Meidän vuonna -41 rakennettu talomme kantaa mukanaan paljon historiaa. Talossa ei ole asunut kuin kolme perhettä, joista kahden kanssa olen päässyt juttusille. Eläkeläispariskunta keneltä talon ostimme oli ilman muuta tuttu asuntonäytöiltä ja kauppojen tiimoilta, ja jos muistatte kuinka eräänä lauantaina ovikello soi -tarinan, niin sitä kautta talon vanhin historia tuli tutuksi.

Näiden perheiden välissä oli kuitenkin vielä yksi omistaja. Yllätys oli melkoinen, kun eräänä päivänä puhelimeni piippasi tekstaria. Viestin takana oli talomme entinen asukas, se ainoa kenen kanssa en ollut vielä tavannut. Hän kysyi olisinko kiinnostunut ostamaan muuton tieltä talomme alkuperäiskalusteen, 40-luvun tiskipöydän.

Sovin treffit välittömästi, sillä 40-luvulla tiskipöydät eivät olleet ihan samanlaisia kuin nykyään:

Tässä puinen senkki on äitini parvekkeella väliaikaishoidossa, sillä se ei toistaiseksi meille vielä mahdu. Minulla on sille kyllä paikka valmiina, mutta se vaatii ensin vähän remppaa.

Juttelin talomme entisen omistajan kanssa parisen tuntia talon historiasta, ja nyt lopulta ympyrä sulkeutui ja sain kaikki kysymysmerkiksi jääneet palaset loksahtamaan paikoilleen. Miltä talon saunarakennus on ennen näyttänyt, mitä pihalle on tapahtunut, miten kiviaita on tehty ja miksi punainen huoneemme on punainen. Minulla on nyt haastattelujen pohjata sen verran materiaalia talostamme, että voin vihdoin kirjoittaa auki sen historian ja olen tästä asiasta todella onnellinen. Historia on minulle tärkeää, ja suhtaudun siihen suurella tunteella.

Iso kiitos entiselle omistajalle ainutlaatuisista tarinoista ja ihan erityisesti upeista kukkaistutuksista, kävi ilmi että hän on ollut niiden takana. Taas tuli vahvistus sille asialle, että minä kuulun osaksi vanhaa taloa. Vaikka jatkuvasti saa olla korjaamassa jotain nurkkaa, eikä tarvitse miettiä mihin rahansa laittaa, tämä on kuitenkin se paikka missä onni on.