Meillä on työkaverin kanssa jo hetken aikaa pyörinyt kahvipöytäkeskusteluiden osana aihe nimeltä onko vaatteiden päätehtävä saada käyttäjänsä näyttämään mahdollisimman laihalta / pitkältä. Paitsi jos on näin pitkä kuin minä (179cm), pitää näyttää mielellään toki lyhyemmältä koska pituus on kauhea rikos naisellisuutta kohtaan (mutta johon kuitenkin lyhyiden tulee pyrkiä, ettei vaan näytä lyhyeltä). Perinteisten pukeutumisoppaiden mukaan leveydestä, pituudesta ja lyhyydestä tulee pyrkiä eroon, mutta onneksi nykyään ihanteet ovat jo mallimaailmaa myöten hieman laajentuneet. Tilanne ei tosiaan ole vielä hallussa, mutta ainakin yrityksiä selvästi on. 

Jos haluaisin optimoida itsestäni mahdollisimman hoikan näköistä, minulta jäisi käyttämättä 95% vaatteistani. Siirtyisin käyttämään tummansinisiä pillifarkkuja ja mustaa kauniisti leikattua kapeaa jakkua, koska niissä näytän taatusti slimmimmältä kuin olen. (Kuolen tylsyyteen jo pelkästä ajatuksesta.) Joten lienee selvää, että tavoitteeni ei ole näyttää mahdollisimman hoikalta. Tavoitteeni on käyttää sellaisia vaatteita, jotka ovat mielestäni upeita! Eli tylliä, suuria helmoja ja kaikkea mahdollista, mitä vaan mieli tekee. 

Tämä kukkatyllimekko on yksi niistä (monista) vaatteistani, joilla lisään itselleni roimasti ulottuvuutta. Se leventää, piilottaa vyötärön, empirelinja ei istu minulle oikeastaan lainkaan ja helmakin päättyy pohkeen leveimpään kohtaan. Mutta mikään edellä mainituista asioista ei paina vaakakupissa grammaakaan sen seikan rinnalla, että rakastan tätä mekkoa! Hulmuti hulmuti vaan :)

Siroilla korkkareilla voisi pelastaa sääret pidemmiksi, mutta nääh, oli maiharifiilis.

Päädyimme työkaverini kanssa ilmiselvään lopputulokseen, että käyttäkää hyvät ihmiset niitä vaatteita joita itse rakastatte, slimmejä jakkuja, muhkeita tyllejä, T-paitaa ja farkkushortseja, lökäreitä, aikuisten potkupukua, vain mielikuvitus on rajana!

Kommentit (8)

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Hmmm... Ihana mekko ja taas ah-niin-upeat kuvat! Muttamutta.

Tuntuu hieman siltä, että sinun on helppoa sanoa noin, koska taidat olla aika lailla mallin mitoissa? Itselläni on esimerkiksi turhan paksut reidet, jotka kyllä mielelläni piilotan jonnekin vaatteiden sekaan, enkä ainakaan korosta niitä :P Kai tässä on ensisijaisesti kysymys itseluottamuksesta. Sitä täytyisi vain jotenkin kasvattaa edelleen...

Aurinkoista viikonloppua joka tapauksessa! <3

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Olisin itseasiassa varmaan ns. ketjukauppa xl-mallin mitoissa, sillä meidät normaalipainoiset luokitellaan xl-kategoriaan kun taas perinteiset mallit ovat todella siroja ja hoikkia. Siitä perinteisestä mallista olen kaukana, vaikka toki pituus täsmää. Valokuvat ovat hämääviä, kun pituuteni ei niissä näy, näytän näennäisesti pienemmältä kuin olen.

Reisiä ja muitakin osia kropassa kannattaa yrittää vaan rakastaa, sillä ne ovat meidän ainokaiset :)

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Soikki

Ihana, ihana mekko! Mistä se on hankittu? Vaikka olen paksujalkainen pallero, pidän silti, jos vain saan jostain haalittua!
Ihailen rohkeaa ja omannäköistä tyyliäsi. Useaakaan asua en itse pukisi, koska olen liian ujo, en hoksaisi yhdistää tai tyylini on erilainen, mutta kaikesta pidän sinun päälläsi. Osaat kantaa vaatteesi kauniisti.

Musta näyttää mukavalta

Mahtavan hyvä postaus!! Ja ihana asu jälleen.

Olen täysin samaa mieltä. Itselleni on huomauteltu asuistani usein, ja ehdoteltu jotain "sopivampaa". MUTTA kun nyt vaan satun tykkäämään siitä mitä on päälläni riippumatta näytänkö hoikemmalta vai paksummalta.

Voi kunpa kaikki tajuaisivat vain nauttia elämästä ja laittaa päällensä mitä huvittaa.

Anniina

Olen täysin samaa mieltä! Oon miettinyt viime aikoina sitä, että miksi välillä olonsa tuntee hyväksi sellaisissa vaatteissa jotka ei oikeastaan pue omaa kroppaa, mutta toisissa vaatteissa tulee juuri siksi tosi epävarma olo. Pääasiahan on se että viihtyy vaatteissaan ja kropassaan :-) Sun mekko on i-ha-na! Tosi hyvältä näytät. 

Vierailija

Joku on joskus kauniisti todennut takapuoleni näyttävän leveältä yksissä tietyissä farkuissa. Totesin takaisin, että se on just niin leveä kuin se on, housuista ja kommentoijan mielipiteestä riippumatta...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010