Huivit ovat maailman kätevin keino peittää epämääräiset nutturasykeröt eli niiden päivien hiukset, kun ei ehdi tai jaksa tehdä kuontalonsa eteen mitään. Tämä punainen vintagehuivi on kirppislöytö, kuten lähes kaikki huivini. Nykyään ei taida olla oikein markkinoita näille pienille asustehuiveille (paitsi 80+ ikäluokassa) joten ihmiset kärräävät niitä kirppiksille minun ilokseni :D


Laitoin pitkästä aikaa housut jalkaan, tuollaiset kapeat pillipunttiset pökät ovat ihan jees jos tietää pääsevänsä kyykkimään ja säätämään vauhdikkaan 1-vuotiaan kanssa julkisella paikalla. Ei ole vaaraana minkään sortin vilautus. Ivana Helsingin tunika on saatu blogin kautta.

Kengät Lola Ramona. Mieheni jostain syystä tykkää näistä kengistä vaikka normaalisti se ei huomaa tuollaisia asioita pätkääkään :D





Siihen kenkäpettymykseen. Nämä Lola Ramonan kengät ovat toisen käden löytö, eikä tullut edes mieleeni tarkistaa myyjältä ovatko kengät nahkaa sillä oletin ilman muuta kyseisen merkin kenkien olevan nahkaa. Eipä auta olettaa, sillä näissä kengissä nahkaa on vain sisäpuoli, pinta ja nilkkaremmi on keinonahkaa. Mistä lähtien Lola Ramona on tehnyt keinonahkakenkiä vai onko minulle osunut aina säkällä ne nahkaversiot?

Ei tuo nyt maailmanloppu ole, mutta mielenkiinnolla odotan miten kauan tämä kenkäpari kestää käytössä. Mutta tiedoksi muille kyseisen kenkämerkin faneille että tarkistakaa aina materiaali, jos sillä on teille merkitystä. Erityisesti nilkkaremmille odotan käyvän huonosti, sillä ne joutuvat kovalle kulutukselle solkikohdasta.

Kommentit (7)

Sofia

Onko suhtautumisesi kehoosi muuttunut äitiyden myötä, tai siis varmasti on mutta osaatko eritellä miten? Tuli vain mieleen kun pelkäät nykyään vilauttelua, ei sillä että olisit ennenkään mikään paljastelija ollut mutta olen kiinnittänyt huomiota :P

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Mun kohdalla se "vilauttelu" loppui siihen kun tuli ikää lisää, ei niinkään äitiyden myötä :) käytän lyhyempiä hameita kyllä edelleen mutta niissäkin on helmat nykyään pidempiä kuin parikymppisenä. Äitiyden myötä löytyi housut kun joutuu olemaan ulkona koko ajan kyykyssä haha :D

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

iinuska

Kiva asu ja nätit kengät :) Mä kyllä luulin, että Lola Ramonan kengät ovat sisältä ja päältä aitoa nahkaa, ainakin omat kenkäparit ovat kyllä täyttä nahkaa. Hyvät jalassa jokatapauksessa.

Murina

Ihana asu ja kengät! Ite olisin ehkä laittanut siniset housut, olis sopinut kivemmin paitaan :). Valkopohjaisiin mekkoihin yhdistettynä mustat housut näyttää usein vähän tunkkaiselta :)

Kristuliini

Mulla on nuo samat kengät ja ne on musta tosi nätit :) Itsekin kyllä oletin, että olisivat nahkaa, jotenkin luulin, että Lola Ramonat on aina :( Mutta kiitos tiedosta!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat