Koko elämäni pitkähiuksisena viettäneenä tämä nykyinen polkkatukkaisuus on avannut ihan uusia ovia hiustyylien suhteen. Teininä halusin palavasti Marilyn Monroen (ja 80-luvun Madonnan) hiukset, mutta en uskaltanut pätkäistä pitkää tukkaani. Hiukseni ovat vieläkin hieman liian pitkät ehtaan Marilyn Monroe -kampaukseen, mutta tämä on riittävästi siihen suuntaan joka tapauksessa. Viikonloppun kampaajataikojen jälkeen tämä vaaleus vielä entisestään korostaa suuria kiharoita ja kirkasta huulipunaa.

Kun on viettänyt tarpeeksi kauan aikaa sairastuvalla leggareissa ja villapaidassa, on suorastaan ilo pukeutua vanhaan kunnon kellomekkoon. Pilkkumekko on brittiläisen Collectifin mallistosta.

Punaiset kengät ovat suomalaisen Janitan viime vuoden mallistosta. Todella ilahduttavaa että ilo ja värit ovat alkaneet näkyä myös kotimaisten kenkävalmistajien malleissa. Toivottavasti suuntaus jatkuu yhtä positiivisena :)

Mukavaa viikonloppua!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat