Jälleen kerran perinteinen taiteilija / mummohattu eli baskeri on saapunut ilahduttamaan kevätmuotia. Muistan sangen elävästi ensimmäiset kokeiluni baskereiden tyylisten hattujen kanssa, kun junailin itselleni 90-luvun puolivälissä ehdan mustan armeijan baretin. Olin sitä mieltä, että baretti sopii tyyliini paremmin kuin baskeri, viis päähineen alkuperästä. Nykyään baretteja myydään Varustelekassa, mutta minä olen jo siirtynyt baretista baskeriin vuosien varrella. 

Olin unohtaa koko barettiasian, mutta sitten jäin pohtimaan tarkemmin, että miksi ihmeessä ensimmäisessä "baskerissani" oli nahkatere! 

Minulta löytyy kaksi värikästä baskeria, kirkkaanpunainen ja vaaleansininen. Kirkkaanpunainen on ihan selviö tällaiselle vanhalle indietyylin kannattajalle. Vaaleansininen taas on jokeri, jonka hankin hetken mielijohteesta. Tämä hattu on kaikkien Hyacinth Bucketien äiti, mutta silti se jostain syystä rokkaa punaisen huulipunan ja kynsilakan kanssa. 

Baskerit ovat yleensä täyttä villaa, joten ne kestävät käyttöä hyvin. Ja onhan tuo malli ihan täyttä klassikkokamaa muutenkin, joten muotin oikuilla ei oikeastaan ole mitään tekemistä asian kanssa. Värikkäällä baskerilla on helppo piristää mikä tahansa keväinen asu.

Kommentit (7)

Vierailija

Kyseinen baskeri mätsäisi varmaan hyvin niiden vaaleansinisten klassikkosukkahousujen kanssa ;D

Lotta

Ihana tyyli baskereineen ja punaisine huulineen! Ja kivat kikkurat! Tekisitkö jonkun tukkapostauksen, miten hiuksiasi yleensä laitat?

Kaivoska

Mitä huulipunaa sulla on? Etsin oikeasti pitävää puna ja kuvassa ainakin sinun näyttää sellaiselta.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010