Finlayson Art Arean maalatut kadut ovat vuosi vuodelta hienommat, jostain syystä pastellisävyinen maailma sopii vanhaan tehdasmaisemaan täydellisesti. Suosittelen lämmöllä kävelemään alueen ympäri, jos vain Tampereen suunnalle sattuu.

Tänä vuonna kaduilta löytyy mm. Rosa Liksomin sympaattisia robottimaalauksia, joita meidän 3-vuotias tutki innoissaan. Annin mielestä ne olivat hirviöitä!

Mekko: H&M / laukku: Lindex / tennarit: Minna Parikka / hattu: matkamuisto

Meidän tytöllä jylläsi viime viikolla kunnon korvatulehdus, ensimmäinen sellainen. Onneksi antibioottikuuri tepsi nopeasti, ja sekin oli ensimmäinen laatuaan. Toivon todella, ettei korvatulehdus tule kylään kovin usein, sillä harvoin näkee lasta noin kipeänä. Se on yhtä kärsimystä myös meille aikuisille, sekä unenpuutteen että jatkuvan huolen vuoksi. Ei ollut ihan väärässä kätilö neljä vuotta sitten veistellessään vitsiä, että suurin huoli helpottaa yleensä ensimmäisen 40 vuoden kuluessa :D Tässä olisi vielä 36 vuotta jäljellä...

Itse olin korvatulehduskierteessä lapsena, korvien puhkaisun kultaisella aikakaudella, ja olen traumatisoitunut iäksi niistä lääkärikäynneistä. Nousi vähän turhan elävänä mieleen omat muistot viime viikon aikana, ja pystyin lähes maistamaan vaaleanpunaisen penisilliinin. Tuo on syy miksi en voi juoda esimerkiksi Red Bullia, se maistuu ihan vaaleanpunaiselle penisilliinille, yäk. Samaten saan edelleen puistatuksia "korvaimurin" ujelluksesta. Pelkkä asian ajattelu riittää, ja tekee mieli juosta sängyn alle.

Korvatulehdus - you suck!

Kommentit (3)

Halina

Meillä oli perheessä lastenreuma lapsi ja korvatulehduskierteinen lapsi, joten korvatulehdukset puhkasut jäi tässä tapauksessa reilusti kakkosiksi :D reumalapselle jääny traumat mehukattimehusta, jonka kanssa otti metotrexaatti-lääkkeen (aiheuttaa voimakkaan pahoinvoinnin ihan aikuisillekin) ja oksensi sen jälkeen niin mehun kun lääkkeen joka kerta ulos. Oksentaa myös edelleen jos näkee tietyn keltaisen sävyn (trexan lääke tämän värinen). Toinen trauma on mansikanmakuisesta esanssista (käytetään samaa mm. Karkeissa/jossain mehuissa/pastilleissa), jolta leikkausta ja paikallishoitoja edeltävät esilääkkeet (rauhoittavat) maistuivat. :)

Senttu

Paranemisia Annille, hyvä että lääkkeet tepsii! Meidän 4 vee sairastaa toista päivää kuumetautia ja eilen oksensikin pari kertaa ja se pienen kärsimyksen katselu on kyllä rankkaa.

Mursu

Mikä ahaa-elämys!! Samaa ikähaarukkaa ollaan ja korvatulehduslapsia, sen vuoksi minäkään en juo red bullia (tai mitään muutakaan energiajuomaa), koska sieltä puskee määrittelemätön paha maku alta. Nyt tajusin, että se on juurikin tuo punainen penisiliini!

Melko vahvasti voi sanoa, että ei Annin ikäiselle mitään korvakierrettä enää tule :) Yksittäisiä varmaan kyllä, mutta ei riesaksi asti

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010
Lokakuu