Olen täällä blogissakin tunnustanut, etten osaa neuloa. Siis yhtään. Olin kässätunneilla se, jolle opettaja antoi lopulta armoa, kun luokkatoverit olivat neuloneet itselleen villapaidan, ja minä ärhentelin puikoille ja jollekin vanuttuneelle tilkulle, joka muistutti etäisesti helmaresoria. 

Olen hyvä ompelija, ja pääni on ehtymätön ideapankki tuunauksen suhteen. Mutta neulominen, ei vaan pysty. Olen päätellyt neulomisen olevan minulle hankalaa todennäköisesti siksi, että se on hidasta. Olen luonteeltani ja työtavoiltani äärimmäisen tehokas ja nopea, ja neulominen on kaikkea muuta. Saumurilla vaate valmistuu nopeasti, puikoilla siihen menee ikä ja terveys. Eli en vain kestä neulomisen hitautta, kuten mitään muutakaan hidasta toimintaa. 

En kuitenkaan ole luovuttaja, ja harmi kyllä tykkään tosi paljon neuleasusteista ja vaatteista. Joten ei tästä sinänsä ollut kuin yksi tie ulos: aloin opetella neulomista YouTube-videoiden ohjeilla. Miten luodaan silmukoita, miten neulotaan oikein ja nurin. En usko, että tässä maailmassa on enää mitään, mitä ei voisi YouTuben avustamana opetella :D

Olen ollut tämän piponi kanssa kuin herhiläinen, sisuuntunut ja kiukkuinen. Pipo tästä kuulkaa tulee, ja sillä selvä. 

Ranteeni ja sormeni huutavat hoosiannaa, mutta jos jotain aletaan niin se myös tehdään loppuun. En ole vieläkään vakuuttunut, että neulominen olisi varsinaisesti minun juttuni, mutta alan nähdä tässä pientä hohtoa. Sentti sentiltä homma etenee. Käsialasta ei ole vielä tietoakaan, se vaatii ehkä hieman enemmän lankakilometrejä. 

Olen aika varma, että neulepaitaa ei näillä hermoilla tehdä, mutta kaulureita ja myssyjä kyllä. Hauskinta on kuitenkin huomata oppineensa jotain uutta!

Onko olemassa neulekirjaa idiooteille? Jokin vasta-alkajille suunnattu teos, jossa ei ole liian hankalia malleja?

Kommentit (8)

Hellu
1/8 | 

Onneksi olkoon uudesta harrastuksesta. Olet aloittanut harrastuksen korkealta! Itse opettelin nurin nurin oikein oikein tekniikkaa ja aika monta pitkää raidallista kaulahuivia tein ennen kuin uskaltauduin edes kokeilemaan pipoa tai villapaitaa.

Nyt saatan jälleen tehdä pitkää kaulahuivia samalla, kun katson jotain YouTubesta. Ihana harrastus ja tukee myös kognitiivisia taitoja kuulemma. Niin ja samalla saa aikaiseksi joululahjat kamuille.

Käsialasi näyttää todella tasaiselta. Ei uskoisi, että eka neulomus.

nappperi
2/8 | 

Minuakaan ei neulominen ikinä ole napannut, vaikka muuten olenkin hyvä käsitöissä. Itselläni tämä tosin taitaa johtua siitä, että olen vasenkätinen ja kässänopettaja ei oikein osannut auttaa/opettaa.. Virkkaamisesta sen sijaan pidän! Se edistyykin paljon nopeammin ja on minusta helpommin opittavissa :) Kannattaa siis sitäkin kokeilla jos esim virkatut matot kiinnostavat.

LauraL
3/8 | 

Olen myös opetellut youtuben avulla neulomaan nyt aikuisena. Lapsena olin aivan toivoton tapaus, mutta nyt oli pakko opetella tuokin taito, tai edelleenhän tässä opetellaan. Mutta pienin askelin eteenpäin :)

Täytyykin käydä hypistelemässä tuota lankaa kaupassa, ihanan pehmeän näköistä <3

venlaalaa
5/8 | 

Blogiasi pidempään seurattuani olenkin vähän odotellut, josko sittenkin joskus vielä kokeilisit neulontaa... Ja tulihan se päivä! :D Kerällä-kirjassa (https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/keralla-kotiin-ja-ylle-45-nopeaa-k...) on mielestäni paljon kivoja ja helppoja malleja aloittelijalle. Myös Pinterestistä löytyy runsaasti hienon näköisiä, mutta aika helppoja neulepintoja hakusanalla "knit stitch" (jos haluaa koittaa vaikka vähän koristeellisempaa tiskirättiä). Käsityön iloa! 🧶

Ps. Jos puikkokärpänen puree enemmänkin, Lielahden Lankamaailma on melko vaarallinen paikka vierailla... :D

PäiviH
6/8 | 

Debbie Stollerin Stitch'n bitch voisi olla sopivaa luettavaa! Ote on kannustava, rento ja humoristinenkin, ja ohjeissa edetään pikku hiljaa kohti uusia tekniikoita. Jatko-osa Son of an stitch'n bitch sisältää neule- ja virkkausmalleja miehille.

Mahtavaa, että olet päättänyt antaa puikoille ja langalle mahdollisuuden!

Vierailija
7/8 | 

Monista blogeista löytyy kivoja helppojakin ohjeita. Ideoita löytyy ja liian paljon "to do"-listalle kertyy tehtävää.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, neljävuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Elokuu
Heinäkuu
Toukokuu
Maaliskuu
Tammikuu
2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011