Voicen muotiviikkojen virallinen jatkopaikka oli Le Bonk, jonne suunnilleen koko porukka varmasti tulikin, oli sen verran täynnä. Itselleni paikka ei ollut entuudestaan tuttu joten sekaan vaan ilman ennakko-odotuksia. Paikalla mitään väliä, kun on hyvää seuraa. Annoin Veeralle hetkeksi kameran käyttöön ja sain tänä aamuna ihastella mmm. seuraavia kuvia.Veera on aina erikoistunut näihin viehkoihin loppuillan kuviin :D

9
9

Matti uskalsi rohkeana poikana jäädä meidän akkain kanssa yöhön loppuun asti, pisteet siitä :D Huomatkaa Matin hapsulliset olkapäähässäkät.

5
5

Minä houkuttelin Ninan jäämään koko illaksi ja jäihän se, kun vähän katsoi koiranpentusilmillä hih. Kuvassa myös bloginsa jo lopettanut Johanna.

4
4
8
8
6
6
10
10

Sen kerran kun tuota bloggariporukkaa näkee, on aina ihan helkkarin hauskaa. Itselläni  se rajoittuu tosin noin pariin kertaan vuodessa, Tampere kun on niin huikeaisevan kaukana Helsingistä. Toisaalta pari kertaa vuodessa riittää, vanha ei kestäisi enempää :D

Kommentit (11)

Max

Vai että kaukana helsingistä. Itse en ole elämäni aikana kuin kerran käynyt Helsingissä ;D
Että terveisiä täältä itä-rajalta :P

junja

Luulin, että Nina ei halua näyttää kasvojaan blogimaailmassa? Onko mieli muuttumassa? (:

Veera

hahaa! Mä jostain syystä tykkään aina kuvata kaikkien toisten kameroilla. :D
Oli kyllä mukavaa. Kiitos kauheesti seurasta ja kämppistelystä. Mäkin onnistuin sit raahautumaan kahden bussiin, mut koko matka menikin sit edelleen nukkuessa.
Rankkoja nuo reissut.. :)

Junja, mä olin varmaan siinä vaiheessa juonut liikaa skumppaa ja menin lupaamaan tyhmiä. (Varsinkin kun tuo kuva on.. noh... aika järkyttävä. :) Hah, omassa blogissa naamaa ei kuitenkaan näy. :)

Vierailija

miksi muuten johanna lopetti bloggailun? on mennyt täysin ohi tämmöinen tapahtuma :(

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011