi olikin niin erikoista, kun siskon tyttö oli tai on ihan toista maata! Ihan pienestä asti hän ensinnäkin inhosi sitä, että piti istua kasvot taaksepäin. Kuhea kitinä ja itku. Toisekseen auton tärinä ei juuri rauhoittanut. Tilanne helpottui, kun lapsi tuli niin isoksi, että pystyi hankimmaan sellaisen turvaistuimen, jossa näkee eteenpäin. Mutta ei typykkä edelleenkään autoon hevillä nukahda! Ei vain millään malta. Ei tosiaan ole tullut tätiinsä - tai äitiinsä - tässä asiassa.

tao

minä olen pienestä pitäen inhonnut sukkien saumoja ja kuljenkin suurimman osan vuodesta paljasjaloin. tyttöni Enni on 1v 4kk ja huutaa aina kun sukat/sukkahousut laitetaan ja repii ne välittömästi jaloista. huomasin hänen inhon sukkia kohtaan kun hän oli muutaman kuukauden ikäinen. kun sukat pistettiin jalkoihin alkoi armoton jalkojen viuhtominen ja kitinä, tilanne rauhoittui kun sukat poistettiin :)

Niina

Uuuuuiii, minuakin kiinnostaisi mistä tuollainen takkiyksilö on löytynyt? Kuitenkin joku übervanha kaapista kaivettu ihanuus ;)

sissi

ihana takki! mistä tuo on? näyttää villakankaalta, mutta onko materiaaliltaan siis mitä? oon just jotain ton tyylistä etsinyt :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012