Islannin etelärannikko

Kun jatkoimme matkaa Kultaisen kierroksen jälkeen kohti eteläisintä Islantia, maisemat alkoivat muuttua radikaalisti. Piipahdimme ihastelemassa kaunista Seljalandsfoss-vesiputousta, jonka taakse pääsi kävelemään.

Jökulsárlon / jäätikkölaguuni

Jäätikkölaguuni mainitaan usein Islannin kauneimpana nähtävyytenä. Mielestäni se oli kauneuden lisäksi aavemainen ja jopa surullinen. Lahdella kelluvat jäävuoret ovat alkaneet irrota jäätiköstä noin 40 vuotta sitten. Siinä voi sitten kukin pohtia omaa suhdettaan ilmastonmuutokseen ja siihen, onko minulla oikeastaan enää oikeutta lentää Islantiin ihmettelemään maailman kauneutta. Katselin hiljaisia jäävuoria erittäin ristiriitaisin mielin. 

Jäälautat matkaavat lopulta laguunilta merelle, kunhan sulavat tarpeeksi mahtuakseen kapeasta kohdasta läpi. Meren puolella voikin sitten ihastella Diamond Beachiksi nimettyä rantaviivaa, jonka mustalle hiekalle huuhtoutuu pieniä jääkimpaleita.

Kesäkaudella jäätikkölaguunille voi ostaa venekyydin, jolloin pääsee ihastelemaan luontoa lähempää. Meidän vierailumme aikana oli kuitenkin koko viikon karsein keli, joten ihailimme hylkeitä ja jäävuoria rannalta käsin. Kuvista ei välity se, kuinka jäätävä tuuli ja vesisade tuona päivänä oli. 

Vaikuttavuudessaan jäätikkölaguuni on lähes epätodellinen, joten jos Islantiin asti menee, tätä paikkaa en jättäisi väliin. 

Reynisfjara black sand beach 

Islannin etelärannikon huikea rantaviiva oli kokonaisuudessaan elämys, jota en unohda ikinä. Massiiviset vuoret valuivat myrskyävään mereen ja tuuli riuhtoi kaiken tieltään. 

Tällä näköalatasanteella sai pitää piposta kiinni, tai vaihtoehtoisesti heittää sille hyvästit lopullisesti.

Kovin myrsky kohdallemme osui mustahiekkaisella Reynisfjaran rannalla, jonka sanotaan olevan Islannin vaarallisin ranta. Aaltojen voima on aivan käsittämätön, joten ei ihan oikeasti kannata mennä aivan rantaan asti. Tällä rannalla on kuollut ihmisiä, jotka aalto on napannut mukaansa. Meri ei äkkiseltään näytä siltä, etteikö sieltä voisi ihan hyvin uida takaisin, mutta se on petollista harhaa. Joten pysy turvallisen kaukana rannasta ja ihaile korviahuumaavaa pauhua, kun valkoiset vaahtopäät räjähtävät mustalle hiekalle.

Sateisena päivänä tuntui siltä, kuin olisi astunut mustavalkofilmiin. 

Black sand beachillä on myös kaunis laavakiviluola, jonka basalttiseinillä kukat kasvavat kuin amppeleissa. Kuvat on otettu kännykällä aivan kauheassa myrskyssä, joten laatu ei ole näissä ihan priimaa. Olen todella ihmeissäni, että puhelimeni on vielä hengissä :D

Pysähdy aina kun siltä tuntuu

Eteläisin Islanti oli maisemaltaan sellainen, että auton olisi voinut pysäyttää kilometrin välein. Road tripin hienous piileekin juuri siinä, että saa tehdä juuri kuten itse parhaaksi näkee: katsella vihreästä sammalesta hohtavia laavapeltoja, hiljentyä jäätikön edessä, patikoida vesiputouksen taakse, pysähtyä mustille rannoille, ihailla meritrolleja tai silitellä heppoja. Kaikki tämä yhden päivän aikana. 

Parasta etelässä on se, että turistimassat kääntyvät Kultaisen kierroksen jälkeen takaisin Reykjavikiin ja road trippaaja saa jatkaa matkaa kaikessa rauhassa. Vain kourallinen turisteja kiertää saaren ympäri, joten hengitystilaa riittää Seljalandsfossilta eteenpäin reilusti. 

Toisen matkapäivän päätteeksi lähtemättömän vaikutuksen teki myös ensimmäinen maistiainen Vatnajökullista, jota on ihmetellyt karttapallon valkoisena alueena jo ala-asteikäisenä. Vaikka suomalaiselle lumi ja jää ei ole kovin eksoottista, vuorilta valuva jäätikkö oli kuitenkin vaikuttava. 

Toinen yöpaikkamme oli Hoffissa, Vatnajökullin kainalossa. 

Kyllä kelpasi aamulla jatkaa matkaa itää kohti näissä maisemissa:

 

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 | 

Hienoja maisemia, hienoja kuvia. Toiveissa joskus tehdä vastaava reissu, joten siksi kiinnostaisi tietää missä kunnossa Islannin maantiet ovat?

jennii
2/3 | 

Uskomattoman hienoa! Kuulen tuulen ja tyrskyt korvissani. Millaisissa paikoissa yövyitte? Olen ollut Islannissa reilut 20 v sitten ja uusintavierailu kiinnostaisi suuresti. Silloin matkasimme Akureyriin ja tulimme busdilla saaren läpi Reykjavikiin. Saaren keskiosan tie oli silloin valtava hiekkabaana. Ei asfalttia tai sitten se oli vain kulunut luonnon voimasta. Mutta silti tie oli hyväkuntoinen. Ei kuoppia tms.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, neljävuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Elokuu
Heinäkuu
Toukokuu
Maaliskuu
Tammikuu
2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011