Pyysin hetki sitten kirjasuositteluja teiltä ja sain niin ilahduttavan pitkän listan, että siinä riittääkin kahlattavaa. Aloitin Kate Mortonin kirjoista, joita useampikin epäili olevan minulle mieleen. Oikein päätelty totta tosiaan, lukaisin ensimmäisen romskun kahdessa illassa ja sain aikaan niin massiivisen lukupäänsäryn että en ole toipunut siitä vieläkään! Jokainen maratonlukija tietänee mistä puhun. 

Kate Mortinin ensimmäistä kirjaa, Paluu Rivertoniin, ei ollut saatavilla, ja siksi aloitin kirjasta nimeltä Kaukaiset hetket. Järjestyksellä ei sinänsä ole väliä, sillä kirjat ovat ihan omia tarinoitaan eikä jatkumo. Morton on ilmeisesti keskittynyt tuotannossaan vanhoihin kartanoihin ja erilaisiin mysteereihin, joka sopii meikäläiselle paremmin kuin hyvin. Luen kaikkein mieluiten kirjoja jotka sijoittuvat vuosikymmenten ja -satojen taakse. Kaukaisissa hetkissä matkattiin 90-luvun lisäksi 1900-luvun alkupuolelle. 

Tarinan kulisseina oli vanha, aikoinaan todella loistokas, Middlehurstin linna. Nykyään jo rapistuneessa linnassa asuu kuuluisan kirjailijasuvun kolme viimeistä jäsentä, kolme iäkästä sisarusta. Kirjan päähenkilö, kustannustoimittaja Edie Burchill, päätyy muutaman sattuman kautta sukeltamaan sekä linnan että sisarusten elämään. 

Siinä missä joku toinen viettää lomansa mieluiten aurinkorannoilla ja moderneissa huvituksissa, minä kuulun siihen pölyiseen sakkiin joka koluaa mieluiten lomallaan linnoja, kartanoja ja nuuskii läpi antiikki- ja vintageputiikit. Ympäristökin saa ihan mielellään olla sateisen sumuinen, se sopii tunnelmaan. Ehkä myös tästä syystä kaikki historialliset kartanomysteerit kolahtavat kirjarintamalla. 

Kaukaiset hetket tempaisi mukaansa niin täydellisesti, että päänsärky oli taattu. Oli ihan erityisen piristävää, että päähenkilöllä ei ollut kirjan aikana minkäänlaista romanssia tai pelastavaa prinssiä, oikeastaan päinvastoin. Alkuasetelma on avoero. Koko tarina keskittyy vain kahden suvun naisten ympärille. Nämä tarinat ovat kohdanneet sekä sodan aikana että nykyajassa. Sujuvaa mysteerikertomusta on niin miellyttävää lukea, antaa vain tarinan kuljettaa ja pian voi jo haistaa ympärillään linnan pölyn ja kuulla korkojen kopinan kivilattialla. 

En malta odottaa, että pääsen iskemään näppini seuraavaan Mortoniin, joka odottaa jo kirjahyllyssä. Joten iso kiitos suositteluistanne!

Kommentit (7)

lukutoukka myös

Aivan huikeita Mortonit on!
Pääsiäissaari on myös lukemisen arvoinen.
- Jennifer Vanderbes: Pääsiäissaari

TS KIRJA Turun Sanomat 13.8.2004 11:13 0
Amerikkalaisen esikoiskirjailija Jennifer Vanderbesin Pääsiäissaari on viehättävä lukuromaani. Se on taitavasti rakennettu, viisaasti kantaaottava, romanttinen ja jännittävä, kuin tehty luettavaksi yhdellä kertaa rauhallisessa ilmapiirissä.

Romaani seuraa kahden eri aikakauden naisen matkaa kaukaiselle Tyynenmeren Pääsiäissaarelle.
Naisten matkojen välillä on 60 vuotta, mutta samanlaiset asetelmat vallitsevat.

sille

Minulla on juuri parhaillaan tämä kesken! Ihan vahingossa tarttui mukaan kirjastosta, ja olen kyllä heti valmis seuraavaan kirjaan.

Vierailija

Missä postauksessa kirjasuosituksia pyysit? On mennyt ihan ohi... Minäkin haluan tsekata ehdotukset :-D

Hiili

Lukupäänsärky kuulostaa aika erikoiselta, en ole ennen kuullutkaan. Luen myös itse useita tunteja putkeen ajoittain (ennätys ehkä 7-8h), eikä ikinä ole tullut päänsärkyä vaikka silmät ovatkin väsyneet. En ole varma, onko sinulla silmälaseja käytössäsi, mutta näössä olevat häikät voisivat selittää päänsärkyä. Itselläni on silmälasit. Toinen mahdollisuus voisi olla lukuasento, jos niskat/lihakset menevät jumiin ja heijastuvat päänsärkynä?

Tietenkin voi olla ihan vain yksilöllistä, eikä mitään syytä löydy. Kuulostaa vain ikävältä saada päänsärkyä niin mukavasta ajanvietteestä, että sitä toivoisi siihen löytyvän syyn, jotta asian voisi ratkaista.

Tollero

Hauska sattuma, sama Mortonin kirja odottaa matkalaukussa huomista reissuun lähtöä!

Jos tykkää utuisen mystisistä kirjoista suosittelen myös Carlos Ruiz Zafonin ihania kirjoja mm historiallisesta Barcelonasta

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010