Vähänpä tiesin, kun epäilin viime keväänä jännityspäänsärkyä migreeniksi. Viime viikolla koin elämäni ensimmäisen oikean migreenin valonpisaroineen, hajuherkkyyksineen ja valonarkuuksineen. Ja lopulta myös oksensin, kaaressa eteisen lattialle, kun kipu yltyi niin kovaksi ettei muuta ollut oikeastaan enää tehtävissä. Pahoittelut jos joku lukee tätä aamupalalla :D 

Kahden päivän tuska oli niin hanurista, että toivon kaikesta sydämestäni etten joudu tuota enää uudelleen kokemaan. Tällä hetkellä olen lähes toimintakyvyttömänä kaulan ja selän lihasten jännitystilasta, se perinteinen pää ei käänny. Mutta otan tämän kivun koska vaan verrattuna tuohon migreeniepisodiin. No, onneksi olen kolme päivää vapaalla. 

Koska tekemiseni on niin rajoitettua, luin eilen kaksi välipalakirjaa kun olin ensin kiilannut itseni tyynyjen kanssa sellaiseen asentoon että pystyin olemaan. Olemisen tuskainen vaikeus, kun pää ei liiku! Välipalakirja on sellainen helppo ja lyhyehkö romsku, jonka lukemiseksi ei tarvitse keskittyä. 

Nora Roberts on kioskikirjallisuuteni ykkönen. Nainen kirjoittaa niin sujuvasti romanttisia dekkareita, että välipalakirjojen paalupaikka on ansaittu. Sydänyö tosin oli hieman erilainen kuin mihin olen Robertsilta tottunut, se oli ehta kummitusjuttu! 

Aiheena se perinteinen, mutta kiehtova tarina. Nuoriherra Declan ostaa vanhan ränsistyneen kartanon New Orleansin takamailta, jossa kukaan omistaja ei ole viihtynyt kovin kauaa alkuperäisen perheen jälkeen. Talossa tapahtunut raaka murha ja vääryydet sadan vuoden takaa ovat läsnä poltergeistmaiseen tapaan, joka tekee tilusten ja päärakennuksen remontista hieman hankalaa. Kuka työmies haluaa työskennellä talossa jossa ovet sulkeutuvat itsekseen, takkatuli leimahtaa ilmiliekkeihin ilman sytyttäjää ja piano soi, vaikka missään ei ole soitinta. 

Toinen kirja taasen oli vahinko-ostos kirppiksellä. En tajunnut sitä ostaessani, että se oli nuortenkirja. Minulla on heikko kohta kaikkeen Titanicia koskevaan, siksi tartuin siihen. Bianca Turetskyn Muotimatkaaja Titanicin kannella kertoo nuoresta Louisesta, joka rakastaa vintagevaatteita. Mystinen kutsu kiertävään vintagekauppaan aiheuttaa sen, että Louise aikamatkaa sata vuotta taaksepäin ja herää yllätyksekseen 17-vuotiaan näyttelijättären ruumiissa surullisen kuuluisalla Titanicilla.

Alkuhämmennyksen jälkeen luin kirjan puhtaasta mielenkiinnosta, oli oikeastaan aika hauska tietää millaista nuorisokirjallisuutta nykyaikana on tarjolla. Minä luin ala-asteella innosta soikeana Neiti Etsiviä ja Dana-tyttöjä, dekkarit ovat aina olleet suosikkejani. Muotimatkaaja oli siitä mukava kirja aikuisellekin, että siinä keskityttiin upeisiin vintagevaatteisiin ja niiden tarinoihin kuvituksenkin avulla. Kirjoittaja oli sekoittanut faktaa ja fiktiota vintagevaatteiden lisäksi myös henkilöhahmoissa. Kirjan nuori näyttelijätär, neiti Baxter, on ihan oikeasti elänyt henkilö.

Kirjan jälkeen tuli heti mieleen, että nyt on pakko katsoa elokuva Titanic. James Cameronin ohjaamasta suurelokuvasta voi olla montaa mieltä, mutta se iski 17-vuotiaaseen aikoinaan niin kovaa, että rakastan sitä edelleen. Kaikki ne lavastukselliset yksityiskohdat ja puvustus, oi että!