Termi ruuhkavuodet on auennut minulle tässä viime aikoina oikein kunnolla, kun yritän revetä sataan paikkaan samaan aikaan. Onneksi olen ihan hyvä priorisoimaan enkä jaksa liikoja stressata sellaisista asioista, joiden tekemättä jättämisestä ei seuraa vähintään maailmanloppua.

Itseni hemmottelu & kauneudenhoitorutiinit on yksi näistä kakkosprioriteetin asiakokonaisuuksista, niistä on tullut nipistettyä aikaa muille tehtäville. Tai sanotaanko mieluummin niin, että olen hieman tehostanut prosessia :D Pari vuotta sitten saatoin tehdä manikyyrin, pedikyyrin ja kasvohoidon kaaaikessa rauhassa ja lueskella siinä sivussa muotilehtiä tai kepeää kirjaa parikin tuntia. Ei ollut kiire mihinkään eikä kukaan vaatinut huomiotani.

Prosessin tehostamisen jäljiltä edellisen korvaa seuraava pikahoito.

Suihkuun mennessä otan pieneen kippoon mukaan ruokalusikallisen sokeria ja vajaan teelusikallisen kookosöljyä. Tämä kotitekoinen kuorinta on taivaallisen ihana (maistuukin hyvälle!) koko kropalle, ja sillä voi kuoria kevyesti myös kasvot. Todella herkkäihoisen ei välttämättä kannata käyttää mekaanista kuorintaa kasvoille, mutta sen jokainen herkkis varmasti tietääkin.

Ensin ihan normaali pesu päästä varpaisiin, ja sen jälkeen suihku hetkeksi kiinni ja kuorintahommiin. Kookosöljy-sokeriseoksella käydään läpi ensin kasvot, sitten kroppa, ja ihan erityistä huomiota kannattaa kiinnittää jalkoihin ja käsiin, ne jäävät tämän jäljiltä ihanan pehmeiksi.

Pikainen huuhtelu päälle että sokerimurut irtoavat iholta, mutta kookosöljyä ei tarvitse hinkata pois. Sitä saa jäädä iholle sen mitä on jäädäkseen, toimii kuin kosteusvoide.

Lopuksi vielä kaunis kynsilakkaus, ja olo on kuin kauneushoitolassa käyneellä.

Haastan teidät varaamaan itsellenne viisi+viisi minuuttia tähän operaatioon viikonlopun aikana, vaikkapa saunan yhteydessä. Viiden minuutin kuorinta ja viiden minuutin lakkaus (varpaankynnet myös!). Hauskaa viikonloppua!

Kommentit (7)

noora

Oih, pitääkin (vihdoin) ostaa kookosöljyä, että pääsen testaamaan tätä. :) Turha on ostaa kaupasta mitään muovirakeita sisältäviä kuorintamössöjä, kun omasta kaapista saa hyvin väsättyä luomumman ja herkumman kuorinnan. :D

Peura

Tämä ei varmaan ole aprillipila? :D Pakko kokeilla, sattuu nimittäin olemaan just tuota samaa kookosöljyä kaapissa + eiköhän sieltä sokeriakin löydy! Oonkin aiemmin käyttänyt kookosöljyä sellaisenaan mm. kuivan ja atooppisen ihon kosteuttamiseen, muuten hyvää mutta iho jää tosi rasvaiseksi ja on pakko jossain vaiheessa pestä pois. 

Iida

Mun herkälle iholle sokeri ei oikein toimi, mutta oon silloin tällöin käyttänyt ruokasoodakuorintaa. Kuori sokeria hellemmin ja samalla puhdistaa. Aknearpiin kuulemma toimii soodanaamion jättäminen naamalle pariksikymmeneksi minuutiksi, mutta viimeksi kun tuota kokeilin, mulla oli ihon niin auki, etten kyennyt sitä pitämään naamalla muutamaa minuuttia pidempään.

Eihän tääkään tietenkään kaikille sovi, mutta mulla on hyviä kokemuksia :)

Syystä X kookosöljy taas ei sovi mulle tippaakaan. Iholla se alkaa haista aina ihan järkyn pahalta ja tartten tosi tujuja puhdistusaineita saadakseni hajun pois :P

maijja

En oo ite kokeillut ihon kuoritaan tuota, mutta kaikille kuivasta ja hilseilevästä päänahasta kärsiville seuraava vinkki: tuolla samaisella kookosöljy-sokeri-seoksella päänahankuorinta ja ai että tekee hyvää!! Tuon jälkeen hiukset pitää vaan pestä hyvin ettei jää rasvaiseksi. Itellä riittää kaks shampoopesua.

Jossu1

No olipas loistava vinkki! Just ostin kookosöljyä kun hiukset on vaalennuksen jäljiltä niin kuivat ja sain vinkiksi käyttää kookosöljyä hiuksiin. Nyt voin sitten korppuihoanikin hoitaa samalla tavaralla. Kiitos ja kivaa viikonloppua!

Edla

Kuulostaa hyvältä. Myös kookosöljy-kahvinpuru (itse hyödynnän käytetyt kahvinpurut) on hyvä kuorinta, tosin sottainen sellainen! Tykkään myös hunaja-sokerikuorinnasta saunassa, sulaa ihanasti iholle. Karkea merisuolakin toimii hunajan kanssa.

nin a

Nämä on ihania, olen myös tykästynyt kahvinporo-kookosöljyyn mutta eikö teillä muilla kylpyhuone jää likaiseksi ja jopa vaarallisen liukkaaksi? Rentoutuminen ja hemmottelu nollautuu kyllä tehokkaasti, jos joka kerta joutuu konttaamaan laattalattian porsta kädessä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu