Meille on käynyt tänä syksynä mieheni kanssa niin, että ollaan löydetty uusi rakkaus. Yhteinen uusi rakkaus musiikkirintamalla, joka on todella ainutkertaista. Saku on niin kova musiikinharrastaja, että en ole tähän mennessä kertaakaan päässyt esittelemään hänelle uutta bändiä. Paitsi nyt! Vihdoin! 

Kuuntelen aina keittiössä kokkaillessani joko älppäreitä tai paikallisradio Sunia. Radiokanava soittaa mukavalla variaatiolla suomihittejä, ulkomaalaisia klassikoita ja vähän sitä sun tätä. Isoin syy miksi tämä kanava on minulla päällä on Leevit, mikään muu kanava ei tunnu soittavan Leevejä. 

Kun Radio Sunilla alettiin soittamaan Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin Autiosaarta, huomasin päivä päivältä odottavani tuota kipaletta enemmän. Olin aina kuvitellut Kilpeläisen olevan puhtaasti humppaiskelmäartisti, joka taas ei ole yhtään minun juttuni. Autiosaaren myötä tuli todettua että olin ollut väärässä, ja vanhoilta levyiltä löytyi vaikka kuinka monta helmeä joiden en ollut edes tiennyt olevan Tuuren tuotantoa. Siitä se sitten lähti. 

Hyvin nopeasti sain mieheni innostumaan aiheesta myös, ja tätä nykyä hän tietää taas tyypilliseen tapaansa bändin jäsentenkin koko historian. Ostin isänpäivälahjaksi liput Vanajanlinnaan Kilpeläisen keikalle ja se kannatti. Keikka oli ihan huikea! Nyt levyjä kuuntelee ihan eri tavalla, kun livekeikalla ymmärsi miten hienosti kaverit osaavat soittaa. Tuuren rytmimusiikissa kuuluu vahvasti lattarivaikutteita (cumbia) ja etenkin livenä fiilis ylettyi vahvasti jopa romanimusiikkiin asti. Sanomattakin selvää että me olimme ihan myytyjä kummatkin. 

Koska keikkapaikka oli upea Vanajanlinna, pukeuduin sen mukaisesti. Mekkoni on Vivien of Hollowayn tuotantoa, ja se kuuluu niihin mekkoihin jotka imartelevat vartaloa täydellisesti. Se on ihan sama millainen pullamössöolo itsellä on, se häviää kuin taikaiskusta kun pukee ylleen tämän mekon. Nykyajan verkkarimuoti ja hupparit eivät varsinaisesti kuulu omiin lemppareihini, haluan vaatteilta ryhtiä ja täydellisiä leikkauksia. 

Vivien of Hollowayn mekot on leikattu siten, että ne taikovat esiin kantajansa vyötärön ilman korsettia. Tämä minun musta mekkoni on Duchess satiinia, eli kangas on himmeästi hohtavaa ja kauniisti laskeutuvaa paksua satiinia. Ei mitään plurua. Tämä on sellainen mekkomalli ja kangas mitä voin kaikella lämmöllä suositella kaiken kokoisille naisille. Yläosa pysyy napakasti paikoillaan paksujen olkaimien avustamana. Tosin se on niin hyvin tehty, että pysyisi paikoillaan ilmankin halterneckia. 

Ikivanha pussukkamallinen käsilaukkuni on mustaa paksua samettia ja se on muotonsa puolesta taas muodissakin. Muodikkuudella ei ole minulle mitään merkitystä sinänsä, mutta minusta on kiva yhdistellä uutta ja vanhaa. Mekkoni on fiftarihenkinen ja laukku nykyaikainen, vaikka se onkin ostettu 10 vuotta sitten. Jokin pieni siro käsilaukku olisi tavallaan ollut puvun kanssa kauniimpi, mutta oli pakko mahduttaa mukaan tietty määrä tavaraa jolloin pussukkamallin tilaihmeen ominaisuudet olivat tarpeen.