Tämä vuodenaika on kuin tehty glögiä varten. Tummaa tai vaaleaa, kaikki toimii. Luin valmisglögin pakkauksen kyljestä että glögi on kokoisin Ruotsista, missä sitä tarjottiin talven selässä kylmettyneille matkamiehille pari vuosisataa sitten. Hehkutettu viini oli aluksi vain herrojen herkku, mutta on sittemmin päätynyt kaikkien mukeihin, myös meidän suomalaisten.

Punaviiniglögi on ihanaa, mutta olen jo parina vuonna innostunut enemmän vaaleasta. Peruspohja vaalean glögin valmistukseen on helppo, ei tarvita kuin mausteet ja omenatäysmehua. Jos haluaa vähän vahvempaa aikuisten juomaa, voi lorauttaa sekaan esimerkiksi valkoviiniä.

Mehupohja:

1 - 2 litraa omenatäysmehua.

Mausteet:

Tähtianiksia
Pari kanelitankoa
Neilikoita
Kardemumman siemeniä
Lusikallinen hunajaa

Kaada mehu ja kaikki mausteet kattilaan ja kuumenna seosta noin puolisen tuntia. Älä anna nesteen kuumentua kiehuvaksi. Siivilöi mausteet pois ja kaada laseihin rusina-manteliseoksen päälle.

Maustamisessa vain taivas on rajana. Kokeile esimerkiksi sitruunaa, siideriä, chiliä, sokeria tai vaniljaa. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu