-saatu blogin kautta-

Minä en toistaiseksi tarvitse silmälaseja, mutta olen käyttänyt vahvuuksettomia värillisiä piilareita nyt jo reilu 10 vuotta ns. bilekäytössä. On  yksinkertaisesti hauskaa vaihdella silmienväriä ja jännää lisäefektiä lookkiin tuo piilarien silmää suurentava illuusio.

Olen käyttänyt vakituisena piilolinssieni ostopaikkanani LensOn-nettikauppaa vuodesta kirves ja kuokka, ja nyt sain heiltä näytepaketin turkooseja värillisiä piilolinssejä, mikä olikin pitkälti se ainoa väri mitä en ole vielä kokeillut. Käytin piilareita maanantaina blogimiitissä ja turkoosi väri syvensi kivasti omaa vihreänruskeaa silmääni. Vaaleissa silmissä tämä linssi olisi varmasti todella upea, mutta meille luonnostaan tummasilmäisille luvassa on värin intensiivisyyttä ja kauriinsilmäefektiä.

t14
t14

Tässä vielä lähikuvana. Ensimmäisestä kuvasta näkee että värillinen linssi on omaa iiristä suurempi, mistä  johtuu sen suurentava vaikutus. Vaalensin kuvaa hieman että näette mistä on kysymys, oikeanpuoleisessa kuvassa on muokkaamaton eli aito kuva.

t16
t16

Mutta vaikka silmänväreillä leikkiminen on hauskaa, kannattaa silti pitää mielessä että kaikille ne eivät välttämättä sovi. Ennen ensimmäisten piilareiden ostoa kannattaa (pitää!) ehdottomasti mennä optikon juttusille, että saa oikeat ohjeet piilareiden huoltoon ja soveltuvuuteen itselle, kyseessä on kuitenkin niinkin herkkä alue kuin silmät. Minua optikko opetti myös laittamaan piilarit silmään/pois, mikä oli erittäin tarpeellista muun alkuinfon lisäksi.

t15
t15

Ps. Entinen innokas  rave-minä käytti aikoinaan myös Grazy-linssejä (ne valkoiset olivat aika hurjat heh). En tosin ole käynyt 10 vuoteen tamppausbileissä, joten en tiedä ovatko nuo crazyt enää jee vai nej, mutta silloin wayyy back ne olivat hienointa ikinä :D

Kommentit (23)

plopotti

Hyvä kun kirjoitit, että optikolla pitää käydä ensin jne.. Muutamat bloggaajat ovat aiemmin vain intoilleet "jee, en oo ikinä linssejä käyttäny enkä tiie miten näitä käytetään, antakaa lukijat hei pliiis vinkkejä et miten mä saan nää silmiin ja pois".. Ja sitten loppujen lopuksi ei olla uskallettu kokeillakaan, kun ei sinne optikolle asti halutakaan mennä.

jennie

Mullakin oli joskus ihanat vedensiniset piilarit, ne oli vaan muistaakseni kympin kalliimmat kun normaalit (tarviin siis ihan vahvuudelliset). Nykyään on ihan tylsät silmät :)

Joo, optikolla käynti on ehdoton! Optikko tarkistaa silmän kunnon, linssien muodon ja niiden istuvuuden sekä antaa neuvoja siitä miten linssejä käytetään.
Esim. itselläni aiheuttivat ensimmäiset piilarienkäyttökerrat toisessa silmässä ärsytystä, roskantunnetta silmässä. Huuhtelin linssejä ohjeen mukaan mutta roskantunne ei kadonnut. Poikkesin optikolla tarkistuttamassa silmäni ja selvisi että minulla on toisessa silmässä hieman arpeutumaa sekä lievä verisuonipullistuma jotka aiheuttaa roskantunteen. Optikon ehdoton ohje oli että en missään tapauksessa saa käyttää linssejä kuin 8-10 tuntia kerrallaan. Eli 24h-linssit ovat ehdoton nounou!
Tällaisia ei voi kotikonstein selvittää vaan ainoastaan optikon tarkastuksessa jossa silmän pintaa katsotaan suurennuslasin avulla.

Erya

Hih, vähän offtopic, mutta miksi, MIKSI, liian monet, et ole siis ainoa, kirjoittaa sanan "Kreisi" geellä? Crazy on crazy eikä grazy, samoin kun eräs kauppa myy "Grazy age" -farkkuja. AARRGGH. Sisäinen pilkunviilaajani nyppii hiuksia päästään :D
Aiheeseen, mulla oli joskus värillisenä harmaat linssit ja oli ihan vinkeät, varsinkin Halloweenina :D

Upeen näköiset piilarit, itseä harmittaa kun _hyviä_ värillisiä piilolinssejä ei saa melkeinpä mistään. Niin mulle sanottiin ainakin silmälääkärissä, etten voi ostaa värillisiä. :--( Onko noi sun piilarit kuinka pitkään kestoisia?

Lalaa

Minulla oli muutama vuosi sitten punaiset piilolinssit :) Ei jokapäiväiseen käyttöön, silmät alkoi silloin väsyä, mutta vuoden aikana niistä oli paljon huvia :D On hauskaa katsoa ihmisten reaktioita, silmien väriä ei yleensä kukaan heti tajua vaan vain että jotain on "pielessä" ja pitää tuijottaa vähän aikaa ennen kuin älyää piilarit. Pari tuttua meinannut kävellä seinää päin kun jäänyt ohikulkiessa tuijottamaan "miksi olen erinäköinen".

Joo, toi optikko on ehdoton juttu! Siel ne näyttää melkein käestä pitäen linssien laiton ja poiston. :) Yhteen aikaan käytin linssejä päivittäin, mut sit optikko pisti sille stopin sanoen, että silmien pitää antaa välillä levätäkin eli vähintään kerran viikossa ja sit rävähti kahden viikon linnsikielto. Oli se melkein itkun paikka, ku joutu olemaan lasien kans... Kunnes ostin niin söpöt silmälasit, että viihdyn nyt sekä lasien että linssien kanssa ja silmät kiittää. :)

ok

Vau, tosi hienoa että ilmaiset heti alkuun ja vieläpä selkeästi, että olet saanut piilarit yritykseltä. Mun mielestä esimerkillistä toimintaa :) Itseäni hieman ahdistaa ne tekstit, joissa bloggari "kävi hakemassa postista tavaran x", sillä näissä jää aina vähän epäselväksi mitä kautta tuote on tullut. Peukku tälle!

crazy piilolinssit

moi!

osaatko sanoa mistä saisi halvalla noita mainitsemiasi crazy linssejä?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011