Nyt kun tavarat alkavat olla edes suunnilleen purettuna oikeisiin kaappeihin ja lokeroihinsa, vilautetaan vähän millainen keittiömme on tällä hetkellä. Paljon on vielä kesken, en esimerkiksi ole vielä ehtinyt miettiä avohyllyjen suhteen juuri muuta kuin roiskassut sinne randomilla tavarat riviin, niiden aika tulee sitten myöhemmin. Mutta kaaosmainen meininki oikeastaan sopii tyyliin, eipä siinä.

Olin jotenkin niin innoissani silloin kiskomassa tapetteja irti seinistä maaliskuussa, että en älynnyt ottaa kuin pari hassua ennen-kuvaa! Mutta kyllä tästä varmasti idean saa silti. Mäntylattia ja kulahtaneet keltaiset kukerrustapetit saivat keittiön näyttämään nuupahtaneelta ja pimeältä. Sävymaailma oli samean kellanvihertävä, joka ei ihan vastannut meidän ideaa kivasta aamiaispaikasta.




Jopa tapetteja enemmän olin allerginen noille lattioille, jotka imivät kaiken valon huoneesta. Kun on elänyt lapsuutensa perinteisten (silloin 80-luvulla kovin trendikkäiden) Lundioiden keskellä, on totta vie saanut tarpeekseen melkein kaikesta puunvärisestä. Ylipäänsä luonnollisuus ja rauhallisuus sisustuksessa ei ole se oma kuppi teetä, kaipaan ympärilleni kirkkautta, kunnon värejä ja huvikumpumaisuutta. Huokailen ihastuneesti kirkkaanpunaisille lautalattioille, kreiseille väriyhdistelmille ja kaikelle sellaiselle mistä tulee mieleen kunnon mummonmökki. Yleensä vanhoista hylätyistä puutaloista ja kartanoista löytyy juuri sellainen sisustus joka saa sukat pyörimään jaloissa, koska niille ei ole vuosikymmenien saatossa tehty modernisointiremppoja. Sisustusinspiraatio numero 1 - autiotalot.

Minulla oli ilo saada tehdä tapettien suhteen yhteistyötä ikilempparini Vallilan kanssa. Valitsin keittiön tapetiksi Vallilan oman Kompassi-kokoelman Kullanmurun, jonka on suunnitellut Saara Eklund. Mielettömän kaunis retrohenkinen kukkatapetti saa varpaat sikkuralle joka aamu kun astelen keittiöön tekemään aamupalaa, silloin ainakin tietää tehneensä oikean valinnan.


Kuvasta huomaan että on näköjään jäänyt yläkaapin kulmapala laittamatta paikoilleen, siellä ei kuuluisi olla tuollaista koloa :D

Isän vanha radio sopii talon henkeen. Kukkatarjotin on vanha kirppislöytö. Punaiset tuolit on saatu kaverilta, pöytä on secondhandia sekin, kyseessä vanha baaripöytä.





Vanha puuhella ja huuva ovat keittiön sydän, talvisaikaan hellassa on tuli joka päivä. Kyseinen vanha hella oli yksi niistä asioista jotka vetivät minut talonäytössä ihan hiljaiseksi, en voinut uskoa että tuollainen helmi voisi olla hengissä ja aktiivikäytössä. Tähän mennessä kaikki puuhellat mitä olen nähnyt ovat olleet melko eleettömiä ja paikoilleen muurattuja, kuten esimerkiksi meidän mummolassa. En ollut ennen nähnyt vanhaa "designhellaa".


On varmaan sanomattakin selvää että tuolle hellan alla olevalle laatoitukselle on tehtävä jotain. Voisikohan sen maalata... Tiensä päähän on tullut myös puuhellan vieressä majaa pitävä liesi, joka on ikivanha ja huonokuntoinen, ja täysin mahdoton saada puhtaaksi muuten kuin räjäyttämällä se ilmaan. Koen suurta tuskaa lieden oston suhteen, sillä kaikki tarjolla olevat mallit ovat tylsän moderneja. Kun kerran jääkaapeista löytyy hauskoja värikkäitä retromalleja, miksi helloista ei?


Luulen että nyt voin vihdoin päästää purkkimaniani valloilleen kirppiksillä.



Vanha Marilyn-naulakko on kirppislöytöjä 10 vuoden takaa. Soveltuu keittiöpyyhkeiden ripustamiseen vallan mukavasti. Pyyhkeet H&M Home, saatu blogin kautta.




Sellaista meidän huvikummussa tällä hetkellä. Jos joku ihmettelee miksi vain kahden hengen pöytä, niin iso ruokapöytä löytyy olohuoneesta. Katan mielummin isommalle seurueelle dinnerit ja kaffeet olohuoneen puolelle, en keittiöön.

Jatkopläneistä sen verran että pitäisi tässä tulevaisuudessa keksiä mitä noille väärän sävyisille kaapinoville voisi tehdä, olisikohan niitä mahdollista maalauttaa. Eiväthän ne maailmaa kaada tälläkään hetkellä, mutta pitää ottaa projektiksi jossain vaiheessa.

Ps. Vaatehuoneen puolella tapahtumajuttuja, tsek erityisesti jos olet tyttölapsien äiti ja nurkissa pyörii pieneksi käyneitä vaatteita ja tavaroita muksuille ^^ Nimim. I needs it.

Kommentit (76)

Mei

Aivan ihana keittiö! Vaikka juuri remontoimme omamme valkoiseksi, kiiltäväkai ja hyvin pelkistetyksi, niin on tuossa teidän keittiössä jotain todella viehättävää ja vangitsevaa.
Smegillä on ainakin joitain värikkäitä kaasuliesiä.

Taikalintu

Tapetti on hieno ja koko keittiön yleisilme ainakin sata kertaa parempi kuin alkuperäisenä.

Eikös kaasuhelloissa ole ns. liekinvarmistin, eli jos liekki sammuu, kaasuntulo katkeaa. Levyn päälle unohtaminenhan on molemmissa yhtä vaarallista tai vaaratonta, riippuu varmaan monesta asiasta syttyykö tulipalo vai ei. En nyt ole ihan satavarma tuosta kaasuasiasta, mutta elän sellaisessa uskossa, että asuntoaan ei voi vahingossa täyttää kaasulla - kaasunhan kyllä myös haistaa, jos sitä vuotaa jostain.

Aivan mahtava teidän keittiö! Erittäin hyvin onnistunut. Itsekkin unelmoin saavani joskus keittiööni puuhellan. Nyt rohkeasti vaan kaasuhellan ostoon! Niissä on tosiaan tuo liekinvarmistin. Itselläni on ollut pitkään kaasuliesi, eikä ollut mitään ongelmia. Päinvastoin, sillä on erittäin mukava kokata! Ja jos neuroottista oloa pukkaa, ostaa kaasuhälyttimen mikä ilmoittaa mahd. kaasuvuodosta....

äääk! En kestä miten ihana keittiö. Vähänkö ärsyttää, kun mulla ja miehellä ei mee sisustusmaut yhtään yksiin ja aina joutuu tyytymään kompromissiin... niin tylsää! Onneksi on näitä blogeja mitä ihailla.... :)

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

On todella hämmentävää että minun ja mieheni maku osuu (melkein) täysin yksiin, molemmat rakastaa vanhaa, retroa ja värejä, en olisi ikinä uskonut että sisustushommat ja tapettivalinnat voi olla näin iisiä kahden ihmisen kesken! Ja tietty se helpottaa että Sakua ei nyt ihan viimeisen päälle homma kiinnosta, eli lähinnä se toteaa mun esikarsinnan läpässeista ehdotuksista että jees/nou :D

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Voi että, teidän talo rupeaa todentotta näyttämään ihan Huvikummulta! <3 Ihanaa, arvaa keiden asumus on mun inspiraatiolistan kärkipäässä? :D

Ansku

Itse löysin gorengen mallistosta vanhantyylisen uunin retrokeittiööni... Liesi on induktio mutta uuni ihanan vanhannäköinen. Ja kaapin ovet on hyvin helppo maalauttaa esim. Automaalaamossa tai maalarilla ruiskumaalaamalla, niin mekin tehtiin kun mistään ei löytynyt turkooseja ovia... Keittiö on aika iso ja ovia reilusti sekä muutama vielä erikoisovi jossa pyöreä lasi keskellä ja hinta taisi olla pari vuotta sitten 300€ eli miusta ihan kohtuu hinta ja ajattelinkin joskus uudelleen maalauttaa nuo jos kyllästyy turkoosin. Ihana keittiö muuten teillä<3!

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Kappas, näkyi olevan kiva kermanvärinen liesi sielläkin mutta harmi kyllä liian leveä, meille mahtuu vain 50cm.

Tästähän saattaa tulla halpa keikka sitten, koska isälläni (automiehiä) on kaikki mahdolliset auton maalaukseen liittyvät vehkeet tallissaan :D Eikä tuo 300 euroakaan ole vielä mikään sikahinta sekään, jos ei jostain syystä itse hinkua maalariksi.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Vierailija

niin ja gorenge tekee myös jääkaappeja retrotyyliin....puolet halvempi kuin smeg, jota mekin ensin haikailtiin mutta piheys iski...

Sippu

Ikävä todeta et gorenjen laatu on sit hintansa mukaista. 5vuotta sit tehty keittiöremppa gorenjen koneilla ja lähes joka laitetta on jouduttu korjaamaan ja osa jo vaihtamaan :/

Noora

http://bigchill.com/cook/ täältä löytyy kaikkia kivoja (mm helloja, uuneja) .. harmi vaan ettei käsittääkseni ole toimitusta suomeen? En toki menis vannomaan, koska jonnekkinpäin eurooppaa toimittavat kyllä :D

Retrot

Täytyi vain kommentoida kun muistaakseni ainakin smeg tekee kaikenlaisia retrokodinkoneita. Joistain nettikaupoista niitä voi tilata. Olikohan e-kodinkoneet sivuilla jotain.. Itse olen pienempiä retrotyylisiä koneita sieltä tilannut, mm delonghin paahtimen ja vedenkeittimen. Vielä unelmissa on retrojääkaappipakastin!

Mea

Mitenköhän mää katoin että olisin nähnyt tuolla muka laattoja :)
Mutta nyt kun katoin tarkemmin niin laudathan tuolla näkyy edelleen, ovat vaan niin kiiltävät että taisin sokaistua.

Laura

Hah, vääränsävyiset kaapinovet. Tämänhetkisessä vuokrakaksiossamme kylppärin kaapinovet olivat NIIN TÖRKEÄN KELLERTÄVÄN TAHRAISEN VAALEAT eikä pätkääkään raikkaat, että otin ja maalasin ne omin päin puhtaamman valkoisiksi kysymättä vuokraisännältä (joka oli erityisen nuiva jo sen suhteen, että saisimme laittaa eteisen seinään naulakon. Come on, NAULAKON).

Voin kertoa että koko kylppäri raikastui ja ovet ovat kuin uudet.
Voin myös kertoa, ettei vuokraisännän käppänä tajua taatusti mitään eroa, kaapinovien väri vain on puhtaampi. :D Enkä kyllä mitään kerrokaan :D

Törkeää ehkä, mutta olkoon... odotan niin, että saan omin päin tehdä omalle asunnolle ihan mitä tykkään. Teillä näyttää ihanalta<3

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

ihan sama juttu meillä, ovet ovat kellertävät ja tunkkaiset, ne pitäis saada vain kirkastettua koska ovat muuten ihan jees, joskin kuluneet mutta on tärkeämpiä kohteita mitä rempata perinpohjin kuin ovet.

Meillä on käynyt ihan uskomaton munkki aina vuokranantajien kanssa, olen saanut mm. maalata olohuoneen seinän mukisematta kirkkaanpinkiksi yms :DD Sähän vain nostit asunnon arvoa, ei luulis olevan käppänällä valittamista ;)

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Anniina

Voit maalata nuo laatat helposti. Jos et halua kalliimpaa laattamaalia kayttaa, pista otepohjaa ja sen paalle mita tahansa remonttimaalia. Kestaa tollasessa paikassa, koska ei ole jatkuvasti kosteuden kanssa tekemisissa. Mulla oli itella ihan sama tilanne omassa kampassa.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

nämä lähtee maalaukseen tän kesän aikana ihan varmasti, ei tarvitse kestää kosteutta/suurta kulutusta juur lainkaan :) pitäis vaan väri kyetä päättämään, vetääkö vain valkoiseksi vai olisko joku tuollainen tapetin pohjassa oleva harmaanruskea ehkä hyvä vai mitä ihmettä.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Luulisin että vain hieman puhtaamaan valkoiseksi että soveltuvat paremmin tapetteihin ja lattiaan, nyt ovat siis todella kellertävän vaaleat ja näyttävät tunkkaiselta muiden värien keskellä. Eli tavallaan pieni kirkastus voisi riittää :) Villeissä unissani toki vetäisin ne turkoosiksi tai pinkiksi hahah :D mutta ei viitsi ihan niin migreeniä sentään kun muu keittiö on väriä täynnä.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Hanna

Aivan upea muodonmuutos, tunkkaisuus todellakin hävisi! Puuhella on hieno, mutta itse irvistin jo heti ekan kuvan nähdessäni tuolle liedelle, voin vain kuvitella millaista sillä on laittaa ruokaa... Itse odotan jo kauhuissani ensi syksyä jos 'joudun' muuttamaan pois kotoa johonkin vanhaan vuokrakämppään jossa on jokin vanha sähköliesi D: Olen nimittäin käyttänyt viimeiset kaksi vuotta induktioliettä enkä ikinä haluaisi tehdä paluuta vanhaan. Onneksi olet jo saanut kivoja vinkkejä sisustukseen sopivista liesistä :)

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

tää ei varmaan sua yhtään lohduta mutta tuo liesi on parempi kuin mikä meilä oli vuokra-asunnossa, siis tehokkaampi :DD että kyllä juu, vuokrakämpissä voi olla ihan mitä vaan varustetasoa tarjolla ja niihin on vähän paha vaikuttaa, paitsi jos on valmis maksamaan luksuskämpän vuokria.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

atomi

Kylläpä on raikas ja avara tuo teidän keittiö, kun ei ole isoa ruokapöytää viemässä tilaa. Punaiset tuolit on tosi söpöt. Teillä on kerrassaan huikean persoonallisen värikäs sisustustyyli, harvemmin näkee kuviollisia tapetteja keittiössä. Innolla odotan kuvia muistakin huoneista. Puuhellanne on kyllä helmi :D Ja vaikka itse elän edellen Lundioiden keskellä (parituhatta kirjaa vaatisi liian kalliin uuden hyllyn) ja tykkään puunvärisistä(kin) lattioista, täytyy myöntää, että maalattu lattia on todella onnistunut ratkaisu kokonaisuuden kannalta.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

toimii tuolla pikkupöydällä pikkuperheelle vallan mainiosti :) ja sitten tuo isompi ruokapöytä on niin vitsin kaunis rokokootuoleineen että se oikeastaan sopii olohuoneeseen paremmin kuin ikinä keittiön puolelle.

Kärsin tällä hetkellä suuria tuskia omien kirjojeni kanssa, kun en keksi millään mihin ne laittaisin, inhoan valehtelematta kaikki kirjahyllyjä, ainoa missä kirjahylly on pop on sellainen vanha synkeä huone missä niitä on lattiasta kattoon asti, ns. kirjastohuone ja harmi kyllä meidän kartanosta sellainen puuttuu :D

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Kärsimätön

Vaude!!! Ihana keittiö! Ihanan tilava (tai ainakin tilavan oloinen), ihanan värikäs tapetti ja raikkaat nuo lattiat, todella! Itse olen vasta pähkäillyt vanhojen lautalattioiden maalaamista, mutta tästä sai mahtavan inspiraation kyllä, kun nuo teidän lattiat näyttää todella hyvältä :)

Tuollaisia jalallisia Högforsin liesiä näkee tosiaan harvemmin, mutta tuo on hieno, ja hyvän värinen :)
Kikkakolmonen jota käytän omassa kiinnimuuratussa Högforsissani, on latoa uuniin lämpöä varaavia tiiliä, etenkin jos uunia ei käytä, ja talossa on sähkölämmitys/puulämmitys, lämmittää hieman lisää keittiötä.

Ihana taloprojekti ja mahtavan värikäs sisustus, ja miten mahtavaa, että teillä menee sisustus- ja muut maut hyvin yhteen miehesi kanssa :)

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Suosittelen lämmöllä lattioiden maalaamista, saa koko asunto valoa ja tilan tuntua ja oikeasti halvalla, meillä maksoi maalit 3 huoneen lattioihin alle 200 euroa ja muutos oli todella suuri!

Meillä on jo varaava takka viereisessä huoneessa, joten tuo uuni saa toimia ihan vaan keittiön varalämpönä jos on on superkylmä talvi :)

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

villasukka

Kaakeleita voi maalata :) Siihen on oma maalinsa, merkistä en tiedä. Anoppi maalasi vastikää oman keittiönsä kaakeleita ja hyvältä näytti. Kuulema käy myös suihkunkaakeleihin eli pitäisi kestää myös hankaamista pesuaineilla. Sitä vähän epäilen, mutta varmasti tuossa hellan alla pysyisi maali jos lämpövaihtelut eivät sitä rapauta.

Meidän keittiössä on mintunvihreät kaapit ja teillä juuri sellaiset valkoiset, kun haluaisin meille :D Oma raksainssi ukkoni totesi kauhean asiantuntevasti, että jos nuo kaapit ovat jotain tosi ihmeellistä materiaalia, niin niitä ei saa maalattua edes unissaan.

Että sitä odotellassa, kun kokeilun jälkeen tiedetään, mitä tapahtuu. Maalataanko vai ei.

Sinna-Riikka

Hei, kannattaa kokeilla nuihin kaapin oviin DC fix kalvoa :) Löytyy ihan hirveenä värejä ja kuvioita! Helppo myös laittaa paikolleen ja itseasiassa tollasella kalvolla voi päälystää ne vanhan hellan alla olevat laatat :)

LauraL

Kaapinovet/laatikot on ihan helppo maalata itekin nukkatelalla(tai superlon-) ja mielellään öljymaalilla.

Puuhellaa kaipaan, se olis niin ihana, täytyis aika muutos tehdä että sen sais tähän taloon sovitettua.

Riina

Kaakeleita voi maalata sellaisella maalilla kuin Betolux, kuivuminen kestää kauan ja haju on sitäkin kamalampi pitkään.. Meillä on maalattu sillä kaakeliportaikko, kahden kylpyhuoneen lattiat, yhden kylpyhuoneen seinät, puuportaat.... Kosteutta ja käyttöä kestää mutta kuumuudesta en tiedä...

katru

Ooh täydellinen muutos! Toivon niin kovasti että löytäisin joskus yhtä helmitalon kun te! Ihanalta näyttää, ja sopii tuon talon tyyliin kun nakutettu. Keittiön verhoiksi sopisi jotkut ihanat punaset tai keltaset! :)

"Paljon on vielä kesken, en esimerkiksi ole vielä ehtinyt miettiä avohyllyjen suhteen juuri muuta kuin roiskassut sinne randomilla tavarat riviin, niiden aika tulee sitten myöhemmin" Mun on nyt pakko kompastua tähän lauseeseen :D Ymmärrän jos et näyttänyt niitä " sekaisempia" hiyllyjä, mutta ainakin tuo jossa on cokis pullot ja popcorn pönikkä niin on visuaalisesti todella hienoti aseteltu avohyllykkö!!!

Teillä näyttää todella hienolta! Odotan innolla kuinka talo muotoutuu elämänne mukaan :)

Vaula

Ihastuin erityisesti valkoisiin lattioihin, vaikka muutenkin keittiön muutos on tosi onnistunut. Miten käytännössä maalasitte ne, pitikö hioa ensin tms.? Kuinka kestävää maalin pitäisi olla, kun lattia joutuu kuitenkin kovalle kulutukselle?

Pepa

Kuola valuu niin että naapuriin tulee vesivahinko — sun sisustusmaku on rakkautta! Oldskool-turkoosi<3

Jennifer

Niinkin yllättävästä paikasta kuin IKEA löytyi ainakin ennen ihania retrotyyppisiä uuneja! Meillä oli edellisessä kodissa sellainen, supersöpö kermanvalkoinen, jossa oli vanhanmalliset pyöreät mittarit ym. Samaa sarjaa oli myös mikroaaltouuni.

Tosi kaunis keittiö! Ihanaa, että kodissa tehdään rohkeita sisustusratkaisuja eikä mietitä, kyllästynkö viiden vuoden päästä. En malta odottaa muiden huoneiden valmistumista! Levollisia hetkiä loppuraskauteen!

Chenille

Ihanalta näyttää! Itse olen varannut tulevaa unelmataloani varten mein äidin hellan, suoraan 60-luvulta. Tä'ydellisesti toimiva ja ah niin ihana!

Halusin tulla vinkkaamaan yhden blogin, joka saattaisi antaa inspiraatiota sinulle. Nikkaroinnin ja diy-idisten lisäksi ihastuttavaa retroilua (aivan kuin sinun keittiösikin:)
ohsolovelyvintage.blogspot.com

Valtavan ihana keittiö teillä. Olen Nelliinan vaatehuonetta seurannut jo vuosikaudet, mutta nyt vasta hoksasin tämän ihanan blogisi! :) Ja onneksi hoksasin, niin paljon inspiraatiota täältä irtoaa että! Mukavaa kesän odotusta! :)

puna-ahvena

Aaaah voi ei, ihana keittiö ja ihana tapetti! Miksi mun puolisoni inhoaa kaikkea tuollaista, meillä on keskenämme täysin erilainen sisustusmaku... :(

pipsa

olen seurannut normiblogiasi jo vuosia, ja vasta nyt löysin tämän "sisustusblogin". aivan ihanalta ja kodikkaalta näyttää. ja maku on hyvin pitkälti samanlaista kuin itsellä, sekä vaatteissa että sisutuksessa.

meilläkin on samantyylinen vanha talo ja aikoinaan ihmettelin miksi uunitarjonnassa tosiaan on vain valkoista tai metallinväristä ja uuden tyylistä tarjolla, vaikka kysyntää muullekin varmasti olisi. haaveena oli silloin saada musta vanhantyylinen uusi hella jostain. gorenjalta löysin sitten version joka oli vanhannäköinen ja jota myytiin mustana, mutta joka todellisuudessa oli tummanruskea, mutta on toki parempi kuin uusi valkoinen :). siitä näkyy nyt tulleen hieman päivitetympi versio. mutta näyttää olevan teille liian leveä.

uusia päivityksiä odotellessa.

ja oikein paljon onnea koko perheelle terveestä vauvasta ja aivan mahtavan kodin löytämisestä <3

InQ

Katselin tuota tapettia tästä kuvasta ja sitten kaupasta, mutta minua hämää vähän tuo sinisen sävy. Tässä se näyttää turkoosilta ja kaupassa aivan vaalean siniseltä. Mutta kyseessä taitaa silti olla sama sävy, eikä tapetteja ole kahta erilaista? Hulluksi tulee kohta, kun ei löydy hyvää tapettia :P

Hanna

Hei, löysin blogiisi, kun etsiskelin tietoa lattian maalaamisesta valkoiseksi. Et ilmeisesti ole tehnyt keittiön kaapinoville vielä mitään? Tein kaupat talosta, jossa on aikalailla samanväriset kaapinovet, kuin näissä kuvissa ja puunvärisen lattian haluan ehdottomasti valkoiseksi. Kaapinovia ei viitsisi alkaa uusimaan, koska keittiö on melko vasta uusittu. Miten suosittelisit nyt kun olet jo jonkin aikaa keittiössäsi elellyt, kannattaisiko lattiamaalia sävyttää hieman kaapinovien värin suuntaan vai pystyykö sävyeron kanssa elämään, jos lattian maalaa sillä perusvalkoisella? :) Samalla maalilla maalattaisiin myös viereinen käytävä ja olohuone, joissa sitten varsinkin kyllä haluaisi olevan puhtaanvalkoista eikä kaapinoviin taittuvaa väriä, mutta ei nyt yhtään osaa arvioida kuinka se sitten jokapäiväisessä elämässä häiritsisi, kun kaapinovet olisivat eri sävyä... :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013