Halusin tänään nauttia kuivista ja lakaistuista kaduista oikein kunnolla, jos vaikka huonolla tuurilla viikonlopun lumimyrskyennuste pitääkin paikkansa. Jalkaan lähti Minna Parikan Anna-nilkkurit (2nd hand), jotka eivät ole ihan avokkaat, mutta eivät oikein nilkkuritkaan. Välimallin kengillä pärjäsi hienosti, paitsi että fillarin ja korkojen yhdistelmään pitää taas näköjään vähän totutella.

k5
k5

Ääk kehitin juuri ramppikuumeen huomista varten, vaikka luontevampaa aihetta minulle ei juuri voi olla kuin bloggaamisesta puhuminen! Nuorempana kammosin julkista esiintymistä ihan yli kaiken (olin niin hitsin ujo), mutta nyt kun olen pakottanut itseni siihen riittävän monta kertaa, en enää tärise viikkoa etukäteen. Oikeastaan nykyään osaan suhtautua hommaan melko tyynesti, tai ainakin näyttää siltä ulospäin, vaikka sisäisesti maha kääntyisikin kauhusta ympäri :D Esiintyminen taitaa olla vain tottumiskysymys, vaikken siihen ikinä totukaan.

Kommentit (21)

Sullla on aina överi-ihania sukkiksia ja legginssejä yms härpäkkeitä, että en kestä!<3 Ja oot muutenkin ihku.

Piia

Nyt olisi kyllä hauskaa taas nähdä postaus kaikista Parikositasi, koska niitä on selkeästikin kertynyt lisää sitten edellisen katsauksen. Silmäkarkkia!

myohmy

Todella upeat nuo kengät! Eikä niistä edes heti loista, että ovat parikat... tai sitten se on vain amatöörisilmä... ;) Mutta joka tapauksessa upeat ja ilman niitä härpäkkeitä. By the way, mun mielikuvitus ei riitä mitä tuollaisten sukkisten kanssa voi pukea. On aikas sähäkät.

Noi sukkikset on super söpöt! Varma kevään merkki, kun uskaltaa taas korkkareilla kipitellä ja jopa nousta pyörän satulaan.:)

miu*

Koska lähipiirini ei osaa auttaa, googlesta en löydä ja hermot menee huonoon kuntoon, kysyn sulta!

En siis saa millään päähäni, miksi kutsutaan korokepohja balleriinoja? Esim. Vagabondin Ediet. Muistaakseni nille on joku oma nimi, plat..jotain?

Toivottavasti niille on joku oma kutsumanimi, koska muuten olen viettänyt 24h pohtien sanaa, jota ei ole olemassa :)

on kyllä nätit kengät!

oon itekkin laittanut talvikengät ja talvitakit jo odottamaan seuraavaa talvea enkä aio kaivaa niitä esiin vaikka näköjään tuolla on maa valkoisena. piru vieköön :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011