Viime vuonna tähän aikaan kaikki 25 omenapuuta pihallamme olivat niin tupaten täynnä valkoisia kukkia että olin lähes mykkänä ihastuksesta aina kun menin ulos. Odotin samaa ilmiötä myös nyt, mutta toisin kävi. Puolet puistamme on täysin ilman kukkia, niissä ei ole edes nuppuja. Puolissa puista on kyllä kukkia mutta noin kymmenesosa siitä mitä viime vuonna. Itseasiassa nyt kun mietin niin ne puut kukkivat nyt, missä oli viime vuonna vähiten omppuja.



Omenapuumme viettävät selvästi lepovuotta satovuoden jälkeen. Olen tiiraillut vaunulenkeillä naapureiden omenapuita ja sama tilanne näkyy olevan tällä seudulla muillakin, vain parissa pihassa on ollut kunnolla kukkivia puita. Olen samaan aikaan sekä helpottunut että harmissani. Helpottunut siksi että omenaa tulee vähintään puolet vähemmän kuin viime vuonna, se syksyinen omenashow oli ihan överi. Harmissani siksi että olisin kovasti halunnut nähdä kukat kaikissa puissa. Harmissani myös siitä että ainoassa valkeakuulaspuussa on KAKSI kukkaa! Aion vahtia niitä kahta tulevaa omenaa kuin haukka :D



Luumupuut taas olivat niin tupaten täynnä kukkaa että niistä odotan yhtä runsasta satoa kuin viime vuonnakin, jos vaan mehiläiset ovat hoitaneet hommansa.



Hypin riemusta myös kirsikkapuiden kohdalla, viime kesänä puut tekivät sen kaksi kukkaa ja yhden kirsikan, tänä keväänä puut olivat täydessä kukkaloistossa. Ehkä se oli kirsikkapuiden vuoro tällä kertaa. En viime kesänä edes tajunnut kahden ison puun olevan kirsikkapuita, sillä niihin kasvoi vain lehdet. Hämmästyksekseni löysin loppukesästä yhden kirsikan roikkumasta orpona eräällä oksalla ja tämä paljasti mikä puu oikeasti oli kyseessä.



Tämä kukkamäärä toivottavasti lupaa paljon kirsikoita :)

Mites muut omenamestarit, miltä näyttää kukinta? Viime vuonna muistelisin että osa oli kommentoinut puidensä viettävän välivuotta, silloin kun meillä hukuttiin satoon. Onko tänä vuonna tilanne toisinpäin?

Kommentit (12)

1/12 | 

En tiedä miten monesti tämän meinaan sanoa, mutta hemmetti että teillä on kaunista! :D Tuollaisesta pihasta ja rintamamiesmökistä itsekin unelmoin, ehkä sen vielä joskus omistankin. Tosin joku muu saa kyllä hoitaa pihan suunnittelun, hoidon voin tehdä itse...!

hanna
www.hannamariav.com

Michelle80
2/12 | 

Juu, ei omenapuut jaksa tehdä peräkkäisinä vuosina hirmusatoa. Seuraava vuosi on aina niukempi. Ens vuonna taas enemmän. :) Sempä takia jos haluaa että sato on tasainen niin pieniä raakileita pitäisi kuulemma nyppiä pois silloin kun niitä näyttää tulevan paljon...

Chuuko
3/12 | 

Kukkia kotipihan puissa kyllä on, vaan tuntuu olevan pörriäisistä pulaa. Kevät on ainakin täällä kaakonkulmalla ollut kylmä, tuulinen ja sateinen. Toivottavasti ei jää omenat sen takia saamatta ettei pölytys onnistu pörriäisten katoamisen takia.

4/12 | 

Meillä on puu täynnä kukkia tänäkin vuonna. o.O Ei se mitään, onneksi puita on mein takapihaosuudella vain kaksi ja kumpikin tuottaa satoa eri aikaan!

Mari
5/12 | 

Voi olla noinkin, mutta odotelkaa vielä muutama päivä. Meillä nimittäin omppupuut olivat viime vuodesta kukkiensa kanssa jäljessä pari viikkoa. Kukat puhkesivat vasta toissapäivänä. Asumme Helsingissä ihan meren rannalla, eli täällä saattaa olla juuri sen pienen himpun verran kesä edellä. Erot voivat olla joskus tosi paikallisia.
Jos ei ole tästä kiinni, niin toivotaan, että saatte sitten ensi vuonna nauttia tuplaten hienommasta omenankukkakaudesta!

puikkotiikeri
6/12 | 

Meillä kyllä omenapuut ovat taas täynnään kukkia, vaikka talvella puputkin niitä oksia maistelivat... On asuttu tässä yli 10 vuotta, sinä aikana on yksi niukka vuosi ollut ja muutoin omenaa on tullut kahdesta isosta puusta kassikaupalla. Ei pääse syksyisin C-vitamiinipuutos iskemään.... :D

Jennyli
7/12 | 

Juu, minäkin olen kuullut tuosta, että omenapuut pitävät välillä "välivuotta". Ne, jotka tuottivat hyvin viime vuonna, "lepäävät" tämän vuoden ja viime vuonna levänneet puut tekevät nyt satoa.

Lellu
8/12 | 

Meilläkin vähemmän kun viime vuonna mutta äitini mukaan johtuu siitä että on kylmempi. Varmaan joo, ainakin kylmältä tuntuu, mutta en sitten tiedä lisääntyykö kukat jos lämpiää vai oliko kukkien aika vaan jo, ja niitä ei ole tulossakaan lisää vaikka lämpötila nousis

Outi
9/12 | 

Odotteles nyt muutama päivä, taitaa kukinnat olla vaan vähän myöhässä. Meillä tietyt puut eivät pidä välivuosia koskaan, mut nyt kukkia vielä ootellaan. Terkut tästä naapurikylästä!

keksi
10/12 | 

Kuulin tänään liikennevaloissa odottaessani, kuinka eläkeläispariskunta vieressä keskusteli tästä blogipostauksesta. Olet katujen puheenaihe Tampereella! :-D

miu
11/12 | 

Mä olen niiiiin kateellinen teille! Teidän koti ja piha on just eikä melkein sellainen kuin mekin miehen kanssa haluttaisiin. Ehkä jonain päivänä. Kiitokset tästä blogista, on kuule saatu niin paljon ideoita ja haavekuvia tämän myötä (:

hihi
12/12 | 

Meillä myös suurin osa omppupuista pitää välivuotta. Täällä hieman pohjoisempana kesäkin on niin myöhässä, että kukinta vielä viivyttelee alkuaan. Päärynät ja luumupuut ovat sen sijaan röyhähtäneet täyteen kukkia. Itse voi varmistella pölytystä töpöttelemällä varovaisesti pensselillä kukasta kukkaan (ja puusta puuhun!).

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, neljävuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Elokuu
Heinäkuu
Toukokuu
Maaliskuu
Tammikuu
2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011