Vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi poikettiin katsomassa Plevnassa Water Mittyn ihmeellinen elämä, jota mainoksessa verrattiin jopa Forrest Gumpiin. Ensinnäkin, oh please, leffa ei pääse lähellekkään sympaattista Gumpia. Saatan tosin olla hieman puolueellinen, koska Forrest Gump on mielestäni yksi hienoimpia elokuvia kautta aikain. Mutta se, että Walter Mitty ei ollutkaan ihan niin ihmeellinen kuin ennakko-odotukseni olivat, ei tee leffasta huonoa. Pätkä oli hauskan yllätyksellinen, harvemmin sitä odottaa suht normaalin elokuvan alkaessa että kohta tyyppi loikkaa supermiestyyliin pahiksen kanssa pilvenpiirtäjän ikkunan läpi kadulle ja alkaa asfalttisurffaamaan. Walter Mittylla kun oli suunnilleen yhtä vilkas mielikuvitus kuin lapsella. Elokuvan jälkeen päällimmäinen fiilis oli pitkälti että miksi ihmiset lopettavat ikämittarin raksuttaessa haaveilun ja mielikuvitusleikin. Kuinka voisi pitää kiinni ilahduttavasta haavemaailmasta siinä samalla kun täyttelee veroilmoitustaan ja pohtii mitä pitää ostaa kaupasta.

Haavemaailmasta realismiin, eli kylmään ja märkään ulkoilmaan. Pientä iloa ulkovaatteisiin kuitenkin Uhana Designin huppuhuivista, H&M:n keltaisista neulesukkiksista ja turkooseista hansikkaista.





Taidan tästä mennä haaveilemaan aurinkoisista kesäpäivistä mökillä. On niin helppoa olla onnellinen laineiden liplattaessa hiljalleen laituria vasten ja lämpiävän rantasaunan tuoksun kutitellessa nenää.

Kommentit (3)

tirsukiina

Ai ja mä niin luulin että sä olet syksyihminen henkeen ja vereen..jotenkin jäi mieleen se aurinkoisen loppukesän aikainen KUNNON syksyn odotus.Mutta totta on että kyllä ihminen valoa kaipaa.Onneksi sulla on niin pirtsakat asusteet ja näytät muutenkin ihanalta :D

sasa

Hei!
Hiukset ovat taas pidentyneet :) Tosi nätit! Onko sulla niissä teipit vai sinetit ja montako punttia yms. ???
Tahtoo vihdoinkin samanlaiset!!

Ihanan pirtsakoita asusteita! Kun ei itse uskalla/osaa käyttää värejä, on kiva edes katsoa niitä toisten päällä :) Me käytiin kans kattomassa sama pätkä, ja olin kuulemma istunut koko leffan ajan idioottimaisen tyytyväinen hymy naamalla....

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011