Miten hukata puolukoita osa 1001. Uunijuustokakku puolukoilla, klassikkomaku vailla vertaa.

Tämä on luottoreseptini uunijuustokakun leipomisessa:

Pohja:

n. 80g sulaa voita
n. 8 Digestive-keksiä murustettuna ihan pieneksi

Täyte:

400g maustamatonta Philadelphia-tuorejuustoa
2 kananmunaa
3/4dl maissitärkkelystä (Maizena tms.)
2 dl sokeria
1tl vaniljasokeria
1dl kuohukermaa

+ puolukoita (tai mustikoita, vadelmia tms.)

 Resepti on 20cm irtopohjavuokaan. Kannattaa laittaa leivinpaperi vuoan pohjalle, helpottaa irroittamista huomattavasti.

Sekoita keksimurut ja sula voi keskenään ja painele kakkuvuoan pohjalle tiiviiksi kerrokseksi, nosta reunoja hieman ylös. Laita vuoka jääkaappiin siksi aikaa kun valmistat täytteen.

Sekoita kaikki täytteet keskenään, paitsi puolukat. Kannattaa lisätä marjat ihan viimeiseksi ja sekoittaa varovasti juustomassan sekaan, että ne säilyvät kokonaisina. Anna täytteen seistä hetki että mahdolliset ilmakuplat nousevat pintaan ja kopauta kulhoa napakasti pöytään (ilmakuplat puhkeavat). Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle ja koko komeus uuniin 175 astetta / n. 1h. Jos juustokakku alkaa ruskistua liikaa, laita vuoan päälle loppuajaksi folio, ettei pinta pala. Eli tarkkaile kakkua uunissa.

Juustokakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä, mutta jäähtymisen jälkeen voi toki iskeä kiinni hetikin :)

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat